Lasten hampaiden oikomishoito

Oikomishoito voidaan toteuttaa kaikenikäisille. Tavallisimmin oikomishoito tehdään kasvuiässä, noin 9–12 vuoden iässä. Oikomishoito voidaan aloittaa jo ennen kouluikää, jos lapsella on vaikea purentavirhe, esimerkiksi ristipurenta. Oikomishoidon avulla lapsen pysyviä hampaita voidaan ohjata oikeille paikoilleen ja vaikuttaa leuan kasvuun. Varaa aika erikoishammaslääkärin konsultaatioon lapsen oikomishoidon toteuttamiseksi. Arviointikäynnin hinta 89€-303€. Mahdolliset röntgentutkimukset, kuvaukset ja hampaiston jäljennökset laskutetaan erikseen hinnaston mukaisesti.

Mitä lasten oikomishoidossa tapahtuu?

Kasvuikäisillä oikomishoidolla voidaan ohjata pysyvien hampaiden puhkeamista oikeille paikoilleen sekä ohjata leukojen kasvua ja purennan kehittymistä kokonaisuudessaan. Leukojen kasvua ja purennan kehittymistä voidaan ohjata esimerkiksi erilaisilla irrotettavilla kojeilla ja aktivaattoreilla sekä erilaisilla kiinteillä kojeilla.

Ajanvaraus lasten oikomishoitoon

Ennen oikomishoitoa tulee varata aika lasten oikomishoitoa tarjoavan erikoishammaslääkärin konsultaatioon. Käynnin aikana oikomishoidon erikoishammaslääkäri tutkii lapsen suun ja hampaat. Suun ja hampaiden tulee olla terveet ennen oikomishoidon aloittamista. Hyvin sujuva omahoito ja huoltajien tuki on lapsen oikomishoidon onnistumisen edellytyksiä.

Suun tutkimuksen jälkeen hampaista otetaan jäljennökset kipsimalleja varten. Hampaiden digitaalinen kuvantaminen on tulossa korvaamaan tätä vaihetta. Tarvittaessa voidaan kirjoittaa lähete röntgenkuviin. Jos leuat vielä kasvavat, nähdään kallon sivukuvasta leukojen kasvusuhde, joka antaa tärkeää tietoa oikojalle. Tutkimuksen, kipsimallien ja röntgenkuvien pohjalta hammaslääkäri tekee hoitosuunnitelman hampaiden oikomista varten. Sopiva oikomismenetelmä valitaan yhdessä asiakkaan kanssa hänen toiveensa huomioiden.

Konsultaatiokäynnillä hammaslääkäri käy läpi myös oikomishoidon vaiheet sekä arvioi hoidon keston ja hinnan.

Asiantuntijat

Palvelu sisältyy näihin kategorioihin

Ajanvaraus

Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.

Lasten hammashoito

Palvelut

Lasten hammastarkastus

Lasten hammastarkastuksessa palvelemme lapsia lempeästi ja pyrimme luomaan hyviä kokemuksia hammaslääkärin vastaanotolla. Säännöllisesti tehty lasten hampaiden tarkastus on oleellinen osa terveyden ylläpitoa. Kun mahdolliset ongelmat havaitaan varhaisessa vaiheessa, on hoito yleensä nopeampaa, kivuttomampaa ja myös edullisempaa. Lasten hammastarkastuksen kokonaishinta 94,90€-127,40€. Mahdolliset röntgentutkimukset laskutetaan erikseen hinnaston mukaisesti.

Palvelut

Lasten hammastapaturma

Lapset ovat alttiille erilaisille hammastapaturmille. Yleisimpiä lasten hampaistoon kohdistuvia tapaturmia ovat erilaiset hampaisiin kohdistuneet iskut ja kolahdukset sekä lohkeamat. Hammas voi myös siirtyä huuleen tai suulakeen päin tai jopa irrota kokonaan. Näkyvää lohkeamista haitallisempaa on hampaan painuminen sisäänpäin. Sisään painunut maitohammas voi vaurioittaa kehittyvää pysyvää hammasta. Tärkeintä lasten hammastapaturmissa on ottaa nopeasti yhteyttä ja käydä hammaslääkärin vastaanotolla tarkistuttamassa tilanne. Tilanteen välitön dokumentointi on tärkeää myös vakuutusturvan kannalta. Hammastapaturman ensiapukäynnin keskimääräinen hinta on 112,90 € – 339,40 €, riippuen vamman laajuudesta.