Sairaanhoitaja, Julkiset palvelut, Hattula

Parola | Hoitajat

Haku päättyy: 6.1.2025

Me keskitymme työssämme olennaiseen, terveyteen. Meillä jokainen on oma arvostettu itsensä, oman alansa huippuosaaja ja tärkeä osa työyhteisöä. Etsimme nyt osaavaan ja motivoituneeseen joukkoomme sairaanhoitajaa Hattulan terveysasemalle. Tutustu tehtävään ja hae!

Taistelussa terveemmän elämän puolesta meistä jokainen on tärkeimmän tekijä.

Mitä työ sairaanhoitajana pitää sisällään?

Sairaanhoitajana Terveystalon Julkisissa palveluissa pääset mukaan tarjoamaan potilaslähtöistä ja kustannustehokasta terveydenhoitoa Hattulan alueen asiakkaille. Tehtäviisi kuuluvat hoidon tarpeen arviointi monikanavaisessa palveluverkossa puhelimitse ja sähköisesti. Yksilövastaanolla pääset hyödyntämään ja kartuttamaan osaamistasi monipuolisesti. Lisäksi tehtävässä pääset osallistumaan käytössä olevan tiimimallin kehittämiseen.

Työsuhde on kokoaikainen, määräaikainen perhevapaan sijaisuus 31.8.2025 saakka. Työaika on päivätyötä ja sijoittuu terveysaseman aukioloaikaan maanataista perjantaihin. Työvuorosuunnittelu yksikössämme toteutetaan kuuden viikon sykleissä. Siinä pyritään aina huomioimaan ammattilaistemme erilaiset elämäntilanteet ja toiveet.

Terveystalon Kumppanuusratkaisuissa työ painottuu paitsi jo puhjenneiden sairauksien ja vaivojen hoitamiseen, mutta myös potilaiden terveyden edistämiseen. Yhteinen tavoitteemme on lisätä potilaiden terveitä elinvuosia. Kumppanuuksissa pääset työskentelemään kokonaan Terveystalolle ulkoistetulla terveysasemalla, jolla toimimme terveysasematyöhön tutkimusten pohjalta kehittämämme tiimimallin mukaisesti. Tiimimallissa pyrimme ratkaisemaan potilaan hoidon tarpeen tämän ensimmäisen yhteydenoton aikana, mikä sujuvoittaa paitsi ammattilaistemme työtä, myös asiakkaan hoitoon pääsyä.

Miksi meille töihin?

Terveystalo on inhimillinen työntekopaikka, jossa sinä voit keskittyä olennaiseen. Meillä jokainen on oma arvostettu itsensä, oman alansa huippuosaaja ja tärkeä osa työyhteisöä. Hyvän ja arvostavan työntekopaikan sekä laadukkaan perehdytyksen ja innostavien tehtävien lisäksi tarjoamme sinulle:

  • Monipuoliset työsuhteen edut, kuten lounas- ja liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun, työsuhdepyöräedun, kumppanialennukset ja kattavan työterveyshuollon, joka sisältää peruspalveluiden lisäksi muun muassa lähetteelliset erikoislääkärikäynnit ja mielen hyvinvoinnin palveluita, kuten lyhytpsykoterapian.
  • Inhimillisen työntekopaikan, jossa elämääsi jää työn ohessa tilaa niille kaikista tärkeimmille asioille. Tuemme työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista muun muassa erilaisin vuoro- ja työaikajärjestelyin. Emme vain siksi, että se on tutkitusti toimivaa, vaan ennen kaikkea siksi, että se on inhimillistä.
  • Mahdollisuuden keskittyä työssäsi olennaiseen, siihen missä olet hyvä ja missä haluat vielä kasvaa.
  • Turvallisen, osaavan ja mukavan terveystalolaisen työyhteisön – niin etänä kuin kivijalassakin.
  • Työntekopaikan, jossa voit luottaa siihen, että kaikki toiminta perustuu tutkittuun tietoon sen vaikuttavuudesta ja joka on tutkitusti terveyspalvelualan ammattilaisten suosikki (Universumin ammattilaistutkimus 2020, 2021, 2022 ja 2023).

Mitä toivomme sinulta?

Tehtävän pätevyysvaatimuksena on sairaanhoitajan tutkinto. Arvostamme, jos sinulla on aikaisempaa kokemusta hoidon tarpeen arvioinnista ja työstä terveysasemalla. Tarjoamme sinulle monipuolisen ja vaihtelevan työn, jossa pääset hyödyntämään ja kehittämään omia ammatillisia vahvuuksiasi. Toivomme sinulta hyvää paineensietokykyä, aktiivista työotetta ja joustavuutta, sillä työarjessa kiire on ajoittain läsnä.

Työsi tueksi lupaamme sinulle mukavan ja yhteen hiileen puhaltavan tiimin, johon olet lämpimästi tervetullut!

Kiinnostuitko tehtävästä?

Jätä yhteystietosi hakulomakkeen kautta viimeistään 6.1.2025. Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia.

Tehtävästä kiinnostuneita hakijoita voimme haastatella jo hakuprosessin aikana.

Mahdollisiin kysymyksiin vastaa mielellään palvelupäällikkö Tiina Suontausta (puh. 050-4169366 tai tiina.suontausta@terveystalo.com).

Tervetuloa Terveystaloon!

Hae työpaikkaa

Yhteyshenkilö: Tiina Suontausta. Lähetä sähköpostia

Tietoa yrityksestä

Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys ja johtava toimija työterveydessä Pohjoismaissa. Tarjoamme monipuolisia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille sekä julkiselle sektorille. Terveystalon digivastaanotto palvelee ajasta ja paikasta riippumatta 24/7. Terveyden ja hyvinvoinnin palveluja tarjoaa myös yli 370 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Ruotsissa tarjoamme työterveyden palveluita 152 toimipaikassa. Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus.

Vuonna 2023 Suomen Terveystalossa asioi 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta ja asiakaskäyntejä tehtiin noin 7,6 miljoonaa, joista noin kolmannes toteutui etäkanavissa. Terveystalossa työskentelee yhteensä yli 15 500 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista. Terveystalon palveluilla on Avainlippu-tunnus ja yhtiö on Suomalaisen työn liiton jäsen.

Terveystalo on savuton työpaikka.