Gastroenterologi

Gastroenterologi on maha-suolikanavan sairauksien hoitoon perehtynyt erikoislääkäri. Tyypillisiä gastroenterologin selvittämiä ja hoitamia sairauksia ovat esim. ruokatorven refluksisairaus, maha- ja pohjukaissuolihaava, keliakia ja tulehdukselliset suolistosairaudet. Yleisiä oireita, joiden vuoksi hakeudutaan gastroenterologin vastaanotolle ovat vatsakivut, ummetus, pitkittynyt ripuli ja veriulosteet.

Suoliston lisäksi gastroenterologi on perehtynyt selvittämään muun muassa maksan ja sappiteiden alueen sairauksia, siis koholla olevien maksa-arvojen syitä, maksatulehdussairauksia tai tämän alueen oireita.

Gastroenterologian alan tutkimuksista tärkeimpiä ovat mahalaukun tai paksusuolen tähystystutkimukset eli gastroskopia tai kolonoskopia. Aiheita gastroskopiaan ovat muun muassa hankala tai pitkittynyt ruokatorven refluksioire, keliakiaepäily tai erilaiset ylävatsan alueen oireet.

Peräsuolen ja paksusuolen tähystyksen tavallisimpia syitä taas ovat epäily suolistosairaudesta, pitkittynyt ripuli, muu suoliston toiminnan muutos tai veri ulosteiden mukana.

Tähystysten yhteydessä otetaan koepaloja limakalvoilta, jotka patologi tutkii ja tulokset niistä annetaan joko erillisellä vastaanottokäynnillä tai puhelimitse.

Paksusuolen tähystyksen yhteydessä suolesta voidaan myös poistaa polyyppeja, joista osa on paksusuolen syövän esiasteita. Polyyppien poisto on tehokkain tapa estää yleistymässä olevan paksusuolen syövän kehittymisen.

Alan tutkimuksiin kuuluvat myös ruokatorven toimintatutkimukset eli ruokatorven paineenmittaus (manometria) ja happorefluksia mittaava pH:n 24 tunnin pitkäaikaisrekisteröinti refluksitaudin selvittämiseksi.

Tähystysten ohella vatsaelinsairauksien selvittämisessä tai seurannassa käytetään myös verikokeita tai vatsan alueen ultraääni- tai magneettikuvauksia. Tarvittaessa gastroenterologi ohjaa potilaita myös leikkaushoitoon tai lisätutkimuksiin.

Asiantuntijat

Ajanvaraus

Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.