Vastaava radiologi, Turku

Turku | Lääkärit

Haku päättyy: 29.4.2025

Me keskitymme työssämme olennaiseen, terveyteen. Meillä jokainen on oma arvostettu itsensä, oman alansa huippuosaaja ja tärkeä osa työyhteisöä. Etsimme nyt osaavaan ja motivoituneeseen joukkoomme Vastaavaa radiologia Turkuun. Tutustu tehtävään ja hae!

Taistelussa terveemmän elämän puolesta meistä jokainen on tärkeimmän tekijä.

Mitä vastaavan radiologin työ pitää sisällään?

Vastaavana radiologina Terveystalossa pääset tekemään monipuolisia tehtäviä sekä hyödyntämään ja kasvattamaan osaamistasi moniammatillisessa työskentely-ympäristössä. Vastaavana radiologina huolehdit Turun, Salon ja Uudenkaupungin radiologisten tutkimusten laadusta sekä lausuntojen saatavuudesta. Toimit myös asiantuntijana laitteistoa koskevissa kysymyksissä kuvantamisen palvelujohtajien tukena. Vastaava radiologi toimii radiologien vastuuhenkilönä. Tehtävään kuuluu myös toimia Turun, Salon ja Uudenkaupungin säteilyn käytöstä vastaavana johtajana. Vastaavan radiologina johdat ja koordinoit Turun kuvantamisen yksiön toimintaa tehden yhteistyötä kuvantamisen johtajan ja alueellisen palvelujohtajan kanssa. Avaintehtäviäsi on vastata radiologiresurssien riittävyydestä ja lausuntojen nopeasta saatavuudesta hoidon varmistamiseksi.

Toimi on toistaiseksi voimassa oleva ja osa-aikainen (20%) ja se yhdistetään kliiniseen radiologin työhön osaamistasi vastaten.

Miksi meille töihin?

Terveystalo on inhimillinen työntekopaikka, jossa sinä voit keskittyä olennaiseen. Meillä jokainen on oma arvostettu itsensä, oman alansa huippuosaaja ja tärkeä osa työyhteisöä. Hyvän ja arvostavan työntekopaikan sekä laadukkaan perehdytyksen ja innostavien tehtävien lisäksi tarjoamme sinulle:

  • Monipuoliset työsuhteen edut, kuten lounas- ja liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun, työsuhdepyöräedun, kumppanialennukset ja kattavan työterveyshuollon, joka sisältää peruspalveluiden lisäksi muun muassa lähetteelliset erikoislääkärikäynnit ja mielen hyvinvoinnin palveluita, kuten lyhytpsykoterapian.
  • Tukemme ja kannustuksemme ammatilliseen kasvuun. Tarjoamme osaajillemme omat laadukkaat koulutuksemme, Terveystalon Lääkäripäivät, viikoittaiset Tiedosta taidoksi since 2020 -koulutukset ja Terveystalo Academyn monipuolisen kurssivalikoiman. Pyrimme tukemaan kouluttautumista myös talon ulkopuolella.
  • Inhimillisen työntekopaikan, jossa elämääsi jää työn ohessa tilaa niille kaikista tärkeimmille asioille. Tuemme työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista muun muassa erilaisin vuoro- ja työaikajärjestelyin sekä etätyön mahdollistamalla. Emme vain siksi, että se on tutkitusti toimivaa, vaan ennen kaikkea siksi, että se on inhimillistä.
  • Mahdollisuuden keskittyä työssäsi olennaiseen, siihen missä olet hyvä ja missä haluat vielä kasvaa.
  • Turvallisen, osaavan ja mukavan terveystalolaisen työyhteisön – niin etänä kuin kivijalassakin.
  • Kollegaverkoston ja erittäin sujuvan konsultointiväylän kaikilla lääketieteen erikoisaloilla – ainoana yksityisenä toimijana Suomessa.
  • Työntekopaikan, jossa voit luottaa siihen, että kaikki toiminta perustuu tutkittuun tietoon sen vaikuttavuudesta ja joka on tutkitusti terveyspalvelualan ammattilaisten suosikki (Universumin ammattilaistutkimus 2020, 2021, 2022 ja 2023).

Mitä toivomme sinulta?

Tehtävän pätevyysvaatimuksena on LL ja radiologian erikoislääkärin tutkinto. Toivoimme, että sinulla on jo vahvaa radiologian erikoislääkärin työkokemusta sekä monipuolista kokemusta myös erikoisalan ulkopuolelta. Sinulta löytyy myöskin säädösten mukaiset säteilysuojelun täydennyskoulutukset.

Kiinnostuitko tehtävästä?

Jätä yhteystietosi hakulomakkeen kautta viimeistään 29.4.2025. Liitätähän hakulomakkeelle ansioluettelosi.

Kutsumme sopivat hakijat haastatteluun ja etenemme jo hakuaikana, joten toimithan nopeasti. Mahdollisiin kysymyksiin vastaa mielellään vastaava radiologi Timo Kurki sähköpostitse osoitteesta timo.kurki@terveytalo.com tai puhelimitse numerosta 040 7019158 sekä terveyspalvelujohtaja Mari Impilä, mari.impila@terveystalo.com

Tervetuloa Terveystaloon!

Hae työpaikkaa

Yhteyshenkilö: Timo Kurki. Lähetä sähköpostia

Tietoa yrityksestä

Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys ja johtava toimija työterveydessä Pohjoismaissa. Tarjoamme monipuolisia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille sekä julkiselle sektorille. Terveystalon digivastaanotto palvelee ajasta ja paikasta riippumatta 24/7. Terveyden ja hyvinvoinnin palveluja tarjoaa myös yli 370 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Ruotsissa tarjoamme työterveyden palveluita 152 toimipaikassa. Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus.

Vuonna 2023 Suomen Terveystalossa asioi 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta ja asiakaskäyntejä tehtiin noin 7,6 miljoonaa, joista noin kolmannes toteutui etäkanavissa. Terveystalossa työskentelee yhteensä yli 15 500 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista. Terveystalon palveluilla on Avainlippu-tunnus ja yhtiö on Suomalaisen työn liiton jäsen.

Terveystalo on savuton työpaikka.