Miten lapsi tai nuori voi oppia säätelemään impulsiivista ja aggressiivista käyttäytymistä?

Miten kannustaa täydellisyyteen pyrkivää 10-vuotiasta lasta yrittämään, kun hermostuu heti ja "lyö hanskat tiskiin”, kun ei osaa jotakin. On luontaisesti lahjakas monissa asioissa, mutta ne asiat, jotka ovat hänelle haastavia, tuottavat edellä mainittuja ongelmia.

Yleisesti ottaen kannattaa kannustaa ja antaa lapselle myönteistä palautetta aina, kun siihen tarjoutuu tilaisuus. Tärkeää on kehua muustakin kuin suorituksista: kehua voi vaikkapa siitä, miten mukavaa lapsen kanssa on viettää aikaa, miten hyvin hän osaa asioita miettiä tai miten hauska huumorintaju hänellä on.

Hermostumistilanteista kannattaa puhua lapsen kanssa silloin, kun hän on rauhallinen ja hyvällä mielellä. Silloin voi palata aiempaan turhautumista aiheuttaneeseen tilanteeseen ja kysyä, mikä kaikki lasta silloin harmitti. Lasta auttaa myös kuulla aikuisen yleistä pohdintaa siitä, miten vaikealta se tosiaan tuntuukin, kun ei osaa jotain. Siinä voi tulla tyhmä ja osaamaton olo, vaikka siitä ei ollenkaan ole kysymys. Välillä on vaan turhauttavaa, kun asioita joutuu harjoittelemaan ennen kuin niitä osaa ja aikuisiakin sellainen usein harmittaa.

Jos aikuinen ei itse ole taitava tunnesäätelyssä, miten näet mahdollisuudet vaikuttaa lapsen tunnesäätelyyn?

Aikuisen tunnesäätelyn hankaluudet näkyvät helposti vanhemmuudessa, sillä vanhemmuus on omiaan herättämään paljon voimakkaita tunteita. Tunteita herättää toisaalta lasten tarvitsevuus, vanhemmuuteen liittyvä monenlainen vaativuus ja toisaalta lapsessa liikkuvat tunteet, jotka purkautuvat ulos eri tavoin. Mikäli esimerkiksi kiukun tunteita on vaikea säädellä muutenkin, on hyvin ymmärrettävää, jos se on vaikeaa myös vanhempana.

Vaikka vanhemmilla saa olla tunteita ja ne saavat myös näkyä ulospäin, voi vanhemman impulsiivisuudesta tai vaikkapa vetäytyvyydestä olla lapselle haittaa. Lapsi jää omien tunteidensa kanssa helposti yksin, jos vanhempi on toistuvasti tunnekuohussa lapsen rauhoittelemisen sijaan tai jos vanhempi ottaa etäisyyttä tilanteessa, jossa lapsi tarvitsisi nimenomaan läheisyyttä. Tällöin lapsen tunteiden säätelytaidot eivät pääse ihanteellisella tavalla kehittymään, ja kuvio on muutenkin hankala sekä lapsen itsetunnon että vanhemman ja lapsen suhteen kannalta. Tällaisessa tilanteessa vanhemman olisi hyvä hakea apua itselleen esimerkiksi psykologin tai psykoterapeutin vastaanotolta.

On hyvä kuitenkin huomata, että joskus ihmiset, jotka muuten ovat ailahtelevia tai impulsiivisia, pystyvät vanhempina olemaan turvallisia ja ennakoitavia. Tähän voi olla apuna esimerkiksi se, jos vanhemmalla on selkeänä mielessään hänen tärkeä tehtävänsä olla ennen kaikkea turvallinen aikuinen lapselleen. Tällöin hän saattaa säädellä tunteitaan lapsen kanssa hyvin, vaikka esimerkiksi muiden aikuisten kanssa se ei onnistuisi.

5-vuotias poikamme harrastaa voimistelua paikallisessa voimisteluseurassa. Joulujuhlassa jaettiin palkintoja seuralaisille ja loput joulujuhlasta meni pojalta penkin alle, koska hän ei ollut palkittujen joukossa. Sama toistuu kaikissa peleissä ja kilpailuissa. Häviäminen ottaa todella koville, ja iso tunne kanavoituu vihaisena (ei väkivaltaisena) käytöksenä. Miten auttaa lasta näissä tilanteissa?

