Osteoporoosi

Osteoporoosi on yleinen vaiva erityisesti ikääntyneillä. Arviolta yli 400 000 suomalaista sairastaa osteoporoosia, ja valtaosa heistä on yli 50-vuotiaita naisia.

Naisilla luukato on paljon yleisempää kuin miehillä, koska naisten estrogeenihormonin väheneminen vaihdevuosien jälkeen kiihdyttää luun haurastumista.

Miehilläkin luut haurastuvat iän myötä, joskin yleensä hitaammin. Väestön ikääntyessä osteoporoosi ja siitä johtuvat murtumat yleistyvät jatkuvasti.

Osteoporoosia kutsutaan usein hiljaiseksi sairaudeksi, koska se ei yleensä aiheuta selviä oireita ennen murtumaa. Luuston haurastuminen sinänsä ei tunnu kipuna, joten henkilö ei välttämättä tiedä sairastavansa osteoporoosia ennen kuin jokin luu murtuu pienestäkin kolhusta. Yleisimpiä osteoporoosiin liittyviä murtumia ovat ranteen, lonkkaluun ja selkänikamien murtumat.

Toteaminen

Osteoporoosia epäillään tyypillisesti silloin, kun henkilöllä on tapahtunut matalaenerginen murtuma. Toisin sanoen luu on murtunut poikkeavan pienellä voimalla, kuten kaatuessa omalta korkeudelta.

Diagnoosin varmistamiseksi tehdään luuntiheysmittaus (DXA), joka on kivuton ja nopea tutkimus. Tutkimuksessa mitataan luiden mineraalitiheyttä hyvin pienellä röntgensäteilyannoksella, ja tulosta verrataan nuoren aikuisen keskiarvoon. Jos luun tiheys on selvästi alentunut, kyse on osteoporoosista.

Käytännössä osteoporoosin toteamiseksi riittää usein luuntiheysmittaus, sillä varsinaisia laboratoriokokeita sairauteen ei ole. Verikokeiden avulla voidaan lähinnä sulkea pois muita luustoa haurastuttavia sairauksia.

Korkeaan riskiin viittaavia merkkejä ovat myös pituuden merkittävä lyheneminen ja kumara selkä. Jos vanhuksen pituus on lyhentynyt nuoruusvuosista yli 5 cm, lääkäri tai jopa potilas itse voi jo pelkän ryhdin perusteella epäillä osteoporoottisia nikamamurtumia.  

Itsehoito ja yleishoito

Jos osteoporoosi on jo todettu, elintavoista huolehtiminen on edelleen erittäin tärkeää. Hoitoon kuuluu riittävä kalsiumin ja D-vitamiinin saanti sekä liikunnan jatkaminen. Näillä peruskeinoilla pyritään turvaamaan luuston rakennusaineet ja stimuloimaan luun uusiutumista.

Kalsiumia tulisi saada päivittäin suositusten mukaisesti. Aikuisille (17–74-vuotiaat) suositus on 800 mg vuorokaudessa, ja ≥75-vuotiaille 800 mg vuorokaudessa. Raskaana oleville ja imettäville suositellaan 900 mg päivässä. Jos ruokavaliosta ei tätä määrää kerry, voidaan käyttää kalsiumlisää.

D-vitamiinia suositellaan aikuisille (17–74-vuotiaille) 10 mikrogrammaa vuorokaudessa ja 75 vuotta täyttäneille 20 mikrogrammaa vuorokaudessa ympäri vuoden. Raskaana oleville ja imettäville suositellaan 10 mikrogramman päiväannosta ympäri vuoden. Useimmat osteoporoosia sairastavat käyttävätkin D-vitamiinilisää, ellei sitä tule riittävästi ravinnosta.

Liikunta on osa hoitoa siinä missä ehkäisyäkin. Luustoa kuormittava harjoittelu hidastaa luukatoa iästä riippumatta, ja lihasvoimaa parantamalla vähennetään kaatumisriskiä. Myös kaatumisten ehkäisyyn liittyvät toimenpiteet, kuten apuvälineet ja kodin muutostyöt ovat tärkeitä, jotta murtumia ei pääsisi tapahtumaan.

Lääkitys

Osteoporoosin lääkehoito tulee harkintaan silloin, kun murtumariski on suuri. Yleensä lääkehoitoa suositellaan, jos potilaalla on jo ollut osteoporoosin aiheuttama murtuma tai luuntiheysmittaus näyttää selvästi alentuneita arvoja. Myös pitkäaikaista kortisonihoitoa aloittaessa luuntiheys mitataan, ja jos tulos on matala, aloitetaan ennaltaehkäisevä lääkitys.

Lääkehoidon tarve ja kesto arvioidaan yksilöllisesti murtumariskin perusteella. Tyypillisesti, jos lääkitys aloitetaan, sitä jatketaan useita vuosia kestävänä kuurina.

Osteoporoosilääkkeet vaikuttavat luustoon kahdella tavalla. Ne joko hidastavat luun hajoamista tai edistävä uuden luun muodostusta. Yleisimmät osteoporoosilääkkeet ovat bisfosfonaatteja sisältäviä valmisteita.

