OCD eli pakko-oireinen häiriö voi aiheuttaa ahdistusta ja rajoittaa merkittävästi elämää – kognitiivisesta psykoterapiasta on todettu olevan merkittävää apua
23.12.2021 | Päivitetty 15.1.2024
Asiantuntija Sami Leppämäki, psykiatrian erikoislääkäri, dosentti
OCD eli pakko-oireinen häiriö ilmenee joko erilaisina pakkoajatuksina tai -toimintoina tai näistä molempina. Häiriöön kuuluvat pakko-oireet vievät usein kohtuuttoman paljon aikaa ja energiaa sekä rajoittavat niistä kärsivän arkielämää. Apua kannattaakin hakea matalalla kynnyksellä, sillä pakko-oireiden lievittämiseen on saatavilla tehokasta hoitoa. Lue tietopaketistamme lisää pakko-oireisen häiriön oireista, toteamisesta ja hoidosta.
Pakko-oireiden kanssa ei tarvitse jäädä yksin, vaan apua kannattaa hakea aina silloin, jos oireet ahdistavat, vievät kohtuuttoman paljon aikaa omasta päivästä tai häiritsevät muuten elämää. Terveystalossa pakko-oireista häiriötä tutkivat ja hoitavat psykologit, psykoterapeutit ja psykiatrit. Pakko-oireita hoidetaan tavallisesti erilaisilla kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmillä, kuten esimerkiksi altistusharjoituksilla.
Sisällysluettelo
Mikä on OCD?
OCD:lle eli pakko-oireiselle häiriölle ovat ominaisia toistuvat pakkoajatukset ja -toiminnot, jotka ovat tilanteeseen nähden kohtuuttomia, rajoittavat elämää ja aiheuttavat merkittävää ahdistusta niin henkilölle itselleen kuin usein myös hänen läheisilleen. Pakko-oireisesta häiriöstä kärsii 2–3 prosenttia aikuisväestöstä. Kirjainlyhenne OCD tulee häiriön englannin kielisestä nimestä obsessive-compulsive disorder.
Tyypillisiä pakkoajatuksia ovat esimerkiksi pelko sairauksista ja tautien tarttumisesta, pakonomainen symmetrian tarve sekä seksuaaliset ja aggressiiviset ajatukset. Pakkoajatukset koetaan usein ahdistavina, ja niitä pyritään neutralisoimaan erilaisilla pakkotoiminnoilla ja rituaaleilla. Yleisiä pakkotoimintoja ovat toistuva ja pakonomainen tarkistelu, järjestely, laskeminen ja peseytyminen. Pakkotoimintojen suorittamiseen liittyy joskus myös uskomus siitä, että niitä tekemällä uhkaavia tapahtumia olisi mahdollista ehkäistä.
OCD – oireet
OCD:ssa esiintyy niin sanottuja pakko-oireita, joilla tarkoitetaan pakkoajatuksia ja niitä seuraavia pakkotoimintoja. Suurimmalla osalla OCD:ta sairastavista esiintyy näistä molempia, mutta joskus oireet saattavat myös painottua vain jompaankumpaan. Pakko-oireet ovat joko läsnä jatkuvasti tai jaksoittain, ja ne saattavat liittyä joko yhteen tai useampaan pakko-oireille tyypilliseen teemaan, kuten pelkoon tautien tarttumisesta tai symmetrian tarpeeseen.
Pakkoajatukset ovat toistuvia ja kaavamaisesti mieleen tunkeutuvia ajatuksia tai mielikuvia. Pakkoajatukset koetaan ahdistavina tai muuten epämiellyttävinä. Ne liittyvät usein joko pelkoon likaisuudesta, tartunnasta tai saastumisesta tai siihen, että joko itselle tai jollekin toiselle aiheutuisi jotain ikävää ja vahingollista.
Tavallisimmat pakkoajatukset ovat:
- pelot sairauksista ja tautien tarttumisesta esimerkiksi kätellessä tai esineitä koskettaessa
- pakonomainen symmetrian tarve
- seksuaaliset ja aggressiiviset pakkoajatukset
- pakonomainen epäily tai pelko siitä, että on epähuomiossa tehnyt jotain väärää tai vahingollista
Pelko epähuomiossa tehdystä ja toiselle vahingollisesta teosta voi käytännössä liittyä esimerkiksi siihen, että pakkoajatuksista kärsivä pelkää ajaneensa vahingossa autolla jonkun päälle. Tästä syystä henkilö saattaa jatkuvasti tarkastella autonsa takapeilistä, ettei ketään näy makaamassa tiellä. Pelko voi yhtä hyvin kohdistua myös asioihin, jotka on saattanut vahingossa jättää tekemättä. Henkilö saattaa esimerkiksi toistuvasti epäillä, että on jättänyt oven lukitsematta tai unohtanut hellan päälle. Tämä voi aiheuttaa pakottavaa tarvetta palata kotiin montakin kertaa päivässä tarkistamaan, että kaikki on varmasti kunnossa.
