Lasten Terveystalon webinaari: kysymyksiä ja vastauksia

Mitä tehdä, jos vanhempana en ole itse pysynyt rauhallisena lapsen kiukun tai muun voimakkaan tunnekuohun aikana? Miten tulisi purkaa tilanne jälkikäteen, jos vanhemman reaktio on ollut hyvin voimakas?

Vanhemmillakin on monenlaisia päiviä, ja joskus oma tila ottaa vastaan toisen tunteita ja kannatella niitä on pieni tai sitä ei ole ollenkaan. On tärkeää kuitenkin kantaa vastuu omasta tunnekuohusta ja siitä, että se on tuntunut lapsesta varmasti kurjalta, ja toisaalta olla itse itselle lempeä kumppani ymmärtämällä ja empatisoimalla tilannetta omassa mielessä. Lasten kiukut ja tunnekuohut voivat olla vanhemmalle hyvin raskaita ja väsyttäviä tilanteita.

Kuten kysymyksessäsi otit jo esille, tapahtuneen purkaminen jälkikäteen on tärkeää. Jos jo itse tilanteessa on mahdollista, voi sanoa, että nyt äidin tai isän on vaikea pysyä rauhallisena ja käydä hetki hengittelemässä esimerkiksi toisessa huoneessa. Lasta ei kuitenkaan ole hyvä jättää yksin pitkäksi aikaa. Mikäli omat tunteet ovat jo ehtineet kuohahtaa, on tilanteeseen hyvä palata heti, kun olet rauhoittunut. Silloin on hyvä pahoitella lapselle, että huusi tai puhui rumasti ja voi sanoa, että niin ei olisi saanut tehdä. Voi jutella siitä, miten molemmilla oli tosi isoja tunteita ja hankala olo. Jos tilanne on kiireinen, voi sitä ensi hätään pahoitella ja sitten vielä myöhemmin palata asiaan. Lapselle voi kertoa, että oli itse väsynyt tai hermostunut koska tilanteessa oli kiire.

Vaikka lapsen kiukku tai kiukuttelu voi tuntua raskaalta, ei lasta kuitenkaan tule syyllistää hänen tunnekuohuistaan. Voi kertoa, että vanhempaakin alkoi kiukuttaa, mutta omaa tunnetta ei tule laittaa lapsen vastuulle esimerkiksi sanomalla, että suuttui, koska lapsi oli niin mahdoton tai vaikea. On myös hyvä muistaa, että kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja. Vanhempanakaan ei ole kiellettyä suuttua, olennaista on, miten se itsessä tulee esille. Kun esimerkiksi huutaa tai puhuu rumasti, on se lapselle aina pelottavaa ja loukkaavaakin. Sen sijaan vanhempi, joka pysyy turvallisessa yhteydessä lapsen kanssa, mutta ilmaisee vakavalla ilmeellä ja rauhallisesti sanomalla, että tilanne tuntuu itsellekin vaikealta tai suututtavalta, voi antaa lapselle hyvän esimerkin siitä, miten kiukun kanssa voi olla ilman, että siitä tulee vahingoittavaa.

Mikäli lapsi tai sinä itse tai molemmat olette usein hyvin vihaisia ja tunteet herkästi eskaloituvat, on hyvä pysähtyä miettimään, miten tilanteita voisi ennalta ehkäistä. Keskustelu ammattilaisen kanssa voi myös antaa tilanteeseen hyviä näkökulmia ja työkaluja.

Mitä tehdä tilanteessa, kun tuntuu, että on epäonnistunut vanhempana?

Vanhemmuuden vastuu voi tuntua välillä musertavan isolta, ja silloin saattaa arvioida itseään ja omaa toimintaansa kriittisin, armottomin silmin. Kun oma olo on riittämätön, tuntuu, että olisi oikeastikin riittämätön, vaikka näin ei tarvitse olla.

