Työssä jaksaminen

Työssä jaksaminen koostuu monesta eri osa-alueesta. Joskus työssä jaksaminen on koetuksella esimerkiksi stressin, haastavien työolojen tai yksityiselämässä tapahtuvien asioiden takia. Toisinaan haasteita aiheuttaa poisjäänti töistä tai töihin paluu pitkän poissaolon jälkeen. Asiantuntijamme tarjoavat esimerkiksi työkykyvalmennusta, ammatillista kuntoutusta, palveluita työyhteisön kriisitilanteiden purkamiseen sekä työterveyspsykologin palveluita.

Suosituimmat palvelut

Työnohjauspalvelut työterveysasiakkaalle

Omia työtapoja on välillä syytä arvioida sekä yksilö- että organisaatiotasolla. Työnohjaus edistää työhyvinvointia ja parantaa johtamista ja työmotivaatiota. Työnohjaus auttaa kirkastamaan ja jäsentämään työn tavoitteita ja omaa työroolia. Työnohjausta voi hyödyntää, kun esimerkiksi haluaa tukea omien työtapojen arviointiin sekä yksilö- että organisaatiotasolla, kun halutaan ammattilaisten tukea uusien näkökulmien avaamiseen tai halutaan löytää työhön uutta motivaatiota ja jaksamista.

Lue lisää

Psykososiaaliset kriisitilanteet työpaikalla

Kun työpaikalla sattuu jotakin järkyttävää, esimerkiksi väkivaltatilanne, uhkaava tilanne, onnettomuus tai työntekijän äkillinen kuolema, ihmisissä herää monenlaisia tunteita ja reaktioita. Jotkut niistä voivat tuntua vaikeilta kestää ja pitkittyessään ne voivat jopa uhata työkykyä. Työterveyspsykologi, psykologi tai psykoterapeutti tukee työntekijöitä ja työyhteisöjä kriisitilanteissa tarjoamalla tukea yksilöille ja ryhmille tilanteesta riippuen.

Lue lisää

Työkykyvalmennus työterveyden lähetteellä

Työkykyvalmennus on osa ennaltaehkäisevää työterveyshuoltoa. Sen tavoitteena on käynnistää työhön paluun tukitoimet oikeaan aikaan ja varmistaa edellytykset työssä jatkamiseen. Valmennuksessa työkykyvalmentaja auttaa sinua löytämään konkreettisia ratkaisuja. Hän auttaa laatimaan suunnitelman työelämässä jatkamiseen ja selvittää mikä on tilanteessa paras tukimuoto- ja järjestelmä. Tapaamiskertoja on yleensä yhdestä viiteen. Tapaamisten ratkaisut menevät tiedoksi työterveyshuoltoon. Työkykyvalmentajalle pääsee työterveyslääkärin, -hoitajan tai työfysioterapeutin lähetteellä.

Lue lisää

Ajanvaraus

Varaa aika puhelimitse asiakaspalvelustamme.

*Puhelun hinta on 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min + mpm/pvm. Jonotus on maksullista.

Yritysasiakkaat

Lue lisää miten voit työterveyspalveluiden kautta edistää henkilöstön työkykyä ja hyvinvointia sekä ottaa palveluita käyttöön henkilöstöllesi.

Siirry Terveystalon yrityssivustoon

Asiantuntijat

Palvelu sisältyy näihin kategorioihin

Ajanvaraus

Varaa aika puhelimitse asiakaspalvelustamme.

*Puhelun hinta on 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min + mpm/pvm. Jonotus on maksullista.

Työterveys työntekijöille

Palvelut

Työterveyspalvelut

Ihmiset voivat hyvin, organisaatio voi hyvin. Sinne on kiva mennä ja siellä on hyvä tehdä töitä. Se on tuottelias ja tuottoisa. Sellainen on Terve Työpaikka.

Palvelut

Työterveyspainotteinen sairaanhoito

Työterveyspainotteisiin sairaanhoidon palveluihimme kuuluu yleis- ja työterveyslääkäreidemme vastaanotto, sairaanhoitajan vastaanotto, työterveyshoitajan palvelut sekä fysioterapeutin/ työfysioterapeutin suoravastaanotto. Henkilöstölle tarjottavat työterveyspalvelumme perustuvat yrityksen tai yhteisön Terveystalon kanssa tekemään työterveyssopimukseen. Ennen Terveystalossa asiointia kannattaa varmistaa työnantajalta, mitkä palvelut sisältyvät sinulle työterveyden kautta tarjolla oleviin palveluihin.

Palvelut

Työhyvinvointi

Työhyvinvointi on kokonaisuus, jossa työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö on tärkeässä roolissa. Tarjoamme kattavasti erilaisia työhyvinvointia tukevia palveluita työterveysasiakkaillemme. Asiantuntijamme auttavat esimerkiksi työergonomiaan ja toimintakykyyn liittyvissä asioissa, elämäntapamuutoksissa ja unettomuudessa, sekä mielenterveyteen ja kuormitukseen liittyvissä pulmissa.

Palvelut

Ennaltaehkäisy

Työterveyden ennaltaehkäiseviin palveluihimme kuuluu esimerkiksi työn kuormittavuuden kartoitusta, fyysisen työkyvyn mittausta sekä henkilöstön ja esimiesten hyvinvoinnin kartoitusta. Tarjoamme mm. työterveyshoitajan terveystarkastuksia, kuntotestejä, TyöOptimi -palvelua uupumuksen ennaltaehkäisyyn sekä 360-kyselyn esimiestyön kehittämiseen.