Silmäsairaudet ja niiden hoito
Suosituimmat palvelut
-
Rähmivän silmän hoito
Toistuvasti vuotavan tai rähmivän silmävaivan aiheuttaja on usein kyyneltietukos. Tutkimusten mukaan vetistävä silmä voi aiheuttaa potilaalle suuremman näköhaitan kuin harmaakaihi.
-
Karsastuksen hoito
Karsastus on tila, jossa silmät eivät pysty katsomaan samaan pisteeseen samanaikaisesti. Karsastusta esiintyy sekä lapsilla että aikuisilla, ja se on osittain periytyvää. Karsastus voi näkyä selvästi, jos silmät katsovat eri suuntiin (ns. ilmikarsastus). Tällöin potilaalla on usein kaksoiskuvia. Karsastus voi olla myös piilevää (ns. piilokarsastus), mikä tulee esille silmälääkärin vastaanotolla peittokokeessa. Peittokoetta tehdessä silmälääkäri peittää vuorotellen potilaan toisen silmän, ja tarkkailee silmien liikkeitä. Piilokarsastuksen oireita ovat esimerkiksi päänsärky tai vaikeudet lukemisessa. Karsastus voi aiheutua myös vakavista sairauksista, jonka vuoksi asiantuntijalle hakeutuminen on oireiden ilmaantuessa tärkeää sekä lapsille että aikuisille. Noin 5% lapsista on karsastusta, joka todetaan useimmiten neuvolassa. Lapsen karsastusta hoidetaan peittohoidolla tai silmälasien avulla.Vaikeissa karsastustapauksissa käytetään myös leikkaushoitoa. Alle 10-vuotiaan lapsen karsastuksen hoito on tärkeää, koska ilman hoitoa karsastava silmä voi jäädä pysyvästi heikkonäköiseksi. Aikuisen karsastusta hoidetaan prismalaseilla tai tarvittaessa leikkauksella.
-
Kuivasilmätutkimus
Silmälääkärin vastaanotolla pyritään selvittämään kuivasilmäisyyden taustalla olevat syyt. Silmätutkimuksessa kiinnitetään huomiota luomien asentoon, kyyneltiehyiden avoimuuteen, mahdollisiin kroonisiin luomireuna- tai sidekalvotulehduksiin, sarveiskalvon tilaan sekä kyynelfilmin epätasaisuuteen.
Kaikki palvelut
- Glaukooma
- Karsastusleikkaus
- Glaukooman laserhoito
- Peittohoito
- Silmänpohjan rappeuma
- Silmätulehdus
- Väsyneet silmät
- Sidekalvotulehduksen hoito
- Kyyneltiehuuhtelu
- Kyyneltiesairauden hoito
- Lipiflow-hoito
- Ikänäkö ja sen hoito
- Vuotavat silmät
- Kuivat silmät
- Punaisen silmän hoito
- Silmänpohjan laserhoito
- Verkkokalvoreiän laserhoito
- Allerginen silmätulehdus lapsella
Syntyessä ihmisen näköaisti on vielä raakile, ja kehittyy ensimmäisen kymmenen elinvuoden ajan. Siksi lapsen näön säännöllinen tutkiminen on tärkeää. Nuoruudessa taittovirheet yleistyvät, ja piilolinssien ja lasien käyttö yleistyy. Aikuisuuden kynnyksellä taittovirheleikkaus tulee monelle ajankohtaiseksi. Keski-iässä silmäsairaudet yleistyvät, ja yli 40-vuotiaille suositellaankin silmälääkärin tutkimusta vähintään viiden vuoden välein. Lähes kaikki seniorit tarvitsevat silmäleikkaus- ja muita silmäpalveluita, ja yli 60-vuotiaille suositellaan silmälääkärin tutkimusta vähintään kolmen vuoden välein.
Ajanvaraus
Varaa aika puhelimitse asiakaspalvelustamme.
*Puhelun hinta on 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min + mpm/pvm. Jonotus on maksullista.
Asiantuntijat
Palvelu sisältyy näihin kategorioihin
Ajanvaraus
Varaa aika puhelimitse asiakaspalvelustamme.
*Puhelun hinta on 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min + mpm/pvm. Jonotus on maksullista.
Maksaminen ja hinnasto
Silmätaudit ja leikkaukset
Luomisairauksien hoito (luomien virheasennot, luomitulehdukset)
Luomisairauksien hoitoon kuuluvat mm. luomen alueen tulehdusten sekä luomen virheasentojen hoidot. Luomen alueen tulehduksista yleinen on esimerkiksi atooppinen luomitulehdus ja sen diagnostiikka ja hoidon suunnittelu tapahtuu silmälääkärin vastaanotolla. Luomen virheasentojen hoitona voidaan tehdä luomen alueen kirurgisia toimenpiteitä. Ennen leikkausta tarvitaan usein vastaanottokäynti leikkaavan lääkärin luona.
Silmien terveystarkastus
Silmien terveystarkastusta suositellaan kaikille yli 40-vuotiaille vähintään viiden vuoden välein. Yli 60-vuotiaille silmien terveystarkastusta suositellaan vähintään kolmen vuoden välein. Silmälääkäri voi suositella tiheämpää seurantaväliä, jos silmässä on todettu silmäsairaus tai suvussa esiintyy silmäsairauksia. Osa silmäsairauksista on oireettomia taudin alkuvaiheessa ja silmäsairauden mahdollisimman varhainen toteaminen antaa parhaat edellytykset hoidon onnistumiselle. Iän myötä silmäsairaudet yleistyvät voimakkaasti.
Sarveiskalvosairauksien hoito
Sarveiskalvosairauksien hoitoon kuuluvat mm. sarveiskalvon alueen tulehduksellisten ja rakenteellisten sairauksien diagnostiikka, hoito ja hoidon suunnittelu. Joihinkin sarveiskalvon sairauksiin voidaan harkita hoitona myös kirurgista hoitoa. Sarveiskalvon tulehduksellisten sairauksien diagnostiikka ja hoidon suunnittelu tapahtuu silmälääkärin vastaantolla. Kirurgisia toimenpiteitä varten tarvitaan usein edeltävä sarveiskalvokirurgiaan erikoistuneen silmälääkärin vastaanottokäynti.
Prismalasien määritys
Prismalaseja käytetään karsastuksen hoidossa. Prismalasien määritys tapahtuu optikon tai silmälääkärin vastaanotolla.
Näkövamman haitta-asteen määrittely
Silmälääkäri suorittaa näkövamman haitta-asteen tutkimustulosten perusteella. Tutkimuksina voidaan käyttää mm. näöntarkkuuden tutkimista ja näkökenttätutkimusta.
Silmäleikkaukset
Silmäleikkaukset ovat maailman yleisimpiä leikkauksia. Tavallisimpia silmäleikkauksia ovat kaihileikkaus, silmien laserleikkaus eli taittovirheleikkaus, silmäluomileikkaukset ja kyyneltieleikkaukset. Terveystalon silmäkirurgit ovat kokeneita, oman alansa asiantuntijoita, jotka ovat leikanneet tuhansia potilaita. Silmäleikkaukset tehdään yleensä aikuisille paikallispuudutuksessa ja niistä kotiutuu samana päivänä. Lapsille leikkaukset tehdään nukutuksessa.