Pysähdy miettimään, onko toiminnassasi vanhempana aidosti hankaluuksia. Jääkö lapsesi tunteiden kanssa paljon yksin, jäävätkö hänen perustarpeensa täyttämättä, oletko mahdollisesti uupunut tai masentunut sillä tavalla, että pelkäät lapsesikin elämän olevan surun ja huolen täyttämää? Oletko usein vihainen tai lapsen näkökulmasta ennakoimaton? Mikäli vastasit joihinkin yllä oleviin kysymyksiin myöntävästi, voi keskustelu ammattilaisen kanssa auttaa. Avun hakemisen lisäksi tarvitset itseltäsi apua: vaikka tunnetkin, että olet epäonnistunut vanhempana, ei itsesyyttely auta sinua eteenpäin. On hyvin tärkeää olla itse itselleen lempeä ja ymmärtäväinen. Kaikelle on aina syynsä, myös riittämättömälle vanhemmuudelle.

Kokemukseni mukaan vanhemmilla on paljon useammin epäonnistunut olo, kuin mitä heidän lapsensa heistä arvioisivat. Voi olla, että vanhemmuuttasi miettiessäsi unohdat kokonaan, miten ainutlaatuisen tärkeä ja rakas olet lapsellesi, ihan vain olemalla hänen vanhempansa. Loppujen lopuksi lapset tarvitsevat aika vähän: vanhemman, joka on heidän kanssaan, pitää huolta ja osoittaa lämpöä ja rakkautta, turvallisen, arkisen arjen. Pelkoja oman vanhemmuuden epäonnistumisesta voi olla erityisesti silloin, jos omassa lapsuudessa on ollut murheita. Mikäli omat vanhemmat ovat olleet laiminlyöviä tai on kokenut lapsuuden perheessä haavoittavia asioita, voi tuntua siltä, että ei itsellä ole mitään hyvää tarjottavana. Voi myös pelottaa, että tulee itse toimimaan samoin kuin omat vanhempansa. Tämäkin on hyvä paikka hakea apua. Esimerkiksi lyhyessä tai pitkässä psykoterapiassa voisi lähteä selvittelemään omia kokemuksia ja niiden vaikutusta omaan minäkuvaan ja itsetuntoon, myös vanhempana.

Kysymyksesi ytimessä on oma tunteesi: "kun tuntuu, että on epäonnistunut vanhempana". Kannustan sinua siis lämpimästi pysähtymään ennen kaikkea omien tunteidesi ääreen. Hyvä vanhemmuus alkaa siitä, että vanhempi hoitaa itseään rakkaudella ja lempeydellä.

Miten voisi parantaa omaa kykyään kantaa lasta mielessään?

Mielessä kantamisessa on paljolti kyse toiseen samaistumisesta: sen miettimisestä miltä asiat toisen näkökulmasta tuntuvat. Lapsen mielessä kantaminen on vanhemman yksi tärkeimmistä tehtävistä, sillä siinä riittävällä tavalla onnistuessaan, vanhempi osaa parhaiten vastata lapsen tarpeisiin, ennakoida erilaisia tilanteita ja ymmärtää lapsen tunnereaktioita niissä.

Mielessä kantamisen arkinen taso on tietoisena pysymistä siitä, mitä kaikkea lapsen päivässä on ollut, ja myös lapsen huomioiminen. Tärkeää ovat päivittäiset keskustelut päivähoidon aikuisten kanssa lasta haettaessa ja vietäessä, jolloin vaihdetaan ideaalitilanteessa puolin ja toisin tietoja siitä, miten esimerkiksi viikonloppu kotona meni, ja puolestaan millainen lapsen päiväkotipäivä on ollut. Lapsen kanssa pyritään aktiivisesti juttelemaan hänen asioistaan ja samalla lapsi saa konkreettisen viestin siitä, miten vanhempi muistaa hänen juttujaan ja on niistä kiinnostunut. Lapselta kysellään muun muassa, miten kavereiden kanssa menee, mitä tänään askarreltiin päiväkodissa tai kenen kanssa on kivointa leikkiä. Asioita, jotka ovat suoraan lapsen kokemukseen liittyviä asioita. Lapselle voidaan myös kertoa, miten lapsi on tänään ollut vanhemman mielessä työpäivän aikana.

