Pään alueen tutkimukset

Pään alueen ensisijainen kuvantamismenetelmä on ehdottomasti magneettitutkimus, jossa esimerkiksi aivojen kudokset ja sen mahdolliset viat erottuvat erittäin luotettavasti.

Suosituimmat palvelut

  • Pään alueen tietokonetomografia

    Tietokonetomografiaa käytetään akuuttien aivo-oireiden ja kallonsisäisten sairauksien, esim. verenvuotojen ja vammamuutosten, selvittelyyn. Menetelmää voidaan käyttää myös magneettikuvauksen tilalla tapauksissa, joissa magneettikuvausta ei voida tehdä esim. sydämen tahdistimen takia. Tietokonetomografialla voidaan kuvata tarkasti myös pään valtimot.

  • Kuulohermon kanavan magneettitutkimus

    Magneettitutkimus tehdään esim. kuulon aleneman, huimauksen, tinnituksen tai muiden korvaperäisten oireiden syyn selvittämiseksi. Kuvauksessa nähdään luotettavasti mahdolliset kasvaimet, tulehdukselliset, verenkierrolliset ja muut rakenteelliset muutokset. Kuvista nähdään myös aivorungon ja pikkuaivojen tilanne sekä mahdolliset muualla aivoissa sijaitsevat muutokset. Tutkimukseen kuuluu tekniikaltaan erilaisia kuvasarjoja, joiden tarpeen arvioi lausunnosta vastaava radiologi.

  • Nenän sivuonteloiden röntgenkuvaus

    Nenän sivuonteloiden röntgenkuvausta käytettään poskiontelotulehduksen diagnostiikassa, erityisesti, kun epäillään tulehduksen leviämistä otsaonteloiden alueelle. Nenän sivuonteloiden yksilöllisestä anatomiasta saadaan luotettavaa tietoa niin sanotulla kartiokeilatietokonetomografialla, jossa onteloita yhdistävät kapeat kanavat sekä limakalvomuutokset on arvioitavissa.

Ajanvaraus

Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.

Asiantuntijat

Ajanvaraus

Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.