Eturauhasen ultraäänitutkimus

Eturauhasen sormitunnustelun (tuseeraus) lisäksi urologin vastaanotolla voidaan tehdä eturauhasen transrektaalinen ultraäänitutkimus (TRUÄ). Se suoritetaan peräaukon kautta kivuttomasti. Tällä tutkimuksella voidaan mitata eturauhasen tilavuus sekä saadaan tietoa eturauhasen rakenteesta ja muodosta. Tutkimuksesta on apua eturauhasvaivan hoitoa valittaessa sekä esimerkiksi hoidon tehon arvioinnissa.

Luumun kokoinen eturauhanen alkaa kasvaa lähes jokaisella miehillä hiljalleen 20 ikävuoden jälkeen. Aivan kaikille liikakasvu ei aiheuta oireita, mutta merkittävä osa yli 60-vuotiasta miehistä kärsii erilaisista virtsaamiseen liittyvistä vaivoista.

Eturauhasen liikakasvu on ikääntyvien miesten keskuudessa yleinen vaiva. Siitä kärsii noin 60 prosenttia 60-vuotiasta ja 80 prosenttia 80-vuotiasta miehistä. Eturauhasen liikakasvu oireilee tyypillisesti virtsaamisvaivoina.

- Liikakasvu tukkii ja ahtauttaa virtsaputkea, joka kulkee osan matkasta eturauhasen sisällä. Virtsasuihku heikkenee ja virtsarakko ei tyhjenekään kokonaan, vaan sinne jää niin sanottua jäännösvirtsaa. Tällöin rakko alkaa tuntua nopeammin uudelleen täydeltä ja virtsaamistiheys lisääntyy. Kiusallisinta vaiva on öisin, sillä mies saattaa herätä pissahätään useamman kerran yössä, Terveystalossa työskentelevä urologian erikoislääkäri, dosentti Mika Raitanen kertoo.

Monipuolista hoitoa

Eturauhanen on miehen sukupuolielimistöön kuuluva rauhanen, joka sijaitsee virtsarakon alapuolella, peräsuolen edessä. Se on noin normaalikooltaan noin luumun kokoinen, 20 grammaa painava elin. Se ympäröi osittain virtsaputkea, joka kuljettaa virtsan rakosta elimistön ulkopuolelle.

Eturauhasen hyvänlaatuista liikakasvua hoidetaan lievä- ja keskivaikeaoireisilla potilailla ensivaiheessa lääkkeillä, jotka rentouttavat tai pienentävät eturauhasta, tai tekevät molempia. Jos lääkkeet eivät auta, oireet ovat vahvoja tai potilaalla on toistuvia virtsaumpia, turvaudutaan leikkaushoitoon.

- Perinteisessä leikkauksessa eturauhasta höylätään pienemmäksi. Toimenpide voidaan tehdä myös laserilla ja tästä toimenpiteestä on Terveystalon Kampin yksikössä vuosien kokemus (video). Eturauhasen ollessa poikkeavan suuri, voidaan tehdä avoleikkaus. Leikkaus onnistuu yleensä hyvin ja riski joutua uusintaleikkaukseen on erittäin pieni, Raitanen kertoo.

Kattavat tutkimukset

Mika Raitasen mukaan eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu ei altista syövälle. Pelkästään potilaan oireiden perusteella lääkärin on kuitenkin mahdotonta sanoa, johtuvatko ne eturauhasen hyvänlaatuisesta liikakasvusta vai eturauhassyövästä. Alkuvaiheen eturauhassyöpä on usein täysin oireeton.

Vastaanotolla potilaalle tehdään kattava perustutkimus, joka sisältää munuaiskokeen, eturauhassyöpäriskistä kertovan PSA-arvon mittauksen, virtsanäytteen sekä eturauhasen tunnustelemisen peräsuolen kautta sormella. Viimeksi mainittu on erittäin tärkeä, koska vain tunnustelemalla lääkäri voi selvittää, onko eturauhanen poikkeavan kova, kiinteä tai kyhmyinen. Urologi tekee usein myös ultraäänitutkimuksen (kuva), jolla eturauhasen kokoa ja rakennetta voidaan arvioida tarkemmin. Tästä ja virtsan virtausmittauksesta (kuva) ja jäännösvirtsan määrittämisestä on apua myös sopivinta hoitomuotoa valittaessa.

Vaikka eturauhassyöpä onkin miesten yleisin syöpätauti, johtuvat virtsaamisoireet yleensä eturauhasen hyvänlaatuisesta liikakasvusta.

- Häiritsevien oireiden takia kannattaa hakeutua lääkäriin, sillä vaiva on yleensä hyvin hoidettavissa, Mika Raitanen kannustaa.

Eturauhassyöpä on Suomessa miesten yleisin syöpä. Vuonna 2013 todettiin 5124 uutta tapausta. Kaikkia eturauhassyövän riskitekijöitä ei tunneta, mutta ainakin lihavuus, rasvainen ruokavalio sekä sukurasite altistavat sille. Jos yhdellä lähisukulaisella – eli isällä, veljellä, enolla tai sedällä – on todettu eturauhassyöpä, oma sairastumisriski on 2,6-kertainen ja jopa viisinkertainen, jos syöpä on todettu kahdella lähisukulaisella.

