Terveystalolle tunnustus monimuotoisuudesta
Kestävän kehityksen konsultointiyritys Impaktly analysoi pohjoismaisten pörssiyritysten ylimmän johdon monimuotoisuutta Nordic Business Diversity Index 2025 -tutkimusraportissaan. Tutkimuksen mukaan Terveystalo oli Suomen kolmanneksi monimuotoisin organisaatio keskisuurten yritysten sarjassa. Tutkimuksessa oli mukana yli 840 yritystä Tanskasta, Suomesta, Islannista, Norjasta ja Ruotsista.
Ylimmän johdon monimuotoisuutta analysoitiin sukupuolen, iän, kansalaisuuden ja koulutustaustan mukaisesti. Terveystalo sai korkeat pisteet erityisesti iän ja koulutustaustan perusteella.
– Julkistustilaisuudessa todettiin, että ainoastaan yksi prosentti pohjoismaisten pörssiyritysten ylimmästä johdosta on syntynyt 90-luvulla. Iän puolesta Terveystalon ikähaarukka on laaja: Esimerkiksi johtoryhmässämme on 90-luvulla ja 60-luvulla syntyneitä johtajia, kertovat sijoittajasuhde ja vastuullisuusjohtaja Kati Kaksonen ja vastuullisuuspäällikkö Laura Tiainen Terveystalosta.
Johtajuuden monimuotoisuus ei rajoitu pelkästään roolien täyttämiseen, vaan siihen kuuluu myös monimuotoisten näkökulmien kollektiivisen voiman hyödyntäminen ja inklusiivinen toiminta, joiden avulla muovataan tulevaisuutta, jossa ihmiset, organisaatiot ja yhteiskunnat menestyvät yhdessä.
– Olen ylpeä tästä tunnustuksesta. Monimuotoisuuden arvostamisessa on kyse sydämen sivistyksestä. Lisäksi tutkimustenkin mukaan erilaisista viiteryhmistä tulevat ihmiset rikastavat keskustelua ja kirittävät jokaista omassa ajattelussaan. Tämä johtaa monipuolisempiin keskusteluihin ja parempiin päätöksiin sanoo Terveystalon henkilöstöjohtaja Minttu Sinisalo.
– Haluamme tehdä aktiivisesti työtä monimuotoisuuden edistämiseksi. Vaikka Nordic Business Diversity Index 2025 -tutkimusraportissa analysoitujen asioiden osalta olemme edelläkävijöitä, tunnistan meiltäkin osa-alueita, missä on vielä tehtävää, Sinisalo jatkaa.
Lisätietoa tutkimuksesta: https://impaktly.com/nbdi