Bisfosfonaatit vähentävät luuta hajottavien solujen toimintaa, ja näin luun menetys hidastuu. Niitä on saatavana tabletteina tai suoneen annosteltavina tiputuksina. Vaihdevuosi-iän ohittaneilla naisilla voidaan harkita myös estrogeenihormonihoitoa tai sen vaikutuksia jäljitteleviä lääkkeitä luuston vahvistamiseksi.

Viime vuosina on kehitetty uusia lääkkeitä vaikean osteoporoosin hoitoon. Esimerkiksi biologinen lääke denosumabi ja luuhormonia jäljittelevä teriparatidi voivat lisätä luun massaa huomattavasti pitkäaikaisessa käytössä. Nämä erikoishoidot varataan kuitenkin tapauksiin, joissa perinteisillä lääkkeillä ja elämäntapahoidoilla ei saavuteta riittävää tehoa.

Lääkärin määräämän lääkehoidon ohella omahoito on aina tärkeää. Potilaan tulee huolehtia, että ravitsemus ja liikunta ovat kunnossa ja että kotiympäristö on turvallinen.

Tarvittaessa potilas voi saada lähetteen fysioterapiaan, jossa ohjataan sopivia harjoituksia tasapainon, lihasvoiman ja liikkuvuuden parantamiseksi. Lisäksi osteoporoosiyhdistyksiltä ja -liitoilta on saatavilla vertaistukea ja neuvontaa, mikä auttaa sairauden hoidossa henkisesti ja tiedollisesti.

Lue lisää: Osteoporoosin hoito

Ravitsemuksen ja liikunnan merkitys

Monipuolinen ruokavalio on olennaista luuston terveydelle. Luusto tarvitsee riittävästi kalsiumia, D-vitamiinia ja proteiinia uusiutuakseen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ruokavalioon sisältyy päivittäin kalsiumpitoisia ruokia ja proteiinia jokaisella aterialla. Maitotuotteet kuten maito, juusto ja jogurtti ovat suomalaisille tärkein kalsiumin lähde, mutta myös esimerkiksi mantelit, tofu, pienet kalat ruotoineen sekä tummanvihreät vihannekset- sisältävät kalsiumia.

D-vitamiinia saadaan auringon lisäksi ravinnosta. Rasvaiset kalat, kuten lohi, silli ja muikku, kananmuna ja D-vitaminoidut maitotuotteet ovat hyviä lähteitä. D-vitamiini edistää kalsiumin imeytymistä suolistosta, joten näitä ravintoaineita tarvitaan yhdessä.

Proteiini on tärkeää sekä lihaksille että luustolle. Hyvänlaatuinen proteiini kuten kala, siipikarja, palkokasvit ja maitotuotteet tukee luuston uusiutumista ja auttaa lihaksia pysymään vahvoina. Yleensä suomalaiset saavat proteiinia riittävästi, mutta ikääntyessä proteiinin tarve korostuu lihaskadon ehkäisemiseksi.

Kokonaisuudessaan luustolle ihanteellinen ruokavalio on monipuolinen sisältäen kasviksia, hedelmiä ja marjoja, täysjyväviljaa, maitovalmisteita, kalaa, kananmunaa ja pehmeitä rasvoja. Tällaisesta ruokavaliosta saa myös muita luustolle tärkeitä mikroravintoaineita kuten magnesiumia ja K-vitamiinia. Tarvittaessa lääkäri tai ravitsemusterapeutti voi suositella kalsium- ja D-vitamiinilisiä jos niitä ei muuten saa ruokavaliosta riittävästi.

Liikunta

Säännöllinen liikunta on toinen luuston kulmakivi ravitsemuksen ohella. Parhaiten luustoa vahvistaa painoa kantava liikunta, jossa luut saavat tärähdyksiä ja kuormitusta. Esimerkkejä tällaisesta liikunnasta ovat kävely, juoksu, tanssi, voimistelu sekä monet pallopelit. Myös portaiden nousu on arjessa hyvää luuliikuntaa.

Luuliikunnan lisäksi lihaskuntoharjoittelu on erittäin hyödyllistä. Kuntosaliharjoittelu tai kotona tehtävät jumppaliikkeet vahvistavat lihaksia, jotka tukevat luita. Lihasvoiman lisääminen suojaa luustoa kaksin tavoin. Se voi jopa hieman lisätä luumassaa ja toisaalta voimakkaat lihakset parantavat tasapainoa ja reaktiokykyä, mikä ehkäisee kaatumisia.

Hyvä tasapainoharjoittelu kuten jooga tai yksinkertaiset tasapainoliikkeet ylläpitää kykyä pysyä pystyssä liukkaillakin keleillä. Luustoa kannattaa kuormittaa monipuolisesti ainakin kohtalaisesti päivittäin ja muutaman kerran viikossa hieman raskaammin, oman kunnon mukaan.

Liikunta on turvallista myös osteoporoosia sairastavalle, kunhan lajit valitaan järkevästi. Esimerkiksi kontaktitappelulajeja tai äärimmäisiä taivutuksia selälle on syytä välttää haurastuneilla luilla, mutta tavallinen kuntoliikunta kuten edellä mainitut lajit on yleensä vain hyödyksi. Tarvittaessa liikunnan aloittamista voi suunnitella yhdessä lääkärin tai fysioterapeutin kanssa, jos luuston kunto mietityttää.

Sinua saattavat kiinnostaa myös seuraavat aiheet:

• D-vitamiini
• Kalsium
• Luuntiheysmittaus (DXA)