Vaihdevuodet ovat tyyris tabu työpaikoilla

Ovatko vaihdevuodet uusi lasikatto? Jos työuria halutaan pidentää ja saada kaikki voimavarat käyttöön, on vaihdevuosioireiden vaikutus työkykyyn ja -hyvinvointiin otettava tosissaan. Silmien sulkeminen on syrjivää, ja sillä on myös hintansa.

Piirros vaihdevuosi-ikäisistä naisista

Itä-Suomen yliopisto on kansainvälinen työpaikka, jossa työskentelee yli 3 000 ammattilaista. Työyhteisössä on syvennytty moninaisuuteen sellaisista näkökulmista kuten etnisyys, sukupuoli- ja seksuaali-identiteetti sekä neurodiversiteetti. 

Tänä syksynä näiden rinnalle nostettiin uusi asia: vaihdevuodet. 

Olemme mukana eurooppalaisessa yliopistoverkostossa, jonka kautta olemme tutustuneet hälyttäviin tuloksiin aiheesta, sanoo yliopiston henkilöstöasiantuntija Anne Kauppinen. 

Isossa-Britanniassa tehdyssä kyselytutkimuksessa kävi ilmi, että 40–60-vuotiaista naisista joka viides harkitsi irtisanoutumista vaihdevuosien ja puutteellisen tuen takia. Brittikollegat kertoivat havainnoista, joiden mukaan esimerkiksi luennoitsijat ja työryhmien vetäjät eivät halunneet enää esiintyä tai vetää opetusryhmiä vaihdevuosioireiden takia. 

Itä-Suomen yliopistossa ajateltiin, että tämä on aihe, josta pitää puhua. 

Jos oireita on ja ne haittaavat työkykyä, siihen täytyy jollain tavalla reagoida. Olemme myös tunnistaneet, että vaihdevuodet ovat tabu, vähän kuin mielenterveysasiat aiemmin, Kauppinen sanoo. 

“Tämä on asia, josta pitää puhua. Jos vaihdevuosioireita on ja ne haittaavat työkykyä, siihen täytyy jollain tavalla reagoida.”

Terveystalo teki vaihdevuosi-ikäisille naisille kesällä 2024 kyselyn, joka kertoo samasta ilmiöstä. 30 prosenttia vastaajista oli kokenut vaihdevuosioireiden vaikuttaneen työkykyynsä ja yli 20 prosenttia uravalintoihin. Naiset olivat muun muassa kokeneet itsensä väsyneeksi tai kuormittuvansa työstä enemmän kuin aikaisemmin.  

”Ainainen väsymys tekee töiden tekemisestä haastavaa, kun pitää aina pinnistellä selvitäkseen työpäivästä. Töiden jälkeen ei jaksa tehdä mitään, kuvaa yksi vastaajista. 

Unihäiriöt ja väsymys olivat yleisin vaikeaksi koettu vaihdevuosioire. Nämä ovat myös oireita, jotka vaikuttavat herkästi ihmisen keskittymis- ja toimintakykyyn.  

Unioireiden korostuminen ei yllätä Terveystalon johtavaa työterveyslääkäriä Kaisu Norbäckia 

Nykyisessä työelämässä lähes kaikissa työnkuvissa vaaditaan hyvää kognitiivista kapasiteettia. Ja me kaikki tiedämme, mitä unettomuus tai muutamakin huonosti nukuttu yö ihmiselle tekee: se vastaa humalatilaa. Ja siinä sitten pitäisi selvitä vaativasta asiantuntijatyöstä. 

Vaihdevuosien yhteydessä on perinteisesti puhuttu lähinnä kuumista aalloista ja esimerkiksi ilmastoinnin tarpeesta. Kyselytutkimusten tulokset herättävätkin kysymyksen, onko vaihdevuosien todellista vaikutusta työelämään oikeastaan ymmärretty? Ja mikä on tämän inhimillinen hinta tai merkitys yrityksille ja työpaikoille? 

”Olemme tunnistaneet, että vaihdevuodet ovat tabu, vähän kuin mielenterveysasiat aiemmin.”

Jopa joka viides työntekijä  

Vaihdevuosien vaikutuksesta työkykyyn, työhyvinvointiin ja työssä suoriutumiseen on vielä suhteellisen vähän tutkimustietoa. Se kuitenkin tiedetään, että vaihdevuosina jopa 40–60 prosenttia naisista kokee univaikeuksia. Oulun yliopiston tutkimuksen mukaan varhain alkavat vaihdevuodet ovat yhteydessä sairauspoissaoloihin ja heikompaan työkykyyn. 

