Visian ICL – silmänsisäinen piilolinssi
Kenelle sopii?
Visian ICL sopii 18–50-vuotiaille, jotka haluavat nähdä tarkasti ilman laseja tai piilolinssejä. Silmänsisäisellä piilolinssillä voi korjata kaikkia taittovirheitä, myös hajataittoa. Koska toimenpide ei kohdistu sarveiskalvoon eikä aiheuta silmien kuivumista, voi se sopia myös silloin kun laserleikkaus ei ole mahdollinen. Visian ICL on tarkoitettu pysyväksi ratkaisuksi, mutta se voidaan tarvittaessa poistaa.
Toimenpide ja toipuminen
Visian ICL asennetaan paikallispuudutuksessa päiväkirurgisena toimenpiteenä molempiin silmiin samalla käynnillä. Kotiin pääsee jo samana päivänä. Toimenpiteestä palautuminen on nopeaa ja kivutonta. Useimmiten silmät palautuvat jo vuorokaudessa. Myös jälkioireet ovat lieviä; leikattu silmä ei yleensä ole kipeä, mutta roskantunnetta voi esiintyä.
Ennen leikkausta tehdään perusteellinen esitutkimus, jossa ovat mukana silmäkirurgi, optikko tai hoitaja. Visian ICL -linssit tilataan esitutkimuksen perusteella asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaan. Ennen leikkausta asiakas noutaa apteekista reseptin mukaiset silmätipat, joita hän käyttää kolme päivää ennen toimenpidettä ja noin kuukauden toimenpiteen jälkeen.
Toimenpiteen jälkeen silmien toipumista seurataan jälkitarkastuksissa, ensimmäisen kerran jo toimenpiteen jälkeisenä päivänä. Seuraavat kontrollit sovitaan yleensä yhden, kolmen ja kuuden kuukauden päähän toimenpiteestä.
Vician ICL -linssin materiaali
Visian ICL on valmistettu kudosystävällisestä kollameerista, joka sisältää myös UV-suojan, joten se estää UV-säteitä vahingoittamasta silmän sisäisiä osia. Nykyaikaisessa linssissä on lisäksi keskellä silmän normaalin aineenvaihdunnan mahdollistava aukko, Aquaport.
Esteitä Visian ICL -toimenpiteelle on
-
alle 18-vuoden ikä
-
todettu kaihi, iriitti, glaukooma tai diabeettinen retinopatia
-
raskaus
Ajanvaraus
Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.
Asiantuntijat
Palvelu sisältyy näihin kategorioihin
Ajanvaraus
Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.
Maksaminen ja hinnasto
Silmäleikkaukset
Kaihileikkaus
Kaihi on yleinen ikääntymiseen liittyvä silmäsairaus, joka samentaa silmän mykiön ja heikentää näkökykyä. Kaihileikkaus on turvallinen ja tehokas toimenpide, joka usein parantaa merkittävästi näöntarkkuutta ja elämänlaatua. Varaa aika kaihikirurgille keskustellaksesi kaihileikkauksesta.
Ikänäköleikkaus / linssileikkaus
Ikänäköä (presbyopiaa) voidaan korjata linssileikkauksella. Ikänäköleikkaus mahdollistaa useimmille yli 45-vuotiaille näkemisen sekä kauas että lähelle ilman silmälaseja. Ikänäköleikkauksessa silmän oma linssi korvataan keinolinssillä. Terveystalon silmäkirurgeilla on laaja kokemus linssileikkauksista ja saatavana on parhaat linssityypit. Leikkaus tehdään päiväkirurgisena toimenpiteenä paikallispuudutuksessa. Silmä puudutetaan silmätipoilla. Toimenpide kestää yleensä alle 30 minuuttia. Leikkaustekniikka on sama kuin kaihileikkauksessa, joka on maailman yleisimpiä ja turvallisimpia leikkauksia. Potilaat, joille on tehty linssileikkaus eivät siten enää myöhemminkään tarvitse kaihileikkausta. Useat potilaat pärjäävät leikkauksen jälkeen kokonaan ilman laseja. Menetelmällä hoidetaan ikänäön lisäksi myös harmaakaihia ja taittovirheitä. Verkkoajanvarauksen kautta voit varata<strong> esitutkimusajan</strong> silmäkirurgille keskustellaksesi toimenpiteestä. <strong>Helsinki Kampin toimipisteen esitutkimusajat varataan puhelimitse ajanvarausnumerosta 0900 300 383.</strong> Huomioithan, että toimenpideaika varataan puhelimitse ajanvarauksesta.
