”Olen jälleen oma energinen itseni” – väsymyksen taustalla olikin uniapnea ja ylipaino

Erkan Öncü pisti sitkeän väsymyksen kiireisen arjen piikkiin, mutta syypääksi paljastuikin keskivaikea uniapnea. Sairaus saatiin kuriin ottamalla huomioon yrittäjän koko elämä nukkumisesta ruokailutottumuksiin.

"Huomasin, että en ollut enää oma itseni."

Yleensä paljon aikaan saava yrittäjä Erkan Öncü ymmärsi vuoden 2023 lopussa olevansa hyvin väsynyt.

Useampaa yritystä pyörittävän miehen päivät kuluivat sumussa, ja hän oli joutunut luopumaan myös rakkaista liikuntaharrastuksistaan. Vaikka Öncü nukkui parhaimmillaan jopa neljätoista tuntia yössä, aamukahvin jälkeen hänen teki mieli painua takaisin vuoteeseen.

Öncü pisti väsymyksen kiireisen arjen piikkiin. Pieni irrottautuminen työkuvioista ei kuitenkaan auttanut asiaa.

Vuoden 2024 alussa Öncü kävi psykiatrilla väsymyksen takia. Psykiatri arveli, että syy saattaisi stressin sijaan löytyä muualta, ja passitti miehen Terveystalon uniklinikalle.

Testeissä selvisi, että Öncülla oli keskivaikea uniapnea.

Öncü nukkui jopa neljätoista tuntia yössä ja oli silti väsynyt.

Uniapnea vaivaa etenkin keski-ikäisiä

Uniapneassa hengitys katkeilee nukkuessa ylähengitysteiden ahtauden vuoksi. Sairaus kiusaa etenkin keski-ikäisiä: keskivaikeaa tai vaikeaa uniapneaa sairastaa jopa 17 prosenttia keski-ikäisistä miehistä ja 9 prosenttia naisista.

– Väsymyksen lisäksi oireena voi olla myös unettomuutta ja ylivireyttä, jos alkaa jännittää sitä, että unet ovat huonot, kertoo Öncüa hoitava unen asiantuntijalääkäri Eevert Partinen Terveystalon uniklinikalta.

Hoitamaton uniapnea vaikuttaa merkittävästi vireystilaan, ja sillä on yhteys myös sydän- ja verenkiertohäiriöihin, verenpainetautiin sekä aikuisiän diabetekseen.

– Uniapnean hoidolla saadaan merkittävästi parannettua vireystilaa ja unen laatua, mikä vaikuttaa hyvinvointiin ja arjen jaksamiseen. Kun yön aikaiset hengityskatkokset saadaan korjattua, myös muut sairausriskit vähenevät.

Uniapnean hoito vaati puuttumista ylipainoon

Uniapnean hoitokeinoista monille tutuin on CPAP-ylipainehoito, jossa hengitetään maskin kautta paineistettua huoneilmaa nukkumisen aikana. Myös Öncülla aloitettiin heti diagnoosin jälkeen CPAP-laitehoito.

Muita uniapnean hoitomuotoja ovat esimerkiksi asentohoito ja uniapneakiskohoito. Kiskohoidossa suukoje työntää alaleukaa eteenpäin ja näin helpottaa hengittämistä. Öncülle se ei kuitenkaan soveltunut ylipainon takia.

Ylipaino on myös yksi merkittävimmistä uniapnean aiheuttajista, joten osana hoitoa Öncü aloitti painonpudotuksen.

– Uniapnean hoito on ollut pitkään oireiden hoitamista. Laitteilla hoidetaan oireita mutta ei vielä juurisyytä, Eevert Partinen sanoo.

Jos uniapnean taustalla ovat anatomiset syyt, kuten isot nielurisat, saatetaan tarvita leikkausta nielun tai nenän alueella. Jos taas sairaus linkittyy ylipainoon, paras apu saadaan elintapahoidolla.

– Painoa pudottamalla saatetaan saada parannettua koko uniapnea, Partinen sanoo.

Sekä uniapnean että ylipainon hoitoon tarvitaankin moniammatillista tiimiä, uniasiantuntijan lisäksi esimerkiksi korva-kurkku-nenälääkäriä ja ravitsemusterapeuttia.