Tuoreen Lääkärilehdessä julkaistun tutkimuskatsauksen mukaan vaihdevuosina raportoidaan tavanomaista suurempaa mielialan vaihtelua, alakuloa, keskittymisongelmia, muistihäiriöitä ja aivosumuoireita. Työuupumuksen taustalta voivatkin paljastua vaihdevuosioireiluun liittyvät unihäiriöt ja mielialan vaihtelut. 

Terveystalon johtava työterveyslääkäri Kaisu Norbäck.

 

Muun muassa Terveystalon kyselytutkimuksesta käy ilmi, ettei vaihdevuosioireita kuitenkaan läheskään aina tunnisteta. Moni nainen jää ilman hoitoa. 

Asia ei ole mitenkään vähäpätöinen. Tilastokeskuksen mukaan työllisistä yli 20 prosenttia on yli 45-vuotiaita naisia. Vaihdevuodet koskettavat Suomessa siis reilusti yli puolta miljoonaa työelämässä olevaa naista, joilla on 15–25 vuotta työuraa edessään. 

Työurien pidentäminen on tärkeä yhteiskunnallinen tavoite ja Terveystalon kaltaisten työterveyden toimijoiden ydintehtävä, Norbäck sanoo. Jos joka viides esimerkiksi jättää hakematta vaativampaa tai muuten uutta työtehtävää vaihdevuosien takia, kuten Terveystalon kyselytutkimuksesta käy ilmi, tulos on hälyttävä. 

Ovatko vaihdevuodet naisten uusi lasikatto? Norbäck kysyy. 

Työuupumuksen taustalta voikin paljastua vaihdevuosioireiluun liittyvät unihäiriöt ja mielialan vaihtelut.

Mitä tämä kaikki maksaa? 

Terveystalossa on töissä 4 500 vaihdevuosi-ikäistä naista, kolmasosa kaikista terveystalolaisista. Henkilöstöjohtaja Minttu Sinisalon mukaan on työnantajankin näkökulmasta ongelma, jos he joutuvat pärjäämään hankalien oireiden kanssa. 

Siitä hänellä ei ole epäilystä, etteivätkö vaihdevuosi-ikäiset naiset hoitaisi työtään kunnolla. Työt kyllä hoidetaan, vaikka sitten muun elämän kustannuksella. 

He ovat parhaassa työiässä: osaavia, viisaita, aikaansaavia ja mahtavia esihenkilöitä. On kuitenkin kohtuutonta, jos naiset joutuvat sinnittelemään oireiden kanssa, Sinisalo sanoo. 

Voikin kysyä, mihin kaikkeen nämä naiset pystyisivätkään, jos heidän potentiaalinsa olisi täydessä käytössä.  

Suomen avainkysymyksiä on, miten saamme työikäisen väestön pysymään työelämässä entistä pitempään. Meidän on saatava käyttöön kaikki voimavarat, joita meillä on, sanoo Terveystalon toimitusjohtaja Ville Iho. 

Kaikella tällä on myös hintansa. Minttu Sinisalo laskee nopeasti, että muutamankin prosentin lasku työtehossa ja -kyvyssä maksaa työvoimavaltaiselle yritykselle nopeasti miljoonia euroja, jos se koskee merkittävää osaa henkilöstöstä. 

Jos vaihdevuosien oireita ei tunnisteta, naisia saatetaan lähettää turhaan esimerkiksi kalliisiin unitutkimuksiin.

Myös päättäjät ovat havahtuneet asiaan. Nykyiseen hallitusohjelmaan vuodelta 2023 on kirjattu, että vaihdevuosioireiden tunnistamista ja hyvää hoitoa työterveyshuollossa edistetään hyvinvoinnin vahvistamiseksi ja virheellisten diagnoosien sekä sairauspoissaolojen vähentämiseksi. Osana tätä työtä Työterveyslaitos selvittää parhaillaan sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta nykyisiä käytäntöjä työterveyshuollossa. 

Jos vaihdevuosien oireita ei tunnisteta, naisia saatetaan lähettää turhaan esimerkiksi kalliisiin unitutkimuksiin. Tähän nähden estrogeenin puutteesta johtuvien oireiden asianmukainen hoito on suoraviivaista ja tehokasta. 

Sinisalo ja Iho korostavat, että investointi naisten hyvinvointiin maksaa itsensä takaisin. 

