Kynsisieni eli kynsisilsa on silsasienten aiheuttama tulehdus.

Kynsisieni (kynsisilsa) – miten päästä eroon kynsisienestä?

27.10.2021

Emil Heinäaho

Asiantuntija Emil Heinäaho, yleislääketieteen erikoislääkäri

Kynsisieni eli kynsisilsa on yleinen sairaus, joka koskettaa arviolta kahdeksaa prosenttia väestöstä. Tauti voi olla kiusallinen, mutta sitä voidaan hoitaa asianmukaisella lääkityksellä ja hoitosuunnitelmalla. Kynsisienen hoito olisi hyvä aloittaa mahdollisimman alkuvaiheessa, jotta se ei pääse leviämään laajemmalle alueelle. Tässä tietopaketissa kerrotaan, mikä kynsisieni on, mistä sen tunnistaa ja miten sitä voidaan hoitaa.

Kynsisilsa paranee helpoiten, kun sen hoito päästään aloittamaan mahdollisimman alkuvaiheessa tautia.

Lääkäriin kannattaa lähteä piakkoin, jos itsellä ilmenee kynsisilsalle tyypillisiä oireita tai jos epäilee saaneensa kynsisienitartunnan.

Lääkäriin on hyvä lähteä myös silloin, jos kynsisieni aiheuttaa kipua, hankaloittaa kenkien käyttämistä tai jos sieni on levinnyt jaloista muualle.

Terveystalossa kynsisientä hoitavat yleislääkärit ja ihotautilääkärit. Ajanvarauksen pääset tekemään alapuolelta löytyvästä painikkeesta.

Sisällysluettelo

Mikä kynsisieni on ja mistä se johtuu?

Kynsisieni on lähes jokaisessa tapauksessa silsasienien eli dermatofyyttien aiheuttama tulehdus. Silsasienet käyttävät ravintonaan keratiinia eli kuitumaista proteiinia, joka on ihon, hiusten ja kynsien yksi tärkeimmistä rakennusaineista.

Kynsisieni muodostuu tavallisesti varpaankynsiin, mutta sitä voi esiintyä myös sormenkynnessä. Sormenkynnessä sijaitseva kynsisieni on harvinainen ja usein tarttunut kosketuksen välityksellä varpaankynnestä.

Kynsisieni voi muodostua kenelle tahansa, mutta esiintyvyys on suurinta keski-ikäisten ja vanhojen miesten keskuudessa. Lapsilla se on harvinainen.

Halkeamat kynsissä tai ympäröivässä ihossa mahdollistavat silsasienen pääsyn kynnen alle aiheuttaen tulehduksen. Kynsisieni voi siirtyä varpaasta muualle kehoon, mutta on yleisempää, että sitä esiintyy vain yhdessä paikassa kehoa.

Kynsisilsa voidaan jakaa viiteen päämuotoon:

  1. Kynnen kärjestä tai sivusta alkava silsa, joka leviää vähitellen kynnen tyveä kohti.
  2. Pinnallinen kynsisieni, jossa koko kynsi tai suurin osa kynnestä on valkean lievästi hilseilevän silsan peitossa.
  3. Kynnen tyvestä alkava kynsisieni, joka on harvinaisin muoto kynsisilsasta. Esiintyy immuunipuutos- ja verenkiertohäiriöpotilailla.
  4. Kynsilevyn sisäinen silsa, väritykseltään vaalea eikä paksunna kynttä.
  5. Hiivasienen aiheuttama sieni-infektio. Kynsi paksuuntuu ja irtoaa osittain alustastaan.

Tietyt tekijät saattavat lisätä mahdollisuutta kynsisienen muodostumiselle.

Kynsisienen riskitekijöitä ovat:

  • korkea ikä
  • jalkasieni
  • diabetes
  • vaurioitunut kynsi
  • paljain jaloin käveleminen julkisissa tiloissa, kuten uimahalleissa ja pukuhuoneissa
  • huonosti hengittävien sukkien ja kenkien käyttäminen

Kynsisienen oireet

Kynsisienen ensimmäiset oireet ovat usein paksuuntunut kynsi ja värimuutokset kynnessä. Oireet voivat vaihdella myös tulehduksen tyypin mukaan. Yleisin paikka kynsisienen muodostumiselle on varpaankynnen kärjessä tai sivussa, josta se lähtee leviämään vähitellen kynnen tyveä kohti.