Edellä mainitut pakkoajatukset laukaisevat usein jonkun pakkotoiminnon. Pakkotoimintoja suorittamalla henkilö pyrkii neutralisoimaan pakkoajatuksen synnyttämän ahdistavan tunteen. Ahdistus saattaakin helpottaa toiminnolla tai rituaalilla hetkellisesti, mutta pakkotoiminnot eivät koskaan tuota niitä tekevälle varsinaista mielihyvää. Koska helpotuksen tunne kestää vain lyhyen hetken, täytyy pakkotoiminto toistaa aina uudelleen ja uudelleen.
Tavallisimmat pakkotoiminnot ovat:
- toistuva peseminen tai siivoaminen
- asioiden tarkistaminen ja varmistelu
- laskeminen
- tavaroiden järjestely
- pakonomainen koskettaminen
- pakonomainen rukoilu
- toimintojen toistaminen
- toistuva rauhoittavien vakuutusten vaatiminen muilta
Äärimmillään pakkotoiminnot saattavat ilmetä esimerkiksi niin, että suihkussa peseydytään tuntien ajan tai rivojen ajatusten aiheuttamaa syyllisyyttä lievitetään laskemalla tietty laskutoimitus omassa päässä sata kertaa. Pakkotoiminnot ja niiden suorittaminen saattavatkin joskus viedä kohtuuttoman paljon aikaa ja energiaa.
Pakko-oireinen häiriö lisää alttiutta myös muun muassa erilaisille masennustiloille ja syömishäiriöille sekä päihteiden väärinkäytölle.
Mistä pakko-oireet johtuvat?
Ei ole olemassa tarkkaa tietoa siitä, mikä aiheuttaa pakko-oireisen häiriön. Perintötekijöillä on kuitenkin todettu olevan olennainen merkitys siinä, kenelle pakko-oireinen häiriö puhkeaa. Lääkkeiden vaikutusten perusteella todennäköisenä pidetään sitä, että OCD:n taustalla voi olla häiriö aivojen serotoniini- ja dopamiinivälitteisissä toiminnoissa.
OCD alkaa yleensä murrosiässä tai nuorena aikuisena, mutta joskus se voi puhjeta myös jo lapsuudessa tai vasta myöhemmin elämässä. Häiriön puhkeamiselle tai oireiden voimistumiselle altistavat perintötekijöiden lisäksi kuormittavat elämäntapahtumat, kuten stressitilanteet ja elämänmuutokset. Naisilla pakko-oireiden alkaminen aikuisiällä saattaa joskus liittyä raskausaikaan tai synnyttämiseen.
OCD ei tyypillisesti puhkea yhtäkkiä, vaan se kehittyy pikkuhiljaa. Pakko-oireet voivat joko pysyä samanlaisina vuodesta toiseen, tai ne saattavat vähitellen pahentua iän myötä.
Voiko minulla olla OCD?
Lähes kaikilla esiintyy lievänä ja ohimenevästi jonkin asteisia pakkoajatuksia tai -toimintoja. Liki jokainen on varmaan joskus ollut esimerkiksi huolissaan siitä, onko jättänyt vahingossa hellan päälle, ja ehkä myös palannut kotiin tarkistamaan asian. Osa ihmisistä on myös luonnostaan muita taipuvaisempi häiriölle tyypilliseen ajatteluun ja käyttäytymiseen, kuten asioiden tarkisteluun, siisteyteen ja huolellisuuteen. Tämä ei kuitenkaan vielä tarkoita, että kyseessä olisi OCD.
Pakko-oireisesta häiriöstä saattaa olla kyse silloin, jos pakkoajatukset ja niihin liittyvät pelot muuttuvat kohtuuttoman suuriksi tai erilaisiin toimintoihin alkaa kulua huomattava määrä aikaa. Pakko-oireet eivät siis ole vain liiallista asioista huolehtimista, vaan ne haittaavat elämää toistuvasti ja laaja-alaisesti sekä aiheuttavat merkittävää ahdistusta. Pahimmillaan pakkoajatukset ja pakkotoimintojen suorittaminen saattavat viedä valtaosan valveillaoloajasta ja johtaa työkyvyttömyyteen.