Vanhemman ajatuksissa mielessä kantaminen on yksinkertaisesti lapsen ajattelemista. Omaa kykyä voi parantaa ottamalla esimerkiksi tietoisia hetkiä päivässä, jolloin pysähtyy miettimään lastaan. Millainen aamu hänellä tänään oli, miltä mahtoi tuntua yhteinen aamupalahetki, millaisista asioista vanhempi näkee lapsensa innostuvan ja mitä jännittävän? Perheen yhteiset tilanteet voivat välillä olla aika erilaisia aikuisen ja lapsen kokemusmaailmoissa. Aikuisten näkökulmasta esimerkiksi lapsia saa usein odottaa, he ovat hitaita ja viivyttelevät erilaisissa siirtymätilanteissa. Samalla saatamme olla aivan tietämättömiä siitä, miten ennakoimattomia kiireen puuskamme voivat lapsen näkökulmasta olla: juuri äsken vanhemmat joivat rauhassa aamukahviaan ja lueskelivat lehteä ja nyt yhtäkkiä lapsen pitäisikin ymmärtää pukea salamannopeasti ja olla valmiina lähtöön!

Avain mielessä kantamiseen lienee kiinnostus ja uteliaisuus omaa lasta kohtaan. Sitä voi ruokkia omissa ajatuksissa lasta miettimällä ja lapsen kanssa aktiivisessa, avoimessa vuorovaikutuksessa olemisella.

Mistä apua voi hakea? Voiko jo yksi-kaksi käyntikertaa auttaa?

Terveystalon matalan kynnyksen etäpalvelu, lapsiperheen mielen tuki on tarkoitettu perhe-elämän pulmallisiin tilanteisiin tai kysymyksiin. Voit varata yksittäisen ajan lapsiperheen mielen tuki -palveluun esimerkiksi silloin, kun sinulla on huolta perheenjäsenistä tai perheen ihmissuhteista, mietit toimintatapoja vanhempana, haluat pohtia arjen tilanteita, tai jos sinulla on huolta lapsesta. Yhdessä asiantuntijan kanssa on mahdollisuus selkiyttää tilannetta ja etsiä toimivia tapoja perheen ja sen jäsenten tueksi.

Apua voi hakea myös kunnalliselta puolelta, lapsen terveydenhoitajalta tai alle kouluikäisen lapsen tapauksessa neuvolapsykologilta, kouluikäisen lapsen tapauksessa koulukuraattorilta tai psykologilta sekä oman alueen perhekeskuksesta tai perheneuvolasta.

Ennen eskaria lapseni oli positiivinen, puhelias ja kaikkien kaveri. Eskarin alkaessa hän on jäänyt osittain pois muiden porukasta. Esikoulu on uudessa paikassa ja ihmiset ympärillä ovat uusia. Lapsi on välillä todella vetäytynyt ja usein se viimeinen vaihtoehto esikoulussa muiden tyttöjen parissa. Hän sanoo, että ei haittaa, vaikka häntä ei kutsuta synttäreille, mutta huomaan kuitenkin äitinä, että se ei ole koko totuus. Kuinka tätä kannattaisi purkaa lapsen kanssa?

Kuvaat lapsen käytöksen ja olemisen kavereiden kanssa muuttuneen uudessa tilanteessa. Kuulostaa siltä, että lapsesi on ollut hankala päästä mukaan uuteen porukkaan. Ottaisin tässä asiassa avuksi muut aikuiset ja konkreettiset toimet, sillä eskarilaiset ovat vielä liian pieniä ratkomaan tällaisia asioita itsekseen. Asiasta on hyvä jutella avoimesti esikoulun aikuisten kanssa ja miettiä, miten he voisivat tukea lapsen ystävyyssuhteiden kehittymistä esikoulupäivien aikana. Ketkä lapsista olisivat esimerkiksi heidän mielestään sellaisia, joiden kanssa tyttäresi tulisi hyvin toimeen, ja miten näitä lapsia voisi saattaa yhteen esimerkiksi pienryhmissä eri aktiviteettien parissa? Myös esikoulukavereiden vanhempia voisi ottaa avuksi. Mikäli sinulla on mielessä ryhmästä lapsia, joiden kanssa tyttäresi voisi viihtyä, voisit pyytää suoraan näiden lapsien vanhempien yhteystietoja ja kertoa heille tilanteesta avoimesti: tyttäresi on ollut vaikea tutustua uusiin kavereihin. Tämän ikäisten lasten kanssa aikuiset voivat auttaa ystävyyssuhteita vielä paljon. Ehkä jonkun toisen vanhemman kanssa voisi sopia leikkitreffeistä tai yhteisestä tekemisestä eskaripäivän jälkeen?