Palkintojen ja erikoismuistamisten jakaminen on kaksipiippuinen asia. Palkinnon saaja kokee iloa ja ylpeyttä, mutta väistämättä kaikki, jotka eivät tule muistetuiksi kokevat varmasti pettymystä, huonommuuden tunnetta tai kateutta ainakin jossakin määrin. Se, että poikanne suuttuu näissä tilanteissa, on siis hyvin ymmärrettävä ja tervekin reaktio. Ehkä ihan ensimmäiseksi rohkaisisinkin teitä kertomaan hänelle juuri tämän: ei ihme, että harmittaa ja suututtaa!

Sen lisäksi voi lasta pyrkiä lohduttamaan näissä tilanteissa, ja vaikka ottaa lapsen syliin tai kainaloon ja kysyä: “huomaan, että sä oot nyt tosi vihainen, mahtaako sulla olla oikeastaan aika paha mieli?”. Aina lohduttelu ei onnistu ja silloin kannattaa odottaa, että kiukku vähän laantuu. Kun on rauhallista, voi pyrkiä juttelemaan tilanteesta. Silloin voi vielä sanoittaa, miten epäreilulta voi tuntua, kun on itsekin yrittänyt paljon sekä ollut ahkera ja silti ei tule palkintoa. Lasta voi rauhoittaa ja auttaa kertomalla, ettei toisen saama palkinto kerro siitä, että itse on huono. Lisäksi voi muistuttaa häntä siitä, miten hienosti hän on harrastanut ja miten ylpeitä vanhemmat hänestä ovat. Häviäminen tuntuu erityisen hankalalta tietyissä herkkyysvaiheissa. Yleensä lapsi näissä kohdin vertailee itseään erityisen paljon muihin ja kokee herkästi pienuutta ja osaamattomuutta. Yleinen juttelu siitä, miten ei ole aina helppoa olla lapsi ja tehdä kasvun työtä, voi myös lohduttaa.

Miten lapsi tai nuori voi oppia säätelemään impulsiivista ja aggressiivista käyttäytymistä?

Tärkeää impulsiiviselle lapselle tai nuorelle sekä tämän vanhemmalle on ihan ensin hahmottaa, että tunteet eivät ole koskaan väärin. On aivan ok olla todella vihainen tai raivostunut. Muiden tai itsensä fyysinen tai psyykkinen vahingoittaminen ei sen sijaan ole ok, ja siksi vaikka ihan mitä vaan saa tuntea, ihan mitä vaan ei voi tehdä tai sanoa. Jo pelkkä tällainen tunteen ja toiminnan erottaminen toisistaan voi hieman helpottaa tilannetta, kun ei tarvitse kokea, että omissa tunteissa olisi jotakin vikaa.

Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä enemmän hän tarvitsee aikuisen apua tilanteiden hahmottamiseen ja tunteiden säätelyyn. Vanhemman on tärkeää ennakoida lapsen reaktioita jonkin verran, sillä tämä auttaa lasta itseään ennakoimaan niitä myös. Tärkeää on huomata, ettei ennakoinnin tavoitteena ole tukahduttaa tunteita, vaan auttaa olemaan niiden kanssa. Jos on esimerkiksi tiedossa, että lapsen on vaikea sietää häviämistä, siitä voidaan puhua ennen kuin aloitetaan yhteinen lautapeli. Voidaan vaikka jutella ensin siitä, minkälainen olo tulee, jos häviää tai siitä, miten viimeksi suututti kamalasti. Sitten voidaan yhdessä miettiä, miten tosi ymmärrettävää onkin, että alkaa harmittamaan ja pohtia, mitä silloin voisi tehdä. Voiko vaikka mennä lyömään tai heittelemään tyynyä? Auttaako, jos hyppii oikein korkealle tai jos vaikka sanoo, että en tykkää hävitä? Voisiko lohduttelusta ja halista tulla parempi mieli?

