Ohjaaja (Lähihoitaja), Julkiset palvelut, Puolanka

Puolanka | Muut sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset

Haku päättyy: 4.5.2025

Me keskitymme työssämme olennaiseen, terveyteen. Meillä jokainen on oma arvostettu itsensä, oman alansa huippuosaaja ja tärkeä osa työyhteisöä. Etsimme nyt osaavaan ja motivoituneeseen joukkoomme Ohjaajaa (lähihoitaja) Puolangalle. Tutustu tehtävään ja hae!

Taistelussa terveemmän elämän puolesta meistä jokainen on tärkeimmän tekijä.

Mitä ohjaajan työ pitää sisällään?

Ohjaajana Terveystalon Julkisissa palveluissa pääset mukaan tarjoamaan potilaslähtöistä ja kustannustehokasta terveydenhoitoa Puolangan alueen asiakkaille. Tehtäviisi kuuluvat ohjaajan tehtävät kehitysvammaisten asumisyksikkö Niitty-Villassa, jossa pääset hyödyntämään ja kartuttamaan osaamistasi työskennellessäsi kehitysvammaisten kanssa.

Toivomme sinulta valmiutta suunnitella ja toteuttaa mielekästä toimintaa asiakkaillemme. Ohjauksellisen osaamisen lisäksi saat tuoda työhön toimintaa, josta olet itsekin kiinnostunut – onko sinun vahvuutesi musiikki, teatteri, kädentaidot, liikunta vai joku muu? Läsnäolosi on tärkeää – asiakkaan aito kohtaaminen ja kommunikaation tukeminen ovat merkittävä osa tehtävääsi. Meille pienetkin onnistumiset ovat suuria. Paras palaute hyvin tehdystä työstä välittyykin asiakkailtamme usein ilmein ja elein.

Työsuhde on kokoaikainen, määräaikainen vuosilomien sijaisuus ajalla 23.6-3.8.2025. Työ on kaksivuorotyötä. Työvuorosuunnittelu yksikössämme toteutetaan 6 viikon sykleissä, ja siinä pyritään aina huomioimaan ammattilaistemme erilaiset elämäntilanteet ja toiveet.

Meillä sinua odottaa mukava pieni työyhteisö. Työyhteisömme on ammatillinen ja yhteistyökykyinen, mikä antaa sinulle hyvän tuen arjen työhön. Tuemme parhaamme mukaan myös sinun ammatillista kehittymistäsi. Meillä on asiakkaina niin kehitysvammaisia kuin mielenterveyskuntoutujia. Työhön kuuluu työskentely 6 paikkaisessa kehitysvammaisten asumisyksikkö Niitty-Villassa. Työarjessa kiire ajoittain läsnä. Työn kuormittavuuden vähentämiseksi yksikössä on käytössä Velho-vuorotoivejärjestelmä.

Työsuhteen ehdoissa ja palkkauksessa noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta.

Miksi meille töihin?

Terveystalo on inhimillinen työntekopaikka, jossa sinä voit keskittyä olennaiseen. Meillä jokainen on oma arvostettu itsensä, oman alansa huippuosaaja ja tärkeä osa työyhteisöä. Hyvän ja arvostavan työntekopaikan sekä laadukkaan perehdytyksen ja innostavien tehtävien lisäksi tarjoamme sinulle:

  • Monipuoliset työsuhteen edut, kuten lounas- ja liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun, kumppanialennukset ja kattavan työterveyshuollon, joka sisältää peruspalveluiden lisäksi muun muassa lähetteelliset erikoislääkärikäynnit ja mielen hyvinvoinnin palveluita, kuten lyhytpsykoterapian.
  • Inhimillisen työntekopaikan, jossa elämääsi jää työn ohessa tilaa niille kaikista tärkeimmille asioille. Tuemme työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista muun muassa erilaisin vuoro- ja työaikajärjestelyin. Emme vain siksi, että se on tutkitusti toimivaa, vaan ennen kaikkea siksi, että se on inhimillistä.
  • Mahdollisuuden keskittyä työssäsi olennaiseen, siihen missä olet hyvä ja missä haluat vielä kasvaa.
  • Turvallisen, osaavan ja mukavan terveystalolaisen työyhteisön – niin etänä kuin kivijalassakin.
  • Työntekopaikan, jossa voit luottaa siihen, että kaikki toiminta perustuu tutkittuun tietoon sen vaikuttavuudesta ja joka on tutkitusti terveyspalvelualan ammattilaisten suosikki (Universumin ammattilaistutkimus 2020, 2021, 2022 ja 2023).

Mitä toivomme sinulta?

Tehtävän pätevyysvaatimuksena on Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lähihoitaja). Toivomme sinulta kehittämismyönteistä asennetta ja hyviä vuorovaikutustaitoja.

Tehtävässä tulee olla Tartuntatautilain 48 §:n tarkoittama rokotussuoja asiakkaiden ja potilaiden suojaamiseksi koko työsuhteen voimassaoloajan ajaksi. Tämän lisäksi edellytämme hygieniapassia. Tehtävässä edellytetään myös LOP/LOVe LOP-lääkeluvan hyväksyttyä suorittamista viimeistään koeajan kuluessa.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6§:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote kehitysvammaisten kanssa työskentelyä varten.

Kiinnostuitko tehtävästä?

Jätä yhteystietosi hakulomakkeen kautta viimeistään 4.5.2025. Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Mahdollisiin kysymyksiin vastaa mielellään palveluvastaava Annika Väisänen (puh. 050 5302603, annika.vaisanen@terveystalo.com).

Tervetuloa Terveystaloon!

Hae työpaikkaa

Yhteyshenkilö: Annika Väisänen. Lähetä sähköpostia | Soita 0505302603

Tietoa yrityksestä

Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys ja johtava toimija työterveydessä Pohjoismaissa. Tarjoamme monipuolisia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille sekä julkiselle sektorille. Terveystalon digivastaanotto palvelee ajasta ja paikasta riippumatta 24/7. Terveyden ja hyvinvoinnin palveluja tarjoaa myös yli 370 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Ruotsissa tarjoamme työterveyden palveluita 152 toimipaikassa. Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus.

Vuonna 2023 Suomen Terveystalossa asioi 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta ja asiakaskäyntejä tehtiin noin 7,6 miljoonaa, joista noin kolmannes toteutui etäkanavissa. Terveystalossa työskentelee yhteensä yli 15 500 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista. Terveystalon palveluilla on Avainlippu-tunnus ja yhtiö on Suomalaisen työn liiton jäsen.

Terveystalo on savuton työpaikka.