Digitaaliset ratkaisut nopeuttavat hoitoon pääsyä terveysasemilla
Terveystalo on satsannut digitaalisiin ratkaisuihin noin kymmenen miljoonaa euroa viimeisten parin vuoden aikana. Digipalveluita ja etälääketieteen ratkaisuja on kehitetty myös erityisesti hyvinvointialueiden tarpeisiin.
Sote-uudistuksen keskeinen tavoite on mahdollistaa yhdenvertainen sosiaali- ja terveydenhuolto kaikkialla Suomessa. Perusterveydenhuollossa tarvitaan innovatiivisia ja kustannustehokkaita ratkaisuja, jotta tavoitteeseen päästään.
Terveystalo on ottanut terveysasemilla käyttöön mallin, jossa hyödynnetään etälääketieteen ammattilaisten osaamista. Asiakkaiden hoidon tarve pyritään ratkaisemaan jo ensimmäisessä kontaktissa.
– Uutta on se, että hoitaja voi konsultoida lääkäriä jo puhelun aikana, jolloin hän pystyy ratkaisemaan laajemmin asiakkaiden hoitoon liittyviä asioita. Asiakkaan asia pyritään ratkaisemaan puhelun aikana tai viimeistään samana päivänä, julkisten palveluiden ylilääkäri Paula Reponen sanoo.
Lähivastaanotolle vain siitä oikeasti hyötyvät
Yhteydenottoon vastaavat kokeneet sairaanhoitajat. Tarvittaessa hoitaja voi siirtää puhelun lääkärin hoidettavaksi. Lähivastaanotoista ei kuitenkaan luovuta: asiakkaalle varataan aika tarpeen mukaan. Lisäksi asiakas pyritään ohjaamaan tarvittaviin tutkimuksiin jo ennen lähivastaanottoa.
– Terveysaseman henkilökunnan ajankäyttö tehostuu, kun asiakkaalle on tehty tarvittavat tutkimukset jo ennen vastaanottoa. Näin vastaanotolle saapuu ‘valmiimpia’ asiakkaita, Reponen lisää.
Kärsämäellä ja Sysmässä toteutetussa pilotissa 55 prosenttia asiakkaiden hoidon tarpeesta on pystytty ratkaisemaan ensikontaktissa. Terveysasemalle ohjautuvat vain ne asiakkaat, jotka tarvitsevat lähivastaanottoa.
Asiointipolkuja pitää tehostaa
Ammattilaisten niukkuus ja väestön ikääntyminen pakottavat miettimään jatkuvasti uusia ratkaisuja, jotta kysyntä ja tarjonta saadaan kohtaamaan ja palvelut riittämään kaikille. Haasteena on myös se, että noin viisi prosenttia väestöstä aiheuttaa suurimman osan terveydenhuollon kuluista.
– Meidän pitää pystyä tehostamaan nimenomaan paljon palveluja käyttävien asiakkaiden asiointipolkuja. Kun hoidamme etäkanavissa ne asiakkaat ja potilaat, joille se parhaiten sopii, ammattilaisten aikaa vapautuu lähivastaanotolla niille, jotka puolestaan hyötyvät siitä eniten, Terveystalon Kumppanuusratkaisujen johtaja Elina Ranta sanoo.
Yksi keino tehostaa sekä ammattilaisten että asiakkaiden ajankäyttöä ovat chat- ja videovastaanotot. Kokemukset chatin käytöstä kansallisessa Päivystysapu 116 117 –palvelussa Pohjois-Pohjanmaalla ovat olleet erinomaisia. Chatissa voidaan hoitaa monia vaivoja lisäämällä esimerkiksi kuva haavasta tai tulehtuneesta silmästä. Myös hoito-ohjeet tai sairauslomatodistukset voidaan lähettää liitteenä.
Chat toimii Terveystalon digialustalla, joka on kehitetty nimenomaan hyvinvointialueiden tarpeisiin. Digialusta mahdollistaa chat- ja videovastaanotot, ajanvarauksen, kiireettömän viestinnän, palautteet, jatko-ohjauksen ja analytiikan.
Tiedon hyödyntäminen on etälääketieteen ja digitalisaation ohella keskeinen muutos, joka mullistaa perusterveydenhuollon.
Terveystalon Julkiset palvelut
Edistetään yhdessä suomalaista hyvinvointia ja terveyttä!
Ota yhteyttä meihin tai lähetä sähköpostia osoitteeseen julkisetpalvelut@terveystalo.com