Isomman lapsen ja nuoren kanssa tunteiden säätely ja ennakointi on yhä enemmän nuoren itsensä tehtävä, mitä vanhemmaksi hän kasvaa. Tällöinkin tarvitaan kuitenkin tukea – ihan niin kuin aikuisetkin tarvitsevat silloin, kun on vaikeaa. Vihaisuuden alla piileskelee hyvin usein suru. Nuorta voi auttaa, jos voidaan yhdessä jutella tilanteista, jotka suututtavat ja miettiä, voiko kaiken kiukun alla ollakin joku hauraampi tunne, kuten vaikka pelko siitä, ettei tule hyväksytyksi tai huono olo itsestä. Jos tällaisia tunteita tavoittaa, voikin ehkä ensi kerralla suuttumisen sijaan uskaltautua pukemaan niitä sanoiksi. Nuoren kanssa kannattaa myös miettiä turvallisia tapoja purkaa tunnetta. Sellainen voi olla yllä mainittu tyynyn heittely tai esimerkiksi liikunta, aggressiivisen musiikin kuuntelu, piirtäminen, kirjoittaminen tai muu vastaava.  

Miten murrosikäisen tunnesäätelyä voi tukea?

Ihan ensimmäiseksi voi olla hyvä hyväksyä, että heittelehtivät tunteet kuuluvat murrosikään. Kaikkia tunteita ei tarvitse saada laantumaan tai muuttumaan. Olennainen taito tunnesäätelyssä on myös tunteiden sietäminen ja niiden kanssa oleminen. Siksi tärkeä tuki nuoren tunnesäätelyssä on rauhallinen, hyväksyvä ja turvallinen vanhempi. On tärkeää olla aikuinen, joka pysyy lähellä ja välittää silloinkin, kun nuori tuittuilee ja on hankala. Tämän lisäksi tunnesäätelyä voi tukea juttelemalla elämästä ja tunteista sekä opettelemalla yhdessä huomaamaan, millaiset tilanteet nostavat minkäkinlaisia tunteita. Kannattaa miettiä, miten eri tilanteissa voisi toimia, että tuntuisi helpommalta. Kasvavien nuorten kohdalla olennaista on myös huolehtia ja positiivisella tavalla opettaa nuori itse huolehtimaan riittävästi perustarpeista eli unesta, monipuolisesta ravinnosta, liikunnasta ja ruuduttomasta ajasta.

Lapsi usein kohauttelee harteitaan, kun häneltä kysyy, miksi teit niin ja miksi teit näin vaikeissa tilanteissa. Lapsella on nepsy-tutkimukset menossa. Hänellä on koulussa yksi tuttu luokkalainen, jota hän kiusaa säännöllisesti nimittelemällä ja vähän tönimällä. Hän on itse kertonut, että tappaa itsensä eikä halua mennä kouluun. Kysymys on ykkösluokkalaisesta pojasta. Miten häntä voisi tukea asiassa?

Kuulostaa siltä, että pienellä ihmisellä on jo suuret murheet: itsetuhoinen puhe ja haluttomuus mennä kouluun ovat vakavasti otettavia oireita. Hienoa, että nepsy-tutkimukset ovat menossa. Niiden tulokset voivat osaltaan antaa vastauksia ja keinoja lapsen ongelmiin sekä auttamiseen. Asiantuntijoiden, kuten koulupsykologin tai kasvatus- ja perheneuvolan kanssa olisi hyvä miettiä, tarvitsisiko lapsi tutkimusten lisäksi myös tunnepuolen ongelmiin apua.

Ihan ensimmäinen asia olisi pohtia, onko kotona kaikki hyvin. Välillä lapset purkavat vertaissuhteisiin kodin murheita. Perheessä voi olla meneillään monenlaista sinänsä normaalia, mutta lapsen kannalta hankalaa, kuten vanhempien väsymystä tai keskinäisiä riitoja, liian kiireistä arkea, sisarusten välisiä hankalia riitoja tai muuta sellaista. Tilanne voi totta kai liittyä myös suoraan lasten välisiin suhteisiin. Voisiko yhteisestä keskustelusta tönimisen kohteen ja tämän vanhempien kanssa olla apua? Tai auttaisiko vain lasten vanhempien keskinäinen yhteydenpito? Olisi hyvä kuulla molempien osapuolten näkemys siitä, miten tilanteet etenevät.

Hyvin tärkeää olisi varmistaa, että lapsi saa myös myönteistä huomiota ja palautetta. Itsetuhoisesta puheesta tulee mieleen, että lapsella itsellään saattaa olla hyvin syyllinen ja vaikea olo omasta toiminnasta, vaikkei pystykään sitä säätelemään. Tällöin on olennaista, että hän tietää olevansa ihana ja rakastettu poika, ja että aikuiset haluavat auttaa häntä voimaan hyvin ja purkamaan pahaa oloa turvallisilla tavoilla.