Rintojen suurennusleikkaus

Rintojen suurentamisella eli augmentaatiolla rintojen koko tehdään vartaloon nähden sopivaksi. Tavallisimmin rintojen suurennoksessa käytetään rintaimplantteja. Implantin koko ja malli valitaan potilaan mittojen ja toiveiden mukaisesti.

Rintojen suurentamisen taustalla voi olla kehityshäiriö, epäsymmetria, iän ja raskauksien sekä imetysten aiheuttamat muutokset rinnoissa. Rintojen suurentaminen yleensä tehdään asettamalla rintaimplantit rintoihin, mutta joissain tapauksissa suurentamiseen voidaan myöskin käyttää potilaan oman rasvan siirtoa rintoihin.

Rasvan siirrossa rasvaa kerätään muualta vartalosta ja siirretään rintoihin. Rasvansiirteellä aikaan saatava muutos on yleensä pienempi verrattuna implanteilla tehtyyn korjaukseen. Kuitenkin tulos on monesti erittäin luonnollinen. Rasvansiirre soveltuu hyvin myös rintasyövän korjauksiin, varsinkin rinnan osapoiston jälkitilojen hoitamiseen.

Ennen leikkausta vastaanotolla käydään sovitusproteesein avulla läpi proteesien kokoja ja valitaan potilaan toiveiden ja olemassa olevien kudosten mukaisesti potilaalle sopivat proteesit.

Viime vuosina esiintyneiden rintaproteesiskandaalien vuoksi on valmistajan luotettavuus myös tärkeä tekijä valinnassa. Koska rintaproteesipotilas on tyypillisimmin 20-50 vuotias, on myös todennäköistä, että potilas tulee tarvitsemaan myöhemmin uuden leikkauksen rintojen muotoa korjaamaan.

Yksilöllisesti valittujen proteesien asettaminen eli augmentaatio tehdään nukutuksessa päiväkirurgisesti. Toipumiseen on kuitenkin hyvä varata muutama viikko.

Leikkauksen jälkeen alle viidelle prosentille potilaista kehittyy myöhemmin arpikapseli, joka voi johtaa uusintaleikkaukseen. Muita leikkauksen jälkeisiä ongelmia ovat: haavatulehdus, tunnon alentumat ja viime vuosina esiintulleet rintoproteesipotilailla proteesin ympärillä olevasta kudosnesteestä löytyneet ALCL (anaplatinen isosolu lymfooma) solut.

Asiantuntijat

Palvelu sisältyy näihin kategorioihin

Ajanvaraus

Varaa aika puhelimitse asiakaspalvelustamme.

*Puhelun hinta on 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min + mpm/pvm. Jonotus on maksullista.

Rintojen kirurgiset toimenpiteet