Jarmo Kantonen
Tärkeimmän tekijä

Jarmo Kantonen

Yleislääketieteen erikoislääkäri, Päihdelääketiede

Näytä vapaat ajat Hinnasto

Esittely

Olen toiminut yleislääkärinä kymmeniä vuosia sekä julkisen että yksityisen terveydenhuollon sektoreilla. Mikään inhimillinen ei ole minulle aivan vierasta. Olen erikoistunut myös akuuttiasioihin ja teen hoidontarpeen arvioita laaja-alaisesti kaikenikäisille. Päihdelääketieteen erityispätevyyden haltijana teen päihdeajo-oikeusarvioita (esimerkiksi rattijuopumus), alkolukko-todistuksia ja työterveyshuollon tukena työkykyselvityksiä. Erilaiset hankalat riippuvuuskäyttäytymisen muodot ovat minulle tuttuja. Vastaanotollani ei tarvitse salailla eikä kieltää asioita. Haetaan haasteisiin yhdessä ratkaisut! Huomioithan, että päihdeasioissa ensikäynnille tulisi varata kaksi peräkkäistä aikaa ja että ensikäynnille suositellaan normaalia lähivastaanottoa videovastaanoton sijaan. Huomioithan myös päihdeasioissa aikaa varatessa, jos maksajana on vakuutusyhtiö, pyydän varaamaan ajan toiselle asiantuntijalle. Uupumus ja työkykyasioissa on myös syytä varata kaksi peräkkäistä aikaa. Tervetuloa

Erikoisalat ja muu pätevyys

Päihdelääketiede, akuuttilääketiede, yleislääkäri, yleislääketiede

Kielitaito

suomi (äidinkieli), ruotsi, englanti

Vastaanotto

Otan vastaan kaikenikäisiä.

Asiantuntijan palvelut