Kasvojenkohotus (face lift)

Täydessä kasvojenkohotuksessa korjaus tehdään otsalta kaulaan saakka. Kuitenkin hyvin usein leikkaus suoritetaan ainoastaan tiettyyn osaan kasvoja kuten keski- ja alakasvoihin.

Kasvoilla ikääntymisen myötä kudokset löystyvät ja laskeutuvat kohti alaspäin ja kohti leukaa.  Myös ihonalaisen rasvan määrä vähenee. Kasvojen kohotuksessa palautetaan yksilöllisesti kudokset niiden aikaisemmille paikoille.  Tarpeiden mukaisesti kohotus tehdään hiusrajasta solisluiden väliselle alueille, usein ainoastaan vain tietylle osalle kasvoja.

  • Otsan ja kulmakarvojen kohotuksessa toimenpiteen vaikutus näkyy otsalla ryppyjen silottumisena ja kulmakarvojen laskeutumisen korjautumisena.  Myös yläluomissa ja jopa nenän kärjessä voidaan nähdä muutoksia leikkauksen jälkeen.
  • Keskikasvojen kohotuksessa vaikuttaa nimensä mukaisesti posken ja poskipäiden, alaluomien ja ns. nasolabiaalipoimujen alueilla.
  • Kaulan kohotuksessa pääpaino on solisluiden ja leukaluun välisessä alueessa.  Etenkin kaulalla näkyvät poimut paljastavat ikääntymisen veltostuessaan.
  • Klassisessa kasvojen kohotuksessa kohotetaan laskutuneet kudokset ja kiinnitetään ne ompelein.  Tämän lisäksi poistetaan venyttynyttä ihoa.

Nykyisin ei kasvojen kohotuksessa niinkään kiristetä kasvoja vaan pyritään enemmänkin palauttamaan nuorekasta ulkonäköä.  Usein leikkaukseen liitetään rasvansiirto tuomaan volyymia alueille, joista se on kadonnut. 

Leikkauksesta toipuminen vie useita viikkoja ja tunnon alentumaa/tunnottomuutta voi esiintyä useiden kuukausien ajan.  Leikkauksen tulos näkyy muutaman kuukauden kuluttua, jolloin arvet useimmiten vielä punoittavat.  Lopullisen tulos on nähtävissä usein vasta noin vuoden kuluttua leikkauksesta.

Usein kasvojenkohotuksessa tehdään myös rasvansiirto. Terveystalossa tehdään myös kasvovammojen hoitoja. Kasvovammojen jälkitiloja voidaan korjata vielä vuosienkin kuluttua tapaturmasta.

Asiantuntijat

Palvelu sisältyy näihin kategorioihin

Ajanvaraus

Varaa aika puhelimitse asiakaspalvelustamme.

*Puhelun hinta on 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min + mpm/pvm. Jonotus on maksullista.

Kasvojen kauneuskirurgia