Rea Rönkä
Toimintaterapeutti
Ajanvaraus 030 633 5333
Varaa aika kuntoutukseen puhelimitse.
Voit varata ajan yksittäiselle käynnille tästä linkistä.
Esittely
Työskentelen LAKU-perhekuntoutuksen ja yksilöasiakkaiden parissa toimintaterapeuttina Jyväskylässä ja lähialueilla. Olen työskennellyt aiemmin sairaalaympäristössä, avokuntoutuksessa sekä sopeutumisvalmennuskursseilla. Lapset ja nuoret perheineen ovat asiakasryhmä, joiden parissa toimimisesta minulla on eniten kokemusta. Luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen luominen on vahvuuksiani terapiatyössä. Se perustuu aitoon kohtaamiseen, ja asiakkaan mahdollisuuteen tulla kuulluksi ja nähdyksi toiveineen ja tarpeineen. Asiakas tarkoittaa minulle kuntoutujan lisäksi perhettä ja muita lähi-ihmisiä. Haluan mahdollistaa asiakkaan ja lähi-ihmisten osallisuuden, jotta kuntoutuksesta saatu hyöty ulottuisi arjen tasolle. Terapeuttina olen lempeän jämäkkä, huumorilla höystettynä. Parhaillaan opiskelen Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajaksi, minkä kautta erityisosaamistani on jatkossa tunnetaitojen vahvistaminen monimenetelmällisesti.
Vastaanotto
Otan vastaan kaikenikäisiä.