Tilanne kuulostaa vaikealta tyttäresi itsetunnon kannalta. Yksinjääminen saa aikaan kurjan olon sekä meille aikuisille että lapsille. Lapsen kanssa voi keskustella siitä, että tullessa porukkaan uutena, voi olla sellainen olo tai pelko, että kukaan ei halua tutustua ja olla kaveri. Tämän seurauksena saattaa itse vetäytyä syrjään ja muut voivat tulkita tämän niin, että toinen ei ole heistä kiinnostunut. Heille voi tulla myös olo, että toinen ei halua olla minun kanssani, ja siksi hekään eivät pyydä mukaan leikkeihin. Lapsen itsetuntoa on hyvä tukea kotona tuomalla esiin, miten kiva ja mukava hän on, miten hänellä on hauska huumorintaju tai elävä mielikuvitus. Tarkoituksena on, että lapsesi saa kuulla, mitä kaikkea kivaa ja kiinnostavaa hänessä on. Uusien kaverisuhteiden aktiivisen rakentamisen lisäksi on hyvä pitää yllä vanhoja ystävyyksiä, jotta lapsi saa kokemuksia siitä, että hänellä on kavereita, vaikka tilanne eskarissa ei heti ratkeaisikaan.

Miten ohjeistaisin 8-vuotiasta, sosiaalista, kilttiä ja fiksua lasta oppimaan sietämään ja hyväksymään erilaisia muutoksia? Esimerkiksi kotona huonekalujen siirtäminen tai värien vaihtaminen tuntuvat ylitsepääsemättömiltä, lapsi on itkuinen eikä suostu puhumaan asiasta.

Joidenkin herkkien lasten sisäinen turvallisuuden tunne todella vaatii paljon pysyvyyttä! Tämä onkin tärkeä asioida ymmärtää, sanoittaa ja huomioida aikuisten taholta. Voi hyvinkin olla, että lapsi ei oikein pysty itse sanomaan mistä kaikesta on kyse tai miksi muutokset tuntuvat niin vaikeilta. Lempeästi ennakoiden, muutoksiin (ja niiden elämänmittaiseen väistämättömyyteen) valmistaminen, yhdessä muutoksen sietäminen, itkujenkin pois pyyhkiminen on todellista turvallista vanhemmuutta.

Toki voi olla vanhemman hyvä pohtia, onko lapsi aina ollut herkkä vai onko jotain tapahtunut ympäristössä (esim. muutoksia perheen tai koulun arjessa?), mikä on lapsen yleinen mieliala, onko itkuisuutta runsaasti ja eri tilanteissa? Jos näin on, asiaa voisi olla hyvä pohtia vastaanotolla tarkemmin.

Lapsen jännitys purkautuu pukemisen vaikeutena: yleensä aamut/päivät sujuvat hyvin, mutta erityinen päivä päiväkodissa (hiihto, luistelu, vieras päiväkodissa) saa jännityksen purkautumaan niin, että pukemiseen menee noin tunti. Miten auttaa ja helpottaa tilanteessa?

Kerrot, että erityiset tulevat tilanteet saavat lapsesi jännittämään päivää, ja tämä vaikeuttaa pukemista. Asiasta olisi hyvä jutella lapsen kanssa muussa kuin itse jännittyneessä tilanteessa. Kun teillä on hyvä ja rauhallinen hetki jonakin ihan toisena päivänä, voisi lapselle kuvailla, miten olet huomannut erityisten päivien jännittävän ja vaikeuttavan aamulähtöjä, ja kysyä häneltä osaisiko hän kertoa, mikä erilaisissa päivissä jännittää. Mikäli lapsen on vaikea itse kertoa asiasta lisää, voi tilanteessa jutella yleisesti siitä, miten uudet tilanteet usein jännittävät, kun ei tiedä, mitä tarkalleen ottaen tulee tapahtumaan. Tai joskus voi jännittää, miten osaa toimia tietyissä tilanteissa, kuten miten hiihto tai luistelu tulee itseltä sujumaan. Voi olla, että lapsesi osaa tällaisen kuvailun myötä itse sanoa vähän enemmän siitä, mikä tuntuu hankalalta. Lisäksi lapsen kanssa voi yhdessä miettiä sitä, mikä voisi hankalana aamuna auttaa jännityksen ja pukemisen kanssa. Haluaako lapsesi esimerkiksi ennen pukemista istua sylissä ja rauhoittua tai luetaanko yhdessä noina aamuina, vaikka erityisen kivaa kirjaa?

