Nilkka ja jalkaterä

Nilkka- tai jalkateräkivun syy selvitetään vastaanotolla kattavasti. Apuna käytetään mahdollisesti kuvantamistutkimuksia, kuten röntgen- tai magneettitutkimus. Sen jälkeen päätetään potilaan kanssa yhteisesti hoidosta, johon voi liittyä esimerkiksi lääke- ja leikkaushoitoa sekä fysioterapeutin ohjaamaan harjoittelua. Leikkaushoidon tarpeen arvioi nilkka- ja jalkateräkirurgiaan perehtynyt ortopedi.

Suosituimmat palvelut

  • Vaivaisenluu

    Vaivaisenluu on isovarpaan tyvinivelen virheasento, jossa isovarpaan ääriosa on kääntynyt ulospäin tyvinivelestään ja nivelen kohdalle muodostuu luukyhmy. Leikkauksessa isovarpaan niveltä lyhennetään ja asentoa oikaistaan. Toimenpide tehdään yleensä selkäydinpuudutuksessa.

  • Lattajalka

    Nk. lattajalka ("lättäjalka", latuskajalka) on nilkan ja jalkaterän virheasento, jossa pitkittäinen jalkaholvi on laskeutunut. Tämä aiheuttaa vääränlaista kuormittumista, josta voi seurata kiputiloja. Vastaanotolla selvitetään lattajalan kehittymisen syy. Syyn selviämisen jälkeen hoitona voidaan kokeilla esimerkiksi tukiteippausta ja yksilöllisiä tukipohjallisia. Joissain tapauksissa turvaudutaan leikkaushoitoon. Lattajalkaleikkauksessa kantaluuhun tehdään asentokorjaus ja tarvittaessa toimimaton jänne korvataan jännesiirteellä. Leikkaus tehdään yleensä selkäydinpuudutuksessa.

  • Nilkan nivelsidevamma

    Nilkan tai jalkaterän tapaturmat voivat aiheuttaa kipua ja kävelyvaikeutta. Vastaanotolla tapaturmainen jalkaterä tai nilkka tutkitaan tarvittaessa käyttäen erilaisia kuvantamismenetelmiä kuten röntgentutkimusta. Syyn selvittyä päätetään potilaan kanssa yhdessä hoidosta, joka voi pitää sisällään esimerkiksi leikkaushoitoa.

Ajanvaraus

Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.

Tietoa ja vinkkejä nilkan ja jalkaterän vaivoihin liittyen

Asiantuntijat

Ajanvaraus

Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.

Ortopedi

Palvelut

Olkapää

Olkanivel on ihmisen liikkuvin nivel. Tämän vuoksi se on erityisen altis tapaturmien aiheuttamille ja rasitusvammoille.

Palvelut

Polvi

Polvivammat ja polven kiputilat aiheuttavat usein merkittävän fyysisen toimintakyvyn laskun. Polvivammat vaativat tarkempia tutkimuksia ja erikoislääkärin suunnitteleman hoidon. Suurin osa vammoista ja muista polviongelmista paranee hyvin, mutta toipumisen tukena tarvitaan tavallisesti fysioterapeutin ohjaamia harjoitteita ja joskus erikoisvalmisteisia tukia.

Palvelut

Tapaturmapäivystys

Tapaturmapäivystyksessä saat nopean avun tapaturmien hoitoon. Käynnin hinta-arvio on 108–479 €. Kokonaishinta muodostuu asiantuntijan aikaveloituksesta, tarvittavista tutkimuksista (esim. kuvantamistutkimukset), hoidosta (esim.kipsaus, lastoitus) ja tarvikkeista sekä palvelu- ja Kanta-maksusta.

Palvelut

Ranne ja käsi

Käden yleisimpiä ongelmia ovat hermopinteet kuten rannekanavaoireyhtymä, käden nivelsidevammat ja murtumat sekä nivelrikko.

Palvelut

Selkä ja niska

Selkävaivat ovat hyvin tavallisia oireita aikuisväestössä, usein jo nuorillakin ihmisillä. Useassa tapauksessa selkäkipu on hyvänlaatuista toiminnallista selkäkipua, joka on vaaratonta ja ohimenevää, mutta voi esiintyessään aiheuttaa haittaa päivittäisessä elämässä. Selän ja niskan oireita tutkivat ja hoitavat ortopedit, fysiatrit ja fysioterapeutit.

Palvelut

Ortopediset leikkaukset

Tyypillisiä tuki- ja liikuntaelimistön leikkauksia ovat olkapään, kyynärpään, lonkan, polven ja nilkan leikkaukset. Valtaosa niistä voidaan hoitaa nopeasti ja tehokkaasti tähystysleikkauksena. Leikkauksia tehdään kaikissa sairaalatoimipaikoissamme. Leikkausvalikoima vaihtelee paikkakunnittain.