Nilkan nyrjähdys – näin hoidat ja kuntoutat
12.10.2021 | Päivitetty 4.6.2024
Nilkan nyrjähdys on yleisin urheiluvamma. Se aiheuttaa nilkan turvotusta ja kipua, hankaloittaa painon varaamista jalalle sekä saattaa vaikeuttaa kävelyä. Lievä nyrjähdys paranee tavallisesti itsestään, mutta joissakin tapauksissa tarkemmat tutkimukset ja asiantunteva hoito ovat tarpeen. Kokosimme tähän tietopakettiin tärkeimmät ohjeet nilkan nyrjähdyksen hoitoon ja kuntoutukseen liittyen.
Useimmiten nilkan nyrjähdys paranee itsestään, mutta epäselvissä tapauksissa nilkkaa on hyvä käydä näyttämässä asiantuntijalle.
Nilkan nyrjähdyksen tutkimus onnistuu parhaiten Terveystalon tapaturmapäivystyksessä tai ortopedin vastaanotolla. Meiltä saat tarvittaessa myös kattavat kuvantamispalvelut, pääset osaavaan leikkaushoitoon nopeasti ilman jonoja ja saat asiantuntevat ohjeet kuntoutukseen. Vastaanotolle voi tulla ilman lääkärin lähetettä.
Sisällysluettelo
Nilkan nyrjähdys
Nilkan nyrjähdys on yleisin urheiluvamma. Tutkimusten mukaan jopa 20 prosenttia kaikista urheiluvammoista on nilkan nyrjähdysvammoja. Tyypillisesti nilkka nyrjähtää kompastumisen tai putoamisen seurauksena tai esimerkiksi palloilulajien tiimellyksessä.
Tavallisesti nilkan nyrjähdyksessä on kyse nilkan ulkosyrjän nivelsiteiden venähdyksestä tai repeämästä, joka aiheutuu nilkan vääntyessä sisäänpäin. Vastaavasti nilkka voi vääntyä ulospäin, jolloin nilkan sisäsyrjän nivelsiteet venähtävät tai repeävät.
Nilkka on alaraajan toiminnan kannalta keskeinen nivel, joka kannattelee koko kehon painoa. Nilkan nyrjähdys ja nivelsidevammat aiheuttavat kipua, vaikeuttavat kävelyä sekä laskevat fyysistä toimintakykyä merkittävästi.
Lievä nilkan nyrjähdys paranee yleensä hyvin itsestään. Vaikeampi nyrjähdys vaatii tarkempia tutkimuksia vastaanotolla. Nilkan nivelsidevamman hoitona käytetään usein nilkkatukea. Tähän tarkoitukseen suunnitellut tuet ovat helppokäyttöisiä ja tukevat nilkkaa paremmin kuin nilkan teippaus tai sidos. Nivelsidevamman hoidossa voi olla apua fysioterapeutin ohjaamasta harjoittelusta.
Nilkan nyrjähdyksen oireet
Nilkan nyrjähdys aiheuttaa tavallisesti seuraavia oireita:
- nilkan ulkosyrjän kipu, jos nilkka on vääntynyt sisäänpäin
- nilkan sisäsyrjän kipu, jos nilkka on vääntynyt ulospäin
- nilkan turvotus
- mustelman muodostuminen nilkan alueelle
Nilkan nyrjähdys vai murtuma?
Nilkkavamman sattuessa on tärkeää varmistaa, ettei nilkka ole murtunut. Nivelsidevamman erottaminen murtumasta ei ole täysin varmaa pelkkien oireiden perusteella. Epäselvissä tapauksissa suosittelemme kääntymään ammattilaisen puoleen.
Voit itse arvioida murtuman todennäköisyyttä seuraavasti:
- Kokeile, voitko laskea painoa eli varata jalalle.
- Jos nilkka on niin kipeä, ettei varaaminen jalalle onnistu millään, kyseessä voi olla luunmurtuma.
- Jos saat varattua painoa jalalle, murtuman mahdollisuus on pieni.
- Tunnustele nilkan luita kevyesti sormenpäillä naputtelemalla tai painelemalla. Kipu tai arkuus voi viitata luunmurtumaan.
Nilkan nyrjähdys – milloin lääkäriin?
Lievä nilkan nyrjähdys paranee usein itsestään, mutta epäselvissä tapauksissa nilkkaa on hyvä mennä näyttämään asiantuntijalle. Nilkan nyrjähdyksen tutkimus onnistuu parhaiten Terveystalon tapaturmapäivystyksessä tai ortopedin vastaanotolla.
Nilkan nyrjähdyksessä on tärkeintä erottaa nivelsidevamma murtumasta. Nilkkavamman takaa voi harvoin löytyä myös muita leikkaushoitoa vaativia vammoja, kuten rustovaurioita, tai jännevammoja.