Yleisesti ottaen jännittämistä voi auttaa sekä meillä aikuisilla että lapsilla tilanteeseen valmistautuminen. Lastasi voi auttaa, jos päiväkodin henkilökunnan kanssa on juteltu mahdollisimman tarkasti etukäteen siitä, mitä kaikkea tulevassa erityispäivässä tapahtuu ja missä järjestyksessä. Tätä voi sitten yhdessä kerrata aamulla samalla, kun valmistaudutaan lähtöön. Mikäli erityispäivät sujuvat jännityksestä huolimatta yleensä kuitenkin mukavasti, voidaan miettiä ja muistella yhdessä, miten etukäteen on jännittänyt, ja kuitenkin itse tilanne on ollut mieluisa. Pukemista voi auttaa muun muassa miettimällä yhdessä lapsen kanssa, missä järjestyksessä vaatteet on hyvä pukea tai ottamalla kello mukaan pukemiseen. Välillä voidaan yhdessä katsoa, että nyt on vielä esimerkiksi kolme minuuttia aikaa saada housut ja kengät jalkaan.

Ja viimeisenä tärkeää on jutella asiasta päiväkodin henkilökunnan kanssa. He ovat mukana lapsen päivässä ja jännittävissä hetkissä. Kun heillä on riittävästi tietoa lapsen jännittämisestä, heillä on myös mahdollisuus auttaa lastasi. Samoin lapsella on entistä turvallisempi olo, kun hän tietää, että myös päiväkodin aikuiset tietävät hankalista tunteista ja ovat auttamassa häntä niiden kanssa.

Olisiko teillä antaa vinkkejä, miten auttaa impulssiherkkää 5-vuotiasta pettymyksissä ja vihan tunteissa? Esimerkiksi riidellessä sisarusten kanssa tai hävitessään pelin, lapsi reagoi vahvasti fyysisesti ja voi huutaa kovaa. Miten voisi katkaista lapsen "negatiivisen kierteen", kun häntä kiukuttaa ja lapsi haluaa kiusata ja tehdä sääntöjen vastaisesti?

Lapset ovat tunteiden hahmottamisessa, ymmärtämisessä ja niiden säätelyssä todella erilaisia, jo aivan vauvasta saakka. Nopeasti reagoiva ja voimakkaasti kokeva (impulsiivinen) lapsi ei kuitenkaan kiusaa ketään tahallaan – tämä on hänen lapsenomainen tapa ilmaista, ettei ole kestänyt pettymystä. Ehkä tärkeintä on juuri tämä meidän aikuisen ymmärrys – lapsi ei todella voi omilla hankalille oloilleen näissä ’kuumissa’ hetkissä mitään. Jos meitä alkaa aikuisina harmittaa (ärsyttää, suututtaa) ja pyydämme lasta hillitsemään itsensä, tottelemaan ja huomioimaan muita niin -valitettavasti – tämä ei useinkaan kasvatuskeinona auta. Lapsen tueksi asettuminen ennakoivasti, esimerkiksi jo etukäteen keskustelu onko peli liian ’triggeroiva’, miltä tuntuu jos muut voittavat on tärkeää. Lapselta voi pyytää merkkejä, huomaako hän itse milloin alkaa harmittaa liian paljon, voisiko hän oppia heti pyytämään aikuisen apua, pienen tauon ym. Lapselle on hyvä – rauhallisessa hetkessä – sanoittaa, ettei ole hätää, joillekin lapsille pettymykset ovat kova paikka mutta aikuisten homma on auttaa tässä kehittymään. Tämä lapsen kokemus, ettei häntä rangaista vaan että aikuiset ymmärtävät pinnan päällä olevan negatiivisen käyttäytymisen takana olevaa pahaa oloa on todella tärkeintä, se voi vähentää muihin lapsiin kohdistuvaa pahan mielen purkamista. Eli ennakointi, tilanteesta lempeästi irrottaminen ja rauhallisemmassa hetkessä pettymyksen tunteen sanoittaminen ja käsittely on tärkeää.

