Esittely
Olen erittäin kokenut psykiatri ja nuorisopsykiatri. 2000-luvulla päätyöni on ollut nuorisopsykiatrian parissa, 13–22-vuotiaiden asiakkaiden, ongelmien selvittelyssä ja hoidossa. Olen toiminut myös terveyskeskusten mielenterveystyön tukena ja ollut kuntoutuslaitoksen Kela-kuntoutuksessa psykiatrisena osaajana. Kokemukseni mukaan psykiatristen ongelmien onnistunut hoito perustuu molemminpuoliseen avoimuuteen ja luottamukseen sekä mahdollisuuteen tehdä kestävää yhteistyötä. Otan vastaan erityisesti 13–22-vuotiaita asiakkaita, mutta myös tilanne-, diagnostiikka- tai lääkitysarvioita tarvitsevia aikuisia. Teen myös kuntoutus- ja työkykyarvioita. Hankalasta päihdeongelmasta kärsiviä ja perheterapian tarpeessa olevia suosittelen kääntymään asiaan paremmin perehtyneen asiantuntijan puoleen. Tervetuloa vastaanotolle!
Erikoisalat ja muu pätevyys
Nuorisopsykiatria, psykiatria
Kielitaito
suomi (äidinkieli)
Vastaanotto
Otan vastaan yli 13-vuotiaita.
Asiantuntijan palvelut
- Ahdistuneisuushäiriöiden tutkimus ja hoito
- Ajoterveys ja ajokorttiseuranta
- Epävakaan persoonallisuushäiriön tutkimus ja hoito
- Fobioiden tutkimus ja hoito
- Itsetuhoisuuden tutkimus ja hoito
- Kaksisuuntaisen mielialahäiriön tutkimus ja hoito
- Masennuksen tutkimus ja hoito
- Paniikkihäiriön tutkimus ja hoito
- Psykiatri
- Psykiatrisen lääkehoidon arviointi
- Psykiatriset lausunnot
- Psykoosien ja skitsofrenian tutkimus ja hoito
- Psykoterapia-arviot
- Psyykkisen työkyvyn arvio
- Puhelinvastaanotto
- Soittopyyntö
- Sopeutumishäiriöiden tutkimus ja hoito
- Syömishäiriöiden tutkimus ja hoito
- Työuupumuksen tutkimus ja hoito