Partisen mukaan uudet laihdutuslääkkeet mahdollistavat entistä paremman hoidon.

– Niiden avulla saadaan monta kärpästä samalla iskulla. Ylipaino vaikuttaa kaikkiin metabolisiin sairauksiin. Uusien lääkkeiden on havaittu vaikuttavan myös positiivisesti mielialaan, Partinen sanoo.

Painoa pudottamalla saatetaan saada parannettua koko uniapnea.

Elämäntavat ja annoskoot kuntoon

Öncün ylipainoa alettiin hoitaa lääkkeellisesti. Semaglutidia sisältävä lääke on toiminut hänellä hyvin ensimmäisten päivien pahoinvointia lukuun ottamatta. Painoa on pudonnut useita kiloja.

Ravintola-alallakin toimiva Öncü kertoo nauttivansa edelleen hyvästä ruoasta. Ruokahaluun vaikuttavan lääkkeen ansiosta annoskoot ovat kuitenkin pienentyneet merkittävästi.

– Olen myös huomannut, että ei enää tee samalla tavalla iltaisin mieli ottaa muutamaa lasillista viiniä, mikä sekin parantaa unenlaatua!

Osana hoitopolkua Öncü on käynyt myös ravitsemusterapeutin vastaanotolla. Ammattilaisen kanssa keskusteleminen on auttanut ymmärtämään säännöllisten elintapojen merkityksen.

– Minulla jää kiireessä välipalat ja lounas usein välistä. En ole edelleenkään täydellinen, mutta olen päässyt sinne 80 prosenttiin, ja sekin on paljon.

Väsymyksen syy ei ollutkaan kiire ja stressi vaan uniapnea. Nyt Erkan Öncülla riittää jälleen virtaa moniin hankkeisiinsa.

 Väsymyksen syy ei ollutkaan kiire ja stressi vaan uniapnea. Nyt Erkan Öncülla riittää jälleen virtaa moniin hankkeisiinsa.   

Unen ja levon tärkeys on korostunut

Paljon on ehtinyt tapahtua yhdeksässä kuukaudessa sen jälkeen, kun Öncü nosti väsymyksen esille. Eri hoitomuotojen yhdistelmän ansiosta uni on parantunut ja uniapnea helpottunut lieväksi.

Unenlaatu näkyy CPAP-laitteen kertomista luvuista, joita Öncü on käynyt läpi puheluissa Terveystalon uniapneahoitajan kanssa. Tulokset motivoivat jatkamaan.
– Elämäni on värikästä ja kiireistä, mutta osaan nykyään varata itselleni aikaa. Olen myös aloittanut uudelleen liikunnan.

Merkittävimmän eron Öncü huomaa päivisin. Hän tuntee olevansa taas oma energinen itsensä. Myös perhe on pistänyt merkille isot muutokset.

Muita uniongelmien ja väsymyksen kanssa kamppailevia Öncü kehottaa hakemaan rohkeasti apua. Hänelle tärkein oivallus on ollut se, kuinka tärkeää palauttava uni on koko elämänlaadulle.

– Olen todella kiitollinen kaikille minua Terveystalossa hoitaneille asiantuntijoille. Enää minua ei pelota, kuinka väsyneenä aamulla herään.

Enää minua ei pelota, kuinka väsyneenä aamulla herään.

Asiantuntija
Eevert Partinen
Eevert Partinen

Yleislääkäri

Olen yleislääketieteeseen erikoistuva lääkäri. Olen työskennellyt laaja-alaisesti niin sairaaloissa, kuin terveyskeskuksissa, sekä eri päivystyksissä. Yleislääketieteen lisäksi erikoisosaamistani ovat eri uniongelmat, uniapnea, sekä levottomat jalat oireyhtymä. Hoidan laaja-alaisesti eri sairauksia ja oireita. Voit tulla vastaanotolleni oli kyse isommasta tai pienemmästä asiasta, akuutista oireesta tai pitkäaikaisesta vaivasta. Toimenpiteille tai pidemmille/useammille asioille kannattaa varata riittävästi aikaa. Voit kysyä lisätietoa ajanvarauksen kautta. Vastaanotolleni ovat tervetulleita kaiken ikäiset!

Lue lisää aiheesta