Kriisi- ja traumapsykoterapia

Kriisi- ja traumapsykoterapiaa käytetään äkillisten tai pitkäkestoisten järkyttävien tai traumaattisten kokemusten käsittelyssä sekä traumaperäisten häiriöiden hoidossa. Psykoterapiassa pyritään lisäämään ymmärrystä järkytyksen ja traumatisoitumisen vaikutuksista sekä opetellaan lievittämään traumatisoitumisesta seuranneita oireita. Terapian tavoitteena on käsitellä traumaattisia tapahtumia sinulle sopivassa tahdissa sekä jäsentää tapahtumia osaksi elämäntarinaasi ja sisäistä kokemusmaailmaasi.

Kriisi- ja traumapsykoterapiaa voidaan käyttää sekä yksittäisten kriisitilanteiden aiheuttaman psyykkisen oireilun että kompleksisen, toistuneen traumatisoitumisen hoidossa. Kriisi- ja traumapsykoterapiassa edetään turvallisesti ja rauhallisesti ja siinä hyödynnetään vaikuttaviksi ja hyödyllisiksi todettuja terapeuttisia menetelmiä.

Psykoterapian tavoitteet, kesto ja tiheys sovitaan asiakaslähtöisesti tilanteen mukaan. Myös perheenjäseniä tai muita läheisiä voidaan tarpeen mukaan tavata terapian yhteydessä. Psykoterapiaan on mahdollista saada Kelan tukea kuntoutuspsykoterapiana, jolloin tarvitset psykiatrin B-lausunnon ja Kelan myönteisen kuntoutuspäätöksen.

Varaa aika kriisi- ja traumapsykoterapiaan, jos haluat apua äkillisten tai pitkäkestoisten traumaattisten kokemusten käsittelyyn.

Ajanvaraus

Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.

Asiantuntijat

Ajanvaraus

Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.

Psykoterapia, psykoterapeutti

Palvelut

Pariterapia

Paripsykoterapia on psykoterapiamuoto pariskunnille. Paripsykoterapiassa käsitellään muun muassa pariskunnan vuorovaikutuksen haasteita ja kriisitilanteita. Psykoterapia on tavoitteellista ja tavoitteet asetetaan asiakaskohtaisesti. Paripsykoterapiassa voidaan keskustelun lisäksi tehdä harjoituksia ja kotitehtäviä. Psykoterapeutti tukee paria omien ratkaisujen löytämiseen. Paripsykoterapian teoriatausta vaihtelee psykoterapeutin koulutuksen mukaan, jolloin lähestymistapa voi olla esimerkiksi tunne- tai voimavarakeskeinen.

Palvelut

Lapsen ja vanhemman välisen vuorovaikutuksen tuki

Vastaanoton hinta on noin 154–277 euroa sisältäen palvelu- ja Kanta-maksut. Osa psykologeistamme ja psykoterapeuteistamme on perehtynyt erilaisiin lapsen ja vanhemman välisen kiintymyssuhteen vahvistamisen menetelmiin, kuten varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiaan, Theraplayihin tai kiintymyssuhdeterapiaan (DDP). Terapiamenetelmille on yhteistä lapsen ja vanhemman välisen vuorovaikutuksen ja kiintymyssuhdeongelmien sekä lapsen käyttäytymisen haasteiden hoito. Esimerkiksi raskausaikana koettu stressi, äidin masennusoireet tai vanhempien omat negatiiviset hoivakokemukset voivat tuoda haasteita kiintymyssuhteeseen lapsen ja vanhemman välillä.

Palvelut

Nuorten psykoterapia

Nuoren psykoterapia on 13–17-vuotiaille nuorille suunnattu psykoterapiamuoto. Nuoren psykoterapiaa käytetään muun muassa ahdistuneisuuden, masennuksen ja käytösoireiden hoidossa. Nuoren psykoterapian työskentelytavat vaihtelevat psykoterapeutin koulutuksen viitekehyksestä riippuen, esimerkkeinä psykodynaaminen tai kognitiivinen psykoterapia.

Palvelut

Lasten psykoterapia

Lapsen psykoterapia on alle 13-vuotiaille lapsille suunnattu psykoterapiamuoto. Psykoterapiaa käytetään muun muassa ahdistuneisuuden, masennuksen ja käytöshäiriöiden hoidossa. Lapsen psykoterapian työskentelytavat vaihtelevat psykoterapeutin koulutuksen viitekehyksestä riippuen, esimerkkeinä psykodynaaminen tai kognitiivinen psykoterapia.

Palvelut

Kognitiivinen psykoterapia

Kognitiivisen psykoterapiassa työskentelyn keskiössä ovat haitalliset ajatukset, uskomukset ja tunteet. Tavoitteena on keskustelun avulla lisätä ajattelun joustavuutta, lievittää ikäviä tunnekokemuksia sekä löytää uusia toiminta- ja käyttäytymistapoja. Psykoterapeutti tukee oivallusten ja ratkaisujen teossa. Terapiaan kuuluu usein erilaisten menetelmien ja harjoitusten käyttöä sekä kotitehtäviä.

Palvelut

Perheterapia

Perheterapia on perheille suunnattu psykoterapiamuoto. Perheterapiassa käsitellään perheen sisäisen vuorovaikutuksen haasteita. Muutokseen pyritään muun muassa tunnistamalla perheen voimavaroja ja vahvistamalla myönteistä vuorovaikutusta. Perheterapiassa voidaan tarvittaessa tarkastella myös yksittäisten perheenjäsenten tilannetta. Perheterapia voi myös olla osa perheenjäsenen muuta hoitoa. Perheterapeutti toimii avoimesti jakaen perheelle ajatuksiaan ja näkemyksiään havainnointinsa pohjalta.