Varaudu influenssakausiin ja lisää rokotukset sopimukseen
Influenssavirukset kiertävät maapallolla koko ajan ja vuosittain muuntuva virus saapuu Suomeen toiselta pallonpuoliskolta. Influenssan osuus viime talven poissaoloista oli maltillinen, mutta koronavuosiin nähden selvässä kasvussa. Koronavuosina globaalit rajoitukset ovat osaltaan hillinneet influenssan leviämistä, mutta rajoitusten purun myötä myös influenssavirukset leviävät tehokkaammin. Paras suoja influenssaa vastaan on rokote. Se ehkäisee sairauden 50–80-prosenttisesti, lyhentää taudin kestoa ja vähentää sen leviämistä kotona ja työpaikoilla. Lisäämällä influenssarokotukset työterveyssopimukseen varmistat, että henkilöstösi voi halutessaan rokottautua vuosittain influenssaa vastaan.
Paras suoja influenssaa vastaan on rokote – tee sopimuslisäys
Lisäämällä influenssarokotukset työterveyssopimukseen varmistat, että henkilöstösi voi halutessaan rokottautua vuosittain influenssaa vastaan. Influenssavirukset muuntuvat jatkuvasti, joten viime tai edellisvuonna otettu influenssarokote ei suojaa enää tartunnalta tänä vuonna. Rokote on suositeltavaa ottaa hyvissä ajoin ennen ensimmäistä tartunta-aaltoa, joka ajoittuu usein vuodenvaihteeseen.
- Influenssarokotuksen hinta kaudella 2024-2025 työnantajalle on 52,90€/henkilö.
- Henkilöstönne voi ottaa vuosittain rokotuksen Terveystalon toimipaikoissa heti, kun rokotteita on saatavilla. Kauden 2024-2025 rokottaminen on alkanut.
- Voimme mahdollisuuksien mukaan järjestää rokotukset yrityksenne omissa tiloissa, kun rokotettavana on vähintään 20 henkilöä. Tällöin varattujen rokotteiden lisäksi laskutetaan työterveyshinnaston mukaisesti rokottamiseen käytetty aika, matka-aika ja matkakustannukset.
Koronarokotukset työterveyssopimukseen
Myös koronarokotusten lisääminen työterveyssopimukseen on mahdollista. Henkilöstösi voi ottaa koronarokotuksen myös kausi-influenssarokotuksen yhteydessä samalla käynnillä edullisemmin. Lue lisää.
Lisää koronarokotus työterveyssopimukseenKannusta henkilöstöäsi rokottautumaan
Jotta voit varmistaa henkilöstöllesi tehokkaan suojan tautia vastaan, kannusta heitä rokottautumaan. Mitä useampi henkilöstöstäsi rokottautuu sitä suuremmat ovat myös rokotusten tuomat säästöt yrityksellesi. Hyödynnä influenssa-aineistoja sisäisen viestinnän tueksi.
Lataa aineistoja sisäisen viestintäsi tueksiLue lisää influenssasta
Influenssa voi pahentaa perussairauden oireita
Influenssarokotteella suojaat sekä itseäsi että perussairauksia sairastavia läheisiäsi rajulta taudilta. Rokote kannattaa ottaa nyt, jotta tarvittava suoja ehtii muodostua ajoissa.
Influenssa, korona vai ihan tavallinen flunssa – voiko oireet erottaa ja milloin on mentävä lääkäriin?
Influenssan, flunssan ja koronaviruksen aiheuttamat oireet voivat muistuttaa paljon toisiaan. Onneksi myös influenssaa vastaan voi suojautua rokotteella.
Influenssa
Influenssa on influenssaviruksen aiheuttama ylempien hengitysteiden tulehdus. Influenssan saaminen ei yleensä ole perusterveelle ihmiselle hengenvaarallista, mutta riskiryhmiin kuuluville suositellaan rokotteen ottamista.