Taittovirheleikkaus
Taittovirheleikkauksella tarkoitetaan silmään kohdistuvaa leikkausta, jonka tavoitteena on saada riittävä näöntarkkuus halutulle etäisyydelle ilman silmälaseja. Taittovirhettä voidaan korjata laserleikkauksella tai linssileikkauksella. Hoitoarviossa määrittelemme sinulle parhaan leikkausmuodon. Linssileikkauksia tehdään mm. Helsingissä Terveystalo Kampin yksikössä sekä Oulun Terveystalossa. Laserleikkaus on saatavilla Terveystalo Oulussa. Uusin teknologia ja ammattitaitoinen silmätiimimme takaavat sinulle parhaan mahdollisen lopputuloksen. Laserleikkauksessa itse operaatio vie vain muutamia minuutteja, ja parin tunnin kuluttua olet valmis lähtemään kotiin. Linssileikkauksessa toimenpiteen kesto ja toipuminen noudattaa pääsääntöisesti vastaavaa kulkua kuin kaihileikkauksessa. Silmätiimimme on apunasi kaikissa vaiheissa, niin ennen kuin jälkeenkin leikkauksen. Verkkoajanvarauksen kautta voit varata vastaanottoajan silmäkirurgille keskustellaksesi toimenpiteestä. Huomioithan, että toimenpideaika varataan puhelimitse ajanvarauksesta.
Silmien laserleikkaus
Silmien laserleikkaus on toimenpiteenä kivuton ja turvallinen tapa päästä eroon silmälaseista. Maksuttomassa hoitoarviossa määrittelemme sinulle parhaan leikkausmuodon. Terveystalon silmälaserleikkaus on kokonaisratkaisu, johon sisältyy esitutkimus, leikkaus, jälkitarkastukset sekä leikkausturva, joka kattaa mahdolliset tarkentavat toimenpiteet. Maksuton hoitoarvio ja laserleikkaus ovat saatavilla Terveystalo Oulussa. Uusin teknologia ja ammattitaitoinen silmätiimimme takaavat sinulle kivuttoman ja turvallisen toimenpiteen. Itse operaatio vie vain muutamia minuutteja, ja parin tunnin kuluttua olet valmis lähtemään kotiin. Silmätiimimme on apunasi kaikissa vaiheissa, niin ennen kuin jälkeenkin leikkauksen. Verkkoajanvarauksen kautta voit varata vastaanottoajan silmäkirurgille keskustellaksesi toimenpiteestä. Huomioithan, että toimenpideaika varataan puhelimitse ajanvarauksesta.
Luomisairauksien hoito (luomien virheasennot, luomitulehdukset)
Luomisairauksien hoitoon kuuluvat mm. luomen alueen tulehdusten sekä luomen virheasentojen hoidot. Luomen alueen tulehduksista yleinen on esimerkiksi atooppinen luomitulehdus ja sen diagnostiikka ja hoidon suunnittelu tapahtuu silmälääkärin vastaanotolla. Luomen virheasentojen hoitona voidaan tehdä luomen alueen kirurgisia toimenpiteitä. Ennen leikkausta tarvitaan usein vastaanottokäynti leikkaavan lääkärin luona.
Kyyneltieleikkaus
Silmän vetistys johtuu usein kyyneltietukoksesta, joka hoidetaan kyyneltieleikkauksella. Jos tukos on osittainen, hoitomuotona on yleensä kyynelteiden silikoniputkitus. Toimenpiteessä luomien kyynelpisteistä viedään omaa kyyneltiehyettä pitkin silikoninauha (putki) nenään. Putkea pidetään muutama kuukausi, ja se poistetaan vastaanotolla. Putkituksessa ei tehdä leikkausviiltoja, eikä siitä jää arpea. Jos kyseessä on täystukos, hoitomuotona on yleensä luuaukkoleikkaus. Luuaukkoleikkaus (DCR) suoritetaan joko pienestä ihoviillosta tai nasoskooppisesti nenän kautta. Ainoana Suomessa Terveystalossa suoritetaan myös Lester Jones - kyyneltieleikkauksia, jolla voidaan auttaa potilasta, jonka kyynelkanava puuttuu kokonaan tai on vaikeasti arpeutunut. Kyyneltieleikkauksia tehdään sekä paikallispuudutuksessa että nukutuksessa, potilaan toive huomioiden. Leikkauksesta kotiutuu samana päivänä. Verkkoajanvarauksen kautta voit varata vastaanottoajan silmäkirurgille keskustellaksesi toimenpiteestä. Huomioithan, että toimenpideaika varataan puhelimitse ajanvarauksesta.