Lääkäriin tulisi hakeutua silloin, kun:
- et pysty varaamaan jalalle painoa
- tunnet arkuutta ja kipua, kun koputtelet tai painelet nilkan luita sormenpäillä
- nilkan turvotus on huomattava
- nilkan turvotus ei laske
- nilkan alueella on ihonalaista verenpurkaumaa
Jos nilkan nyrjähdykseen liittyy yksi tai useampi edellä mainituista asioista, on syytä hakeutua välittömästi lääkäriin.
Vastaanotolla lääkäri tutkii nilkan tunnustelemalla. Tarvittaessa tutkimusta täydennetään röntgenkuvilla ja muilla kuvantamistutkimuksilla, kuten tietokonetomografialla tai magneettitutkimuksella.
Kuvantamistutkimukset auttavat vamman selvittelyssä ja tarkemman hoidon suunnittelussa. Asiantuntija sopii potilaan kanssa yhdessä hoidosta. Nilkan nyrjähtäessä leikkaushoitoa tarvitaan hyvin harvoin. Tavallisesti vammaa hoidetaan nilkkatuella ja fysioterapeutin ohjauksella.
Nilkan nyrjähdys – hoito
Nilkan nyrjähdyksen ensihoito perustuu kolmen K:n periaatteeseen.
Muista nämä kolme ohjetta ensihoidossa parin ensimmäisen päivän ajan:
- Kylmä. Kylmähoitoa voi tehdä useamman kerran päivässä 20 minuutin jaksoissa vähintään tunnin välein. Iho tulee suojata hyvin paleltumilta. Kylmäpakkauksen voi kääriä ohueen pyyhkeeseen.
- Kompressio. Kompressio voidaan tehdä varpaista kohti säärtä tehdyllä kierresidoksella. Nilkan myöhempi tukeminen hoituu tavallisesti nilkkatuella.
- Kohoasento. Turvotusta voi ehkäistä pitämällä jalkaa mahdollisimman paljon kohoasennossa parin ensimmäisen päivän aikana. Jos turvotus ei laske tai iholle nousee rakkuloita, on kyseessä todennäköisesti vaikeampi vamma, kuten nilkkamurtuma. Tällöin kannattaa hakeutua tapaturmapäivystykseen tarkempiin tutkimuksiin.
Ensihoidon jälkeen nilkan venähdysvammaa hoidetaan tavallisesti tukemalla nilkkaa vamman vaikeusasteen mukaan jopa 4–6 viikon ajan nilkkatuella, joka estää nilkan vääntymisen sivusuunnassa.
Nilkan kuntoutus nyrjähdyksen jälkeen
Ensihoidon jälkeen nilkkaa voidaan alkaa kuntouttamaan erilaisilla liikeharjoituksilla. Harjoituksilla pyritään palauttamaan nilkan liike, voima ja koordinaatio. Nilkan kuntoutus perustuu itse tehtäviin harjoitteisiin, joihin saa parhaan opastuksen fysioterapeutilta.
Harjoitukset tehdään fysioterapeutin suunnitteleman yksilöllisen ohjelman mukaisesti ja kivun sallimissa rajoissa. Tarvittaessa saat mukaasi nilkkatuen, jonka avulla harjoitteiden tekeminen on helpompi aloittaa. Harjoituksiin voi sisältyä esimerkiksi varpaille nousuja, pohjelihasten venytyksiä ja tasapainoharjoittelua.
Nilkan nyrjähdyksen ehkäisy
Nilkan nyrjähdyksiä voi ehkäistä sopivalla harjoittelulla, joka lisää nilkan liikkuvuutta, lihasvoimaa ja asentotuntoa. Fysioterapeutti osaa auttaa harjoitteiden suunnittelussa ja ohjeistaa juuri sinulle sopivat liikkeet.
Nilkan nivelsidevamman toipuminen voi joskus kestää pitkään, jopa yli 6 kuukautta. Jos nilkkaan jää hoidosta huolimatta epävakausoire eli nilkka tuntuu muljahtavan tai nyrjähtävän toistuvasti, on syytä käydä ortopedin arviossa. Syynä on useimmiten riittämätön kuntoutus, mutta joskus on syytä harkita nivelsiteiden korjausta leikkauksella.
Vammojen ja liikuntaelimistön ongelmiin erikoistunut Fokus Tuki- ja liikuntaelinten erikoisyksikkö tarjoaa laadukkaan, moniammatillisen tiimin tueksesi. Pääset nopeasti nilkkavammojen hoitoon erikoistuneen ammattilaisen laadukkaaseen hoitoon – lähivastaanotolla tai etäpalveluna.
Meiltä saat kaikki nilkkavamman tutkimiseen tarvittavat kuvantamispalvelut, pääset osaavaan leikkaushoitoon nopeasti ilman jonoja ja saat asiantuntevat ohjeet kuntoutukseen. Vastaanotolle voi tulla ilman lääkärin lähetettä.
Sinua saattavat kiinnostaa myös seuraavat tietopaketit:
Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri