Viisi vinkkiä, joilla lapsiperheissä voi ehkäistä flunssaa tautipiikkien aikaan

Lapsi voi sairastaa monen monta flunssaa vuoden aikana. Sairastumista on vaikea estää, vaikka olisi varovainen.

Terveystalon yleislääkäri Emilia Lagus kertoo, että flunssan ehkäisy lapsiperheissä on melko mahdoton tehtävä. Istahdamme alas haastattelua varten toisena päivänä kuin alun perin sovimme, sillä Emilian lapsi sairastui – mihinpä muuhunkaan kuin flunssaan.  
  
− Työssäkäyvänä vanhempana voi tuntea herkästi syyllisyyttä, kun lapsi on taas kipeänä. Mutta ihan turhaan, sillä ei lapsen sairastumiselle vain oikein mahda mitään. On esimerkiksi vielä ihan normaalia, että alle kolmevuotias on kahdeksan kertaa vuodessa flunssassa ja tauti kestää viikon tai jopa kaksi. Ainoa tapa todella estää flunssaa on täysi eristäytyminen, mikä on käytännössä mahdotonta, Emilia kertoo. 
  
Tavallista flunssaa kiertää Suomessa koko ajan.  
  
− Lämpötila ei vaikuta tautipiikkien syntyyn kuten usein ajatellaan. Vähiten flunssaa esiintyy kyllä kesäisin, mutta luultavasti siksi, etteivät ihmiset ole yhtä tiiviisti sisätiloissa. Eniten tautipiikkejä muodostuu, kun ihmiset kokoontuvat pitkästä aikaa yhteen. Esimerkiksi juuri kesälomien tai joululomien jälkeen, kun tarhat ja koulut taas alkavat. Jos tautipiikkien aikaan haluaa yrittää ehkäistä flunssaa omassa perheessä, voi muutamia yksinkertaisia keinoja kokeilla.

Emilian viisi vinkkiä flunssan ehkäisyyn 

1. Käsien peseminen 

− Käsien pesu on ehdottomasti tehokkain tapa estää flunssavirusten leviämistä, sillä useimmiten virus tarttuu kosketuksen välityksellä. Esimerkiksi kun lapsi koskee lelua, jossa on virusta, ja sen jälkeen omia kasvojaan. Lapselle kannattaa opettaa, että kädet on pestävä aina ulkoa sisälle tullessa, vessassa käynnin ja esimerkiksi niistämisen jälkeen. 

2. Omien pyyhkeiden käyttö tai pyyhkeiden vaihtaminen tiheämmin

− Jos perheellä on yhteiset käsipyyhkeet, niitä kannattaa tautipiikkien aikaan vaihtaa normaalia tiheämmin. Paras olisi, jos jokaisella perheenjäsenellä olisi oma pyyhe. Tämä vähentää tartuntariskiä perheen sisällä.  

3. Vastustuskyvyn ylläpito hyvällä unella ja ruoalla 

− Ihan niin kuin aikuisilla, myös lapsilla vastustuskykyä ylläpitää riittävä uni ja monipuolinen ravinto. Tästä ei tarvitse vanhempana ottaa paineita, ihan normaalit hyvät elintavat riittävät. Aikuiset voivat kokeilla myös ylimääräisen sinkin käyttöä, jos siitä ei koe olevan haittaa. Lapselle sinkkiä tai muitakaan ravintolisiä ei saa antaa. D-vitamiini on ainoa lisä, mitä lapsi tarvitsee Suomessa purkista. 

4. Ulkona liikkuminen 

− Ulkona luonnossa liikkuminen vahvistaa vastustuskykyä. Tarkkaa syytä ei tiedetä, mutta siihen voi liittyä esimerkiksi luonnon monipuoliselle bakteeristolle altistuminen, D-vitamiinin saanti, liikunta ylipäänsä sekä sosiaaliset suhteet.  

5.  Oikeaoppinen tapa yskiä, niistää ja aivastaa 

− Tautien tarttumista ehkäisee myös se, että lapsi osaa niistää ja aivastaa oikein. Suomessa tekniikoita virusten leviämisen vähentämisestä tutkittiin esimerkiksi koronaviruksen puhjettua. Tutkimusten mukaan paras tapa aivastaa on nenäliinaan, joka heitetään sen jälkeen pois ja pestään kädet. Jos nenäliinaa ei ole, tulisi aivastaa paidan kauluksesta sisään. Tämä pysäytti viruksen leviämisen ympäristöön tehokkaammin kuin esimerkiksi hihaan aivastaminen.

Kannattaako flunssaa aina edes yrittää ehkäistä? 

Emilian mukaan on täysin ymmärrettävää, että flunssaa haluaisi yrittää välttää. Se on kuitenkin vaikeaa, sillä osa viruksista tarttuu jo ennen oireiden alkua ja osa pitkään niiden jälkeen.  
 
− Osa viruksista voi myös jäädä pinnoille, esimerkiksi ovenkahvoihin tai leluihin, pidemmäksi aikaa. Tämän vuoksi nuhaisen tarhalapsen kotiin jääminen ei erityisemmin vaikuta muiden sairastumisriskiin. 
 
Lapsen vastustuskyky kohtaa myös ensimmäistä kertaa niitä kymmeniä flunssaviruksia, mitä Suomessakin jyllää. Siksi lapsen keho reagoi virukseen vahvemmin kuin aikuisen.  
  
− Siinä missä aikuisella tulee pieni nuha, lapselle voi nousta korkea kuume. Mutta juuri tämän vastustuskyvyn kehittymisen vuoksi sama virustyyppi voi aiheuttaa seuraavan kerran lapsella lievemmän taudin. Altistuminen monipuolisesti erilaisille mikrobeille on tärkeää, jotta lapsen puolustuskyky pääsee kehittymään.  
  
Tietyissä tapauksissa tarttumista kannattaa kuitenkin pyrkiä ehkäisemään.  
  
− Jos lapsella on esimerkiksi vaikea perussairaus tai lapsi on alle 3 kuukautta, on hyvä olla varovaisempi. Ihan pienellä lapsella vastustuskyky on niin kehittymätön ja hengitystiet kovin pienet. Mutta tällaiset harvinaiset tapaukset ohjeistetaan kyllä vanhemmille Suomessa todella hyvin muun muassa erikoissairaanhoidossa, eikä esimerkiksi lievässä astmassa ole mitään erityistä hyötyä liiallisesti vältellä flunssaa, Emilia kertoo.  

Asiantuntija
Emilia Lagus
Emilia Lagus

Yleislääkäri

Uutiskirjetilaajanamme saat asiantuntijoiden neuvoja ja vinkkejä oman sekä lapsesi terveyden ja hyvinvoinnin tueksi. Tilattuasi uutiskirjeen saat myös seitsemän viikon kokeilujakson Nextoryyn, jos et ole käyttänyt sitä aikaisemmin.

Tilaamalla uutiskirjeen annat Terveystalolle markkinointiluvan.

Lue lisää aiheesta