Vaihdevuosien puutteellinen hoito ei ole vain yksittäisten naisten ongelma vaan fantastinen mahdollisuus parantaa parhaassa työiässä olevien ihmisten terveyttä ja työkykyä – ja sitä kautta tukea myös yrityksiä ja koko kansantaloutta, Ville Iho sanoo. 

Investointi naisten hyvinvointiin maksaa itsensä takaisin.

Osaksi työkykyriskien ennakointia 

”Koen että en tiedä asiasta tarpeeksi. Tuntuu että vaikea saada tietoa ja työterveyshuollossa voisi saada enemmän tukea tähän.” (Vastaaja Terveystalon kyselytutkimuksessa)  

Mitä esimerkiksi työnantajat sitten voivat tehdä? Tiedostaminen on hyvä alku. Esimerkiksi Briteissä tehtyjen kyselytutkimusten mukaan vaihdevuosia läpikäyvät naiset kaipasivat työnantajilta ja esihenkilöiltä parempaa tietoisuutta vaihdevuosista. 

Työnantajien tulisi huomioida vaihdevuodet osana työkykyjohtamista, sanoo työkykyjohtamisen asiantuntijalääkäri Mervi Viljamaa työeläkeyhtiö Elosta. 

Tämän voi tehdä puhumalla asiasta avoimesti, jakamalla tietoa, huomioimalla ikäryhmän yrityksen henkilöstöpolitiikassa ja mahdollistamalla vaihdevuosioireiden hoidon myös työterveyshuollossa, Viljamaa sanoo. 

Myös Terveystalon kyselytutkimuksen vastaajista 43 prosenttia koki, että heidän työnantajansa voisi tai olisi voinut tukea heitä vaihdevuosien aikana tarjoamalla vaihdevuosioireiden hoitoa osana työterveyttä. ​39 prosenttia vastaajista ei tiennyt, että vaihdevuosioireiden hoito voi kuulua työterveyteen.  

Eikä se toki aina kuulukaan työterveyssopimuksiin. Tämä on Terveystalon johtavan työterveyslääkäri Kaisu Norbäckin mukaan syrjivää. 

Yhdenvertaisuuden nimissä naisten työkykyä uhkaavien gynekologisten vaivojen tutkimus ja hoito ovat yhtä lailla osa työterveyttä kuin muutkin työkykyyn ja hyvinvointiin vaikuttavat asiat. Eihän urologiaakaan ole suljettu ulos.  

​39 prosenttia vastaajista ei tiennyt, että vaihdevuosioireiden hoito voi kuulua työterveyteen.

Siihen nähden, kuinka hankalia oireet voivat olla ja kuinka tehokkaasti montaa muuta työkykyyn vaikuttavaa oiretta ja sairautta hoidetaan ja ennaltaehkäistään, vaihdevuosioireita ei ole otettu samalla vakavuudella, Norbäck sanoo. 

Unettomuus ja mielialan lasku voivat hoitamattomana johtaa masennukseen, joka puolestaan voi aiheuttaa jopa pysyvää työkyvyttömyyt. Vaihdevuosioireet ovat ehdottomasti asia, joka meidän on nostettava osaksi työkykyriskien ehkäisyä ja ennakointia. 

 

Etujoukoissa on vielä tilaa 

Vaihdevuosioireet pitäisi nähdä työkykyyn ja -hyvinvointiin vaikuttavana tekijänä muiden joukossa, sanoo Elon Mervi Viljamaa. 

En muista nähneeni vaihdevuosia työura- tai ikäohjelmissa, mutta niissä voisi hyvin olla ohjeistusta, kuinka tukea vaihdevuosioireisen työkykyä osana muita ikääntymisen tukemiseen liittyviä toimia. 

Kaisu Norbäckin mukaan vaihdevuosioireiden tunnistamisen ja hoidon tulisi olla peruskauraa kaikille työterveyden parissa työskenteleville. Tästä syystä Terveystalossa on järjestetty tämän vuoden aikana 15 vaihdevuosiaiheista koulutusta talon omalle lääkärikunnalle ja muille ammattilaisille työterveyshoitajista psykologeihin, fysioterapeutteihin ja univalmentajiin. 

Terveystalon henkilöstöjohtaja Minttu Sinisalo.

 

Henkilöstöjohtaja Minttu Sinisalon mukaan vaihdevuosiin liittyvien tabujen ja myyttien murtaminen on tärkeää. 