Kynsisienen oireita ovat:

  • paksuuntuneet varpaankynnet ja valkoiset tai kellertävät värimuutokset
  • sarveismassa kynnen alla
  • halkeamat kynsipedissä
  • tulehtuneen kynnen paha haju

Tietyt tekijät voivat myös aiheuttaa samankaltaisia oireita, kuten kynnen mekaaniset vauriot ja psoriaasi.

Kynsisieni – milloin lääkäriin?

Vain lääkäri voi tehdä varman diagnoosin kynsisienestä. Kynsisienen tutkiminen tapahtuu yleislää tai ihotautilääkärin vastaanotolla. Kynsisienen diagnoosi varmistetaan lähes aina sieninäytteellä.

Lääkäriin on hyvä hakeutua heti, kun epäilys mahdollisesta kynsisienitartunnasta herää, koska kynsisienen hoito onnistuu parhaiten taudin alkuvaiheessa.

Lääkäriin on hyvä hakeutua myös, jos kynsisieni aiheuttaa kipua, vaikeuttaa jalkineiden käyttöä tai jos sieni on levinnyt jaloista muualle vartaloon.

Terveystalossa kynsisientä hoitavat yleislääkärit ja ihotautilääkärit. Ajanvarauksen pääset tekemään alapuolelta löytyvästä painikkeesta.

Kynsisienen hoito

Kynsisienen hoito ja paraneminen on usein pitkä prosessi, johon ei ryhdytä ilman varmaa diagnoosia. Diagnoosi voidaan varmistaa sieniviljelyn ja mikroskooppinäytteen avulla. Hoito olisi hyvä aloittaa mahdollisimman pian sen jälkeen, kun epäilys mahdollisesta kynsisienestä on herännyt.

Kynsisientä hoidetaan sisäisten tai paikallisten lääkkeiden avulla ja paras lopputulos saadaan niiden yhteiskäytöllä. Sisäiset lääkkeet eivät sovi kaikille ja usein käytetään pelkkää paikallishoitoa.

Alkuvaiheessa aloitetun hoidon avulla osa kynsisienistä on mahdollista hoitaa lääkekynsilakalla.

Vaikean kynsisienen hoito tapahtuu sisäisillä ja ulkoisilla lääkkeillä. Terbinafiini on yleisin sisäisesti annosteltava lääke. Hoito kestää varpaankynsissä 3–4 kuukautta ja sormenkynsissä kuusi viikkoa.

Itsehoito

Kynsisienen hoito kotikonstein ei ole mahdollista. Apteekeista löytyvät itsehoitovalmisteet saattavat auttaa kynnen värimuutoksiin, mutta kynsisientä ne eivät pysty parantamaan. Silsasieni tunkeutuu kynnen alle, jonka takia itsehoitovalmisteista ei ole apua.

Kynsisienen ehkäisy

Tärkein asia, jonka voit tehdä kynsisienien ehkäisemiseksi, on noudattaa hyvää jalkahygieniaa pitämällä jalkasi aina puhtaina ja kuivina. Erityisesti varpaiden välissä.

Vältä myös paljain jaloin kävelyä julkisissa tiloissa, kuten suihkuissa, pukuhuoneissa ja kuntosaleilla. Silsasienet viihtyvät kosteissa ympäristössä, joten sukat tulisi kuivata huolellisesti pesun jälkeen. Kosteat sukat tai kengät luovat silsasienille otollisen kasvuympäristön.

Ehkäise kynsisienen muodostumista seuraavilla vinkeillä:

  • Käytä suojajalkineita yleisissä suihkutiloissa ja pukuhuoneissa.
  • Pese jalat päivittäin saippualla ja vedellä. Kuivaa ne huolellisesti, erityisesti varpaiden välistä.
  • Siisti kynnet säännöllisesti.
  • Käytä hyvin istuvia kenkiä, joissa on riittävästi tilaa varpaille.
  • Käytä hengittäviä sukkia ja kenkiä.
  • Pese sukat 60°C asteessa ja vaihda ne päivittäin.

Sinua saattavat kiinnostaa myös seuraavat tietopaketit:

Emil Heinäaho
Emil Heinäaho

yleislääketieteen erikoislääkäri

Asiantuntijana tässä artikkelissa toimi yleislääketieteen erikoislääkäri Emil Heinäaho.