Nielurisaleikkaus (tonsillektomia)

Nielurisaleikkaus eli tonsillektomia on kirurginen toimenpide, jossa nielurisat poistetaan kokonaan. Nielurisaleikkauksella hoidetaan toistuvia akuutteja risatulehduksia ja kroonisia risatulehduksia. Leikkaus on myös tarpeellinen, jos isot nielurisat aiheuttavat kuorsausta tai vaikeuttavat hengitystä, syömistä tai puhumista.

Milloin nielurisaleikkaukseen?

Yleisin syy lasten nielurisaleikkaukseen on toistuvat ja voimakasoireiset nielurisatulehdukset. Nielurisaleikkaus auttaa hyvin myös lapsilla joskus esiintyvään toistuvaan kuumeiluun.

Nykyään lapsille tehdään risojen poistoa useammin nielurisojen typistysleikkaus eli tonsillotomia. Typistysleikkaus auttaa hyvin suurten risojen aiheuttamaan kuorsaukseen. Joskus nielurisat ovat niin suuret, että lapsen on vaikea syödä tai hengittää nenän kautta. Usein myös kitarisa poistetaan samassa yhteydessä.

Leikkaava lääkäri tekee aina leikkauspäätöksen. Lastenlääkäri tai yleislääkäri voivat lähettää nielurisaleikkauksia tekevälle korvalääkärille potilaan keskustelemaan mahdollisesta toimenpiteestä.

Ennen nielurisaleikkausta

Potilas ja leikkaussalin ajanvaraajat sopivat yhdessä leikkausajasta, joka on kaikille osapuolille sopiva. Ajanvaraaja antaa ohjeet, miten leikkaukseen pitää valmistautua ja kuinka kauan pitää olla syömättä ennen toimenpiteeseen tuloa.

Ennen leikkausta lapselle on myös hyvä kertoa hänen kehitystasonsa mukaisesti, mikä asia on paremmin leikkauksen jälkeen: esimerkiksi leikkauksen jälkeen nukut paremmin, syöminen on helpompaa tai kurkku ei tule niin usein kipeäksi.

Mitä nielurisaleikkauksessa tapahtuu?

Korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärit tekevät nielurisaleikkauksia ja ne tehdään aina nukutuksessa. Leikkauksessa poistetaan joko kumpikin nielurisa kokonaan tai pelkästään ahtauttava osa.

Toipuminen toimenpiteestä – nielurisaleikkauksen jälkeen

Nielurisaleikkauksen jälkeen kurkku on hyvin kipeä. Jos vain osa risoista poistetaan, kipu on vähäisempää. Leikkaava lääkäri määrää leikkauksen jälkeen kipulääkkeitä, joita on käytettävä ohjeiden mukaan. Myös ulostusta helpottava lääke on usein tarpeen, koska kipulääkkeet heikentävät vatsan toimintaa.

On tärkeää, että leikkauksen jälkeen syödään ja juodaan riittävän usein. Ensimmäisinä leikkauksen jälkeisinä päivinä on usein helpompi niellä pehmeitä tai viileitä ruokia. Minkään ruuan syöminen ei kuitenkaan ole vaarallista. Purukumin käyttö on suositeltavaa, koska se kosteuttaa suuta ja vie pois pahaa makua.

Leikkauksesta toipuminen on yksilöllistä, mutta nielurisojen poistosta toipuu kahdessa viikossa ja typistysleikkauksesta noin viikossa. Urheiluharrastuksista on hyvä pitää taukoa kaksi viikkoa. Kouluun tai päiväkotiin voi mennä, kun yleisvointi sen sallii. Paluu on usein mahdollista noin viikon jälkeen toimenpiteestä, kunhan potilas ottaa rauhallisesti ja jättää koululiikunnan väliin.

Nielurisaleikkauksen hyödyt

Vaikka nielurisaleikkauksesta toipuminen on epämukavaa, potilas ja hänen vanhempansa ovat yleensä erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Kun suuret risat eivät ahtauta nielua, kuorsaus loppuu, syöminen helpottuu ja nenähengitys onnistuu paremmin.