Paljon puhutaan ikäsyrjinnästä ja siitä, rekrytoivatko yritykset yli 50-vuotiaita naisia. Ihan yhtä iso kysymys on, tukevatko työnantajat sen ikäisten naisten työhyvinvointia. 

Vaihdevuosista pitää voida puhua ihan samalla tavalla kuin muistakin työkykyyn vaikuttavista asioista. Onhan meillä luentoja ergonomiasta ja aivoterveydestäkin, Sinisalo sanoo. 

Itä-Suomen yliopistossa ollaan jo vahvasti tällä tiellä, edelläkävijänä. 

Ensimmäisenä askeleena yliopisto järjestää aiheesta työntekijöilleen webinaarin, johon Kaisu Norbäck on kutsuttu puhumaan. Se on osa kolmen webinaarin sarjaa teemasta Moninaisuus työelämässä. 

Valmiita ratkaisuja meillä ei vielä ole, vaan olemme vasta tietoisuuden lisäämisen vaiheessa, henkilöstöasiantuntija Anne Kauppinen sanoo 

Eurooppalaisilta kollegoilta on jo otettu käyttöön niin sanottu ”body at work” -ajattelu. Se tarkoittaa, että keho ja mieli ovat tiivisti yhteydessä toisiinsa. Jokainen tulee töihin kokonaisena ihmisenä, ja kunkin kehossa tai elämässä voi tapahtua paljon elämänvaiheesta riippuen 

Vaihdevuodet ovat yksi tällainen vaihe, eivät mikään nolo tai häpeiltävä poikkeus. 

 

 

Vaihdevuosista on puhuttava

Vaihdevuodet koskettavat tälläkin hetkellä yli puolen miljoonan työssäkäyvän naisen terveyttä, hyvinvointia ja jaksamista. Vaihdevuosiin liittyy kuitenkin paljon vanhentuneita käsityksiä ja asenteita, eikä vaikeitakaan oireita aina osata yhdistää vaihdevuosiin. Siksi vaihdevuosista on puhuttava.

Lue lisää aiheesta

Piirroskuva naisista vaihdevuosioireiden kanssa ja ilman Artikkeli

Se tuntematon diagnoosi: Moni nainen jää turhaan ilman hoitoa

Naisten vaikeitakaan oireita ei välttämättä osata yhdistää vaihdevuosiin. Nyt aiheeseen on havahduttu. Miksi edes lääkärit eivät aina tunnista vaihdevuosia, vaikka asia koskee puolta väestöstä?

Vaihdevuosista voittoon – viisi tapaa kääntää menopaussi voimavaraksi Artikkeli

Vaihdevuosista voittoon – viisi tapaa kääntää menopaussi voimavaraksi

Vaihdevuodet voi olla naiselle ajanjakso, johon liittyy fyysisten muutosten lisäksi valtavasti tunteita. Mutta voiko mullistuksesta seurata myös jotain hyvää? Voi, uskoo gynekologimme Johanna Aaltonen.

Miten vaihdevuodet vaikuttavat työssä jaksamiseen? Artikkeli

Miten vaihdevuodet vaikuttavat työssä jaksamiseen?

Vaihdevuosioireet vaikuttavat myös työkykyyn, kertoo Terveystalon johtava työterveyslääkäri Kaisu Norbäck. Hän toivookin, että entistä useampi nainen rohkenisi hakea oireisiinsa apua työterveydestä.

Kymmenen myyttiä vaihdevuosien hoidosta Artikkeli

Kymmenen myyttiä vaihdevuosien hoidosta

Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Anna-Mari Heikkinen ottaa kantaa kymmeneen väittämään vaihdevuosien hoidosta.

Gynekologi listaa hormonihoidon hyödyt ja haitat Artikkeli

Gynekologi listaa hormonihoidon hyödyt ja haitat

Vaihdevuosiin liittyvään hormonihoitoon liittyy paljon pelkoja ja oletuksia. Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Anna-Mari Heikkinen listasi keskeisimmät hyödyt ja haitat.

Vaihdevuodet lähestyvät: milloin ehkäisyn voi turvallisesti lopettaa? Artikkeli

Vaihdevuodet lähestyvät: milloin ehkäisyn voi turvallisesti lopettaa?

Vaihdevuodet merkitsevät monelle naiselle uutta elämänvaihetta, jossa myös ehkäisyn tarve muuttuu. Mutta milloin on turvallista sanoa hyvästit ehkäisylle ja pitääkö ehkäisyn lopettamiseen valmistautua? Kysymyksiin vastaa naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Anna-Mari Heikkinen.