Vatsa

Vatsan alueen sairauksia hoitavat vatsaelinsairauksien erikoislääkärit eli gastroenterologit ja maha-suolikirurgit eli gastrokirurgit. Gastroenterologit ja gastrokirurgit tekevät usein diagnostiikan kannalta keskeisiä tähystystutkimuksia. Tavallisimpia ja toiminnallisia vatsavaivoja hoitavat myös yleislääkärit ja työterveyslääkärit.

Sairausryhmä käsittää laajan joukon elimellisiä ruokatorven, mahalaukun, suoliston sekä maksan ja haiman sairauksia. Näitä sairauksia ovat esimerkiksi ruokatorven refluksitauti, maha- ja pohjukaissuolihaava, keliakia, tulehdukselliset suolistosairaudet ja suoliston kasvaimet. Hyvin tavallisia tänä päivänä ovat myös monimuotoiset toiminnalliset vatsavaivat, kuten toiminnallinen ylävatsavaiva, ärtyvän suolen oireyhtymä ja toiminnallinen ummetus.

Sellaisia oireita, joiden vuoksi hakeudutaan gastroenterologin tai gastrokirurgin vastaanotolle voivat olla esimerkiksi vatsakivut, pahoinvointi, ummetus, ripuli ja veriulosteet. Oireiden syitä selvitetään yleensä oirekuvan lisäksi kohdennetuin laboratoriotutkimuksin sekä ruokatorven ja mahalaukun tähystyksellä (gastroskopialla) ja paksusuolen tähystystutkimuksen (kolonoskopian) avulla. Myös kuvantamistutkimuksia, kuten ultraääni- ja tietokonetomografiatutkimuksia, voidaan käyttää hyväksi.

Monessa tapauksessa näiden sairauksien hoitoa voidaan tukea ja oireita hallita ravitsemuksen keinoin. Ravitsemusterapeutit huolehtivat ravintoon liittyvästä ohjauksesta. Usein kuitenkin joudutaan turvautumaan lääkityksiin sairauksien hoitamiseksi. Gastroenterologit ovat lääkehoidon eksperttejä. Mahdollisen leikkaushoidon tarpeen määrittelee vatsaelinkirurgi.

Ajanvaraus

Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.

Tutustu myös:

Asiantuntijat

Ajanvaraus

Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.