Kun nielurisat on poistettu, potilas ei myöskään enää sairasta nielurisatulehduksia. Myös nielupaiseet ovat erittäin harvinaisia. Leikkauksen teho toistuvaan kuumeiluun on myös erinomainen.

Milloin nielurisaleikkausta ei suositella?

Nielurisaleikkaus ei ole turvallinen, jos potilaalla on samanaikaisesti äkillinen keuhkoinfektio tai huonossa tasapainossa oleva astma tai diabetes. Perussairaudet eivät sinänsä estä toimenpiteen tekemistä, mutta edellyttävät huolellista valmistautumista potilasturvallisuuden varmistamiseksi.

Asiantuntijat

Ajanvaraus

Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.

Korva-, nenä- ja kurkkutautien leikkaukset

Palvelut

Kitarisaleikkaus

Kitarisat sijaitsevat nenänielussa. Kitarisoja on vain yksi ja se pienenee lapsen kasvaessa aikuiseksi. Tavallisin syy sen poistoon on haittaava kuorsaus ja suuhengitys sekä krooninen nuha. Nämä johtuvat joko suurentuneesta tai tulehtuneesta kitarisasta. Kookas kitarisa ahtauttaa nenänielua ja vaikeuttaa normaalia nenän kautta tapahtuvaa hengitystä. Tulehduksessa taas kitarisa ei ole välttämättä suurentunut.

Palvelut

Poskionteloleikkaus

Toistuvia poskiontelotulehduksia voidaan hoitaa leikkauksella. Leikkauksella voidaan ehkäistä toistuvia ja pitkäaikaisia poskiontelotulehduksia. Poskionteloleikkaus eli FESS-leikkaus tehdään yleensä tähystämällä sierainaukon kautta. Leikkauksessa laajennetaan poskiontelon tyhjenemiskanavaa niin, että luodaan edellytykset mahdollisimman hyvälle poskionteloiden ilmastoitumiselle. Toimenpiteessä käytetään erilaisia ohutta luuseinämää ja limakalvoa poistavia instrumentteja. Leikkaus voidaan tehdä joko paikallispuudutuksessa tai nukutuksessa. Toimenpiteestä ei jää ulkoisia arpia.

Palvelut

Myringoplastia eli tärykalvon paikkaus

Tärykalvoon saattaa jäädä reikä esimerkiksi korvatulehduksen, korvien putkituksen tai vamman jälkeen. Tärykalvon paikkausleikkauksessa tärykalvoreikä korjataan joko rasvapaikka- tai lihaskalvopaikkausmenetelmää käyttämällä. Reikä on syytä korjata, koska se altistaa välikorvatulehduksille ja mahdollisesti alentaa kuuloa.

Palvelut

Kartiolisäkkeen lokeroston poistoleikkaus eli mastoidektomia

Korvatulehdus voi aiheuttaa korvan kartiolisäkkeen tulehtumisen tai ns. helmiäiskasvaimen muodostumisen välikorvaonteloon. Tällaisissa harvinaisissa tilanteissa saatetaan joutua puhdistamaan kartiolisäkkeen lokerosto leikkauksessa.

Palvelut

Korvien putkitus eli tympanostomia

Korvien tärykalvojen putkitusta eli tympanostomiaa käytetään toistuvien korvatulehdusten hoidossa. Toimenpiteessä asetetaan ilmastointiputki pieneen tärykalvolle tehtyyn reikään. Putki mahdollistaa välikorvan normaalin ilmastoinnin, jolloin riski korvatulehduksiin vähenee.

Palvelut

Kielijänteen katkaisu

Kielijänteen katkaisuleikkauksella hoidetaan liian tiukkaa kielijännettä. Kielijänne kiinnittää kielen suunpohjaan. Yleensä liian kireä kielijänne voi haitata kielen kärjen nostamista edellyttävien äänteiden muodostamista (R-äänne) ja vaikuttaa vastasyntyneen rintaruokintaan.