Kaulan alueen kuvantamistutkimukset
Suosituimmat palvelut
-
Kilpirauhasen ultraäänitutkimus
Kaulan alueen ensisijainen tutkimusmenetelmä on ultraäänitutkimus. Kaulalla sijaitsee kilpirauhanen, sylkirauhaset ja imusolmukkeita. Kilpirauhasessa voi olla kyhmyjä, joista voidaan tarvittaessa ottaa samalla käynnillä näyte. Myös kilpirauhasen tulehdustilanteita voidaan selvittää ultraäänitutkimuksella.
-
Kaulan pehmytosien ultraäänitutkimus
Kaulan alueen ensisijainen tutkimusmenetelmä on ultraäänitutkimus. Tavallisin tutkimuksen syy on kaulalla oleva patti, jonka alkuperä halutaan selvittää. Kaulalla sijaitsee kilpirauhanen, sylkirauhaset ja imusolmukkeita. Kaulan alueen imusolmukkeiden suurentumat aiheuttavat monesti huolta ja vakavien syiden poissulkemiseksi on ultraäänitutkimus monesti hyödyllinen. Kaulalla sijaitsee myös aivoihin verta vievät verisuonet, joiden kuntoa ja mahdollisia ahtaumia voidaan selvittää niin sanotulla Doppler-ultraäänellä. Joskus kaulan alueella epäillään syvällä sijaitsevaa ongelmaa, jolloin kaulan magneettikuvausta tai tietokonetomografiaa voidaan harkita.
Ajanvaraus
Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.
Asiantuntijat
Palvelu sisältyy näihin kategorioihin
Ajanvaraus
Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.
Maksaminen ja hinnasto
Kuvantaminen
Alaraajan tutkimukset
Lonkan, polven, nilkan ja jalkaterän oireita selvitetään eri kuvantamismenetelmillä; murtumaepäilyissä ensisijaisesti käytetään röntgenkuvausta.
Ultraäänitutkimukset
Varaa aika ultraäänitutkimukseen. Jos et löydä sopivaa aikaa verkosta, voit varata ajan myös puhelimitse asiakaspalvelumme kautta.
Röntgentutkimus
Röntgentutkimuksen hinta on 194,60–357,60 € riippuen tutkimuksesta, sisältäen Kanta- ja palvelumaksun. Tutkimus edellyttää aina lääkärin lähetteen. Röntgentutkimus ei vaadi esivalmistautumista ja aikaa tutkimukseen menee 5–10 minuuttia. Tutkimukseen kannattaa saapua noin 10 minuuttia ennen varattua aikaa.
Magneettitutkimus
Magneettitutkimusten hinnat ovat 477,60–755,60 € sisältäen Kanta- ja palvelumaksun. Varjoaine on aina saatavissa ja sisältyy hintaan. Magneettitutkimusta varten saat esitietolomakkeen, joka läpikäydään kanssasi ennen tutkimusta. Tutkimusta varten kannattaa pukeutua mukaviin, metallia (niitit, vetoketjut jne.) sisältämättömiin vaatteisiin. Tutkimus on kivuton ja kestää noin 30 minuuttia. Tutkimukseen kannattaa saapua 15 minuuttia ennen tutkimusta.
Kuvantamistutkimukset ilman lääkärin lähetettä
Voit varata ajan ilman lähetettä vatsa-aortan ultraäänitutkimukseen. Tästä tutkimuksista on erityisesti hyötyä niille potilaille, joilla on kohonnut riski vatsa-aortan laajentuman repeämään.
Luuntiheysmittaus (DXA-mittaus)
Luun tiheysmittauksella eli luun mineraalipitoisuuden mittauksella selvitetään luun haurastumista ja luukatoa. Mittaus tehdään matalaenergiseen röntgensäteilyyn perustuvalla tekniikalla DEXA-laitteella. Luuntiheys mitataan yleensä lannerangasta ja reisiluun yläosan kohdalta. Tutkimuksen aikana ollaan selinmakuulla tutkimuspöydällä, mittaus on kivuton ja kestää noin 20 min. Luuntiheysmittauksen säteilymäärä on pienempi kuin röntgenkuvauksissa, joten se on turvallinen. Tutkimukseen tarvitaan lääkärin lähete.