Pakko-oireisen häiriön tunnusmerkit täyttyvät, kun pakkoajatukset ja -toiminnot:
- ovat vaikeita ja itsepintaisia
- ovat tilanteeseen nähden liioiteltuja
- vievät huomattavan määrän aikaa ja energiaa
- eivät ole tahdonalaisesti muutettavissa tai hallittavissa
Pakko-oireiseen häiriöön kuuluu se, ettei pakkoajatuksia ja -toimintoja pysty itse vastustamaan vaikka haluaisikin. Pakko-oireisesta häiriöstä kärsivä tunnistaakin usein myös itse oireensa järjenvastaisiksi oman mielensä tuotoksiksi, joista toivoo pääsevänsä eroon. Tällä tavalla OCD eroaa esimerkiksi psykoottisesta oireilusta.
Miten OCD todetaan?
OCD diagnosoidaan oirekuvan perusteella psykiatrin vastaanotolla.
OCD – hoito
Pakko-oireisiin on saatavilla tehokasta hoitoa, joka suurimmassa osassa tapauksista lievittää oireita ja parantaa niistä kärsivän elämänlaatua. Erityisen tehokkaaksi hoitomuodoksi on todettu kognitiivinen psykoterapia ja lääkehoito, joita käytetään usein samanaikaisesti. Pakko-oireisen häiriön hoidon tavoitteena ei ole välttämättä päästä kokonaan eroon oireista, vaan vähentää niitä ja saada pakko-oireiden aiheuttama haitta niin pieneksi kuin on mahdollista.
Kognitiivisessa psykoterapiassa harjoitellaan pakkoajatusten hyväksymistä ja pakkotoiminnoista irtautumista. Apuna käytetään erilaisia altistusharjoituksia, joissa opetellaan sietämään epävarmuutta ja lähestymään asteittain ahdistavia ajatuksia ja tilanteita. Olennaista on se, että henkilö oppii terapiassa keinoja, joita hän voi myöhemmin hyödyntää itsenäisesti omassa arjessaan. Moni kokee saaneensa apua myös erilaisista itsehoito-oppaista, joita voi lukea joko terapian ohella tai täysin omatoimisesti.
Muun hoidon tavoin myöskään lääkehoito ei kokonaan paranna pakko-oireista häiriötä, mutta lääkkeiden avulla häiriön oireita pystytään usein lievittämään merkittävästi. Pakko-oireisen häiriön lääkityksenä käytetään ensisijaisesti aivojen serotoniiniaineenvaihduntaan vaikuttavia lääkkeitä.
Onko pakko-oireisesta häiriöstä mahdollista parantua kokonaan?
Pakko-oireisesta häiriöstä on mahdollista toipua, ja mahdollisimman varhain saatu tehokas hoito parantaa ennustetta. Aina oireista ei pääse täysin eroon, mutta silloinkin asianmukainen hoito ja kuntoutus helpottaa pakko-oireiden kanssa elämistä.
Pakko-oireisen häiriön ennuste riippuu siitä, kauanko pakko-oireet ovat jatkuneet ja kuinka oireilu painottuu. Jos häiriö on pakkotoimintapainotteinen ja alkanut nuorella iällä, on se ennusteeltaan usein pitkäaikaisempi kuin pakkoajatuspainotteinen pakko-oireinen häiriö.
Milloin hakea apua?
Pakko-oireista kärsivän kannattaa hakea apua silloin, jos oireet alkavat haitata elämää tai ne aiheuttavat kohtuuttoman paljon ahdistusta. Jos esimerkiksi myöhästelee jatkuvasti töistä sen takia, että palaa kotiin tarkistamaan onko ovi jäänyt auki tai hella päälle, on omiin oireisiin syytä hakea apua.
OCD:n hoito kannattaa aloittaa matalalla kynnyksellä eikä jäädä oireiden kanssa liian pitkäksi aikaa yksin. Pakko-oireisesta häiriöstä kärsivän tai sitä epäilevän kannattaa kääntyä psykiatrin tai psykologin puoleen lähiviikkojen tai -kuukausien aikana oireiden havaitsemisesta.
Pakko-oireiden alkamisen ja hoitoon hakeutumisen välillä on usein pitkä aika, keskimäärin jopa 7–10 vuotta. Yksi syy viiveelle on oireisiin liittyvä häpeä. Onkin tärkeä muistaa, ettei pakko-oireiseen häiriöön sairastuminen ole koskaan sairastuneen oma vika, eikä omia oireitaan tarvitse hävetä. Pakko-oireiseen häiriöön on saatavilla tehokasta hoitoa, jonka avulla pakko-oireita pystytään lievittämään ja niistä kärsivän elämänlaatua parantamaan.
psykiatrian erikoislääkäri, dosentti
Asiantuntijana tässä artikkelissa toimi psykiatrian erikoislääkäri, dosentti Sami Leppämäki.