Onko erityisherkän lapsen vihantunteisiin mahdollista varautua? Miten sen voisi tehdä?

Lapsen kiukun tunteet vaikuttavat aina vanhempaan. Kiukku, vihaisuus, suuttumus ovat voimakkaita tunteita jotka siirtyvät helposti ihmisten välillä. Lapsen vihaisuus voi herättää vanhemmassa esimerkiksi omaa suuttumusta, huolestumista, avuttomuutta ja hätää. Erityisen reaktiivinen lapsi on altis kokemaan voimakkaita negatiivisia tunteita, usein jo syntymästä saakka. Tunteet todella tuntuvat lapsen mielessä voimakkaasti ja niitä on lapsen vaikea saada taltutettua. Tällainen lapsi tarvitsee erityisen paljon (ja pitkään) aikuista säätelyavukseen.

Tunteet viriävät tyypillisesti myös yllättäen ja nopeasti – siksi niihin voi olla vaikea etukäteen valmistautua. Etukäteisvalmistautuminen onkin enemmän sitä, että herkän lapsen lähiaikuinen (aikuiset) suhtautuvat jo valmiiksi mahdollisimman hyväksyvästi lapsen kiukkuun; lapsi ei kiukuttele kiusatakseen läheisiään. On hyvä olla tietoinen, ettei ole itse aiheuttamassa lapsen kiukkua, se ei ole vanhemman vika että lapsi näin kokee (toki joskus voi olla arjessa niitäkin tilanteita!). Vanhempi on se ’vanhempi ja viisaampi’, jonka puoleen kiukkuava, vihainen lapsi kääntyy – vaikka se ei aina siltä tunnukaan. Siis, hengittele, rauhoitu, muistuta itseäsi, lapsesi tarvitsee juuri nyt sinun rauhallisuuttasi, syliäsi ymmärrystäsi.

6-vuotias lapsi on välillä sitä mieltä, että ei ole hyvä missään, jonka takia hänellä ei ole kavereita eikä kukaan kaipaa häntä. Asiat ovat hänen mielestään epäreiluja ja esimerkiksi hän kokee vaikeaksi, jos leikkikaveri arvotaan ja tämä kaveri saa valita mitä tehdään. Hän myös reagoi voimakkaasti, jos häviää esimerkiksi lautapeleissä tai voi olla hysteerinen, jos sattuu vahinko, kuten tiputtaa lasin. Muuten aika hassuttelija, eikä kova kiukuttelija. Mitä asialle voisi tehdä?

Tämä kuulostaa kaikkinensa itsetunnon kehitykseen liittyviltä kysymyksiltä. Itsetunto, miten hyväksi/huonoksi koen itseni alkaa voimakkaasti kehittyä juuri tuossa kuuden vuoden korvilla. Tämä on toisaalta merkki aivan normaalista persoonallisuuden kehityksen vaiheesta; lapsi on entistä tietoisempi mitä hän osaa ja ei osaa, tekee vertailuja itsensä ja muiden välillä ja putoaa välillä syväänkin itsensä epäilyyn ja häpeään kokiessaan ettei osaa, tai ettei omilla sanomisilla ole vaikutusta. Usein tällainen lapsi on ollut jo nuorempana herkemmin reagoiva elämän normaaleihin pettymyksiin, ja asettaa itselleen suuria vaatimuksia (ja kun ne eivät arjessa toteudu, se koetaan voimakkaammin). Usein on helpottavampaa alkaa tietoisesti keskittyä onnistumisiin kuin jäädä vatvomaan pieleen menneitä tilanteita. (Pettymystilanteissa usein auttaa pikemminkin huomion siirtäminen toisiin asioihin). Lapsen kanssa voi tehdä listoja, antaa palautetta selkeistä, konkreettisista asioista missä hän oikeasti on onnistunut ja hyvä. Arkeen voi rakentaa hetkiä, joissa onnistuminen mahdollistetaan, 6-vuotias kaipaa jo vastuuta ja merkkejä siitä, että todella osaa. Mitä jälkiruokaa 6-vuotias voisi tehdä? Minkä pienen arkisen tehtävän suorittaa – ja saada siitä palautetta?