– Elintavat selittävät sen, miksi eturauhassyöpää esiintyy enemmän länsimaissa. Esimerkiksi Aasiassa sitä on paljon vähemmän, mikä selittyy osin ruokavaliolla: tutkimusten mukaan soija ja tomaatin sisältämä lykopeeni suojaavat sairastumiselta, kirurgian ja urologian erikoislääkäri, dosentti Mika Raitanen Terveystalosta kertoo.

Eturauhassyöpä todetaan yleensä iäkkäillä miehillä, ja sairastuneiden keski-ikä on 70 vuotta. Syövän löytämistä vaikeuttaa se, ettei se välttämättä aiheuta mitään oireita. Virtsaamiseen liittyvät oireet, kuten tihentynyt virtsaamisen tarve ja suihkun heikentyminen, liittyvät tavallisesti eturauhasen liikakasvuun. Luusto- ja ristiselkäkivut sen sijaan kielivät jo levinneestä syövästä. Siksi iäkkään miehen pitkittyneen selkäkivun yhteydessä kannattaa poissulkea eturauhassyövän mahdollisuus.

Uusilla hoitomuodoilla hyviä tuloksia

Epäily eturauhassyövästä herää tavallisimmin PSA-verikokeen perusteella ja varmistetaan eturauhasesta ultraääniohjauksessa otettaville koepaloilla (kuva). PSA:n ansiosta entistä suurempi osa syövistä löytyy varhaisvaiheessa, jolloin siitä voi parantua kokonaan. Jos eturauhassyöpä löydetään vasta oireiden perusteella, hoidossa keskitytään usein taudin etenemisen pysäyttämiseen. Hoitoennuste on parantunut leikkaustekniikan ja levinneen taudin hoitojen kehittymisen ansioista. Sairastuneista yli 90 prosenttia on elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosista.

– Nykyään 80 prosenttia leikkauksista tehdään robottiavusteisesti, ja moniin keskussairaaloihin on parin viime vuoden aikana hankittu kolmiulotteiset tähystyslaitteistot (kuva). Teknologian ansiosta leikkaukset tehdään vähemmän kajoavilla menetelmillä avoleikkausten sijaan, mikä vähentää verenvuotoa ja nopeuttaa toipumista, Raitanen kertoo. Leikkaushoidon lisäksi lääkehoito on kehittynyt huimasti. Hoitojen ansiosta myös levinnyttä tautia sairastava potilas voi elää vuosia syövän toteamisen jälkeen. Hoidolla on kuitenkin sivuvaikutuksia.

– Eturauhassyöpä vaatii mieshormonia edetäkseen, ja hormonituotannon lopettaminen leikkauksella tai lääkkeellisesti synnyttää vaihdevuodet. Se voi aiheuttaa luuston haurastumista ja hikoilua sekä seksuaalisen halun ja kyvyn heikkenemistä. Joissakin tapauksissa voidaan käyttää kevyempää tablettihoitoa, jolloin mieshormonin taso pysyy ennallaan, mutta sen vaikutus eturauhaskudokseen estetään, Raitanen sanoo.

Eturauhassyöpää hoidetaan sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Yksityiselle puolelle hakeudutaan yleensä virtsaoireiden tai poikkeavan PSA-arvon perusteella, koska jatkotutkimuksiin pääsee nopeasti. Raitasen mukaan yksityiselle tullaan nopeuden ja vaivattomuuden lisäksi silloin, kun halutaan valita tietty hoitava urologi.

Kaikki syövät eivät vaadi hoitoa

Yleinen käsitys on, ettei eturauhassyövän seulonnoilla saavuteta väestötasolla merkittävää kokonaishyötyä. Koska sairastuneista valtaosa on iäkkäitä, heistä suurin osa kuolee muusta syystä, ja oireettomien miesten PSA-tutkimuksella löydettäisiin vaarattomiakin tapauksia, jolloin ylihoitamisen riski kasvaa.

– Nyrkkisääntönä on, että tutkimuksiin kannattaa mennä, jos on sukurasitetta ja vähintään 45-vuotias, muuten oireettomien seulonnoille ei ole tarvetta. Hoitoon liittyy riskejä ja sivuvaikutuksia, joten hoitopäätös täytyy tehdä aina yksilöllisesti, Raitanen painottaa. Hänen mukaansa yleinen harhaluulo onkin, että kaikki eturauhassyövät vaativat hoitoa. Totuus kuitenkin on, että kun syöpä on solukuvaltaan ystävällinen ja pienellä alueella eikä potilaalla ole oireita, seuranta riittää.

Ajanvaraus

Varaa aika puhelimitse asiakaspalvelustamme.

*Puhelun hinta on 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min + mpm/pvm. Jonotus on maksullista.

Asiantuntijat

Ajanvaraus

Varaa aika puhelimitse asiakaspalvelustamme.

*Puhelun hinta on 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min + mpm/pvm. Jonotus on maksullista.