Mitä vanhempi voi tehdä, jos lapsi ei tottele asetettuja rajoja?

Lapsi tarvitsee aikuisen asettamat rajat. Rajat luovat turvaa ja suojaavat lapsen hyvinvointia. Rajojen kautta lapsi opettelee käsittelemään pettymyksiä ja toimimaan muut huomioiden. Kun aikuinen luo lapsen toiminnalle raamit, voi lapsi keskittyä rauhassa omiin kehitystehtäviinsä. Rajojen puute luo lapselle turvattomuutta ja hankaloittaa itsesäätelyn kehitystä.

Lapsella ei ole vielä kehityksellisiä valmiuksia säädellä toimintaansa itsenäisesti. Kyky arvioida oman toiminnan seurauksia, itsehillintä ja harkintakyky ovat aivojen kehityksen vuoksi vasta rakentumassa ja lapsilla ja nuorilla on korostunut alttius hakeutua nopeiden mielihyvän lähteiden pariin. Tämän vuoksi lapsi ei voi säädellä itsenäisesti esimerkiksi ruudun käyttöään. Lapsen tarpeet ja toiveet voivat olla ristiriidassa keskenään ja huolehtiakseen lapsen hyvinvoinnista, aikuisen on väistämättä tuotettava lapselle arjessa myös pettymyksiä.  

Mitä vanhempi voi tehdä, kun lapsi ei vaan kertakaikkisesti tottele asetettuja rajoja?

Lapsen ikä on hyvä huomioida rajaamisen keinoja pohdittaessa. Pieni lapsi ei useinkaan vielä osaa kuunnella aikuisen kehotuksia, vaan vaatii esimerkiksi sen, että aikuinen käy uudestaan ja uudestaan vaikkapa hakemassa hänet pois jonkin kielletyn toiminnan parista ja ohjaa häntä toisen puuhan pariin.

Isompien lasten ja nuorten osalta ennakkoon pohdittujen seuraamusten asettaminen voi olla avuksi. Seuraamusten ennalta pohtiminen auttaa välttämään lapsen kannalta ylimitoitettuja rangaistuksia, joille aikuisen oma kiukku voi konfliktitilanteessa altistaa. Selkeät ja ennakoitavat arjessa toistuvat säännöt on hyvä sopia yhdessä lapsen kanssa rauhallisessa tilanteessa.

Aikuinen voi kokea keinottomuutta ja väsymystä arjessa, jos lapsi ei tottele hänelle asetettuja rajoja. Tällöin voi syntyä houkutus luopua rajoista, vaikka ne olisivat lapsen kannalta tarpeellisia. Riittävä aikuisjohtoisuus arjessa tukee lasta. Toisaalta lapsen tottelemattomuus voi nostaa pintaan omaa kiukkua, jolloin voi syntyä yllykettä vastata lapselle voimakkaasti esimerkiksi rankaisemalla tai itse raivostumalla. Pelon tai häpeän herättäminen lapsessa ei ole hyvinvoinnin tai oppimisen kannalta rakentava rajaamisen keino.

Uhmakkuuden ja haastavan käytöksen edessä aikuisen oma itsesäätely ja johdonmukaisuus rajaamistilanteissa, lapsen toimintaa tukeva selkeä ja ennakoitava arjen struktuuri sekä positiivisen käytöksen vahvistaminen arjessa myönteisen palautteen kautta ovat tärkeitä. Rajaamistilanteissa on aina tärkeää erottaa lapsen käytös ja persoona toisistaan, ja aikuinen voi käytöstä jämäkästikin rajatessa osoittaa lämpöä ja ymmärrystä lapsen kokemusta kohtaan.

Myös aikuisen oma mieliala ja jaksaminen heijastuvat herkästi lapsen käytökseen sekä voimavaroihin tarjota lapselle säätelytukea arjen tunnepitoisissa tilanteissa. Uhmakkuuden takana voi joskus olla myös muita asioita, kuten turvattomuuden kokemusta tai läheisyyden tarvetta. Lapsen käytöksen taustalla olevia syitä on aina tärkeää pysähtyä pohtimaan ja tutkimaan myös yhdessä lapsen kanssa.

Rajojen vastapainona usein auttaa, jos lapsen ja aikuisen välillä on muutoin riittävästi mielihyvää tuottavaa yhdessä oloa, mikä jo itsessään vahvistaa lapsen yhteistyövalmiutta. Kun lapsen ja aikuisen välillä on hyvä yhteys, eli kun aikuinen on tuntumalla lapsen ajatuksista ja tunteista, mahdollistuu emotionaalisen tuen tarjoaminen lapselle arjessa ja samalla haastava käytös yleensä vähenee.

Minulla on 10-vuotias tyttö, jolla ei ADHD-diagnoosia, mutta todettu motorista levottomuutta, tunteen sääntelyn ongelmaa (suuttuu, kun ei saa tahtoaan läpi tai hänelle asetetaan ei häntä miellyttäviä rajoja) ja muutenkin vaikeuksia keskittyä. Olen lapsen isän kanssa jatkuvasti eri mieltä ruutuajasta ja siitä, että päivän ei pitäisi alkaa eikä päättyä ruudulla. Lapsen isästä on ihan ok, että lapsi viettää medialla jopa yli 8 tuntia päivässä ja arkisinkin lapsi saattaa jo ennen koulun alkua olla mediassa yli tunnin ja iltaisin 22 jälkeen. Olen huolissani. Mitä voisin tehdä?

Liian runsas ja laadultaan esimerkiksi nopeatempoinen ja ilman interaktiivisuutta toteutuva ruudun käyttö altistaa jo itsessään lasta tunnesäätelyn ja keskittymisen haasteille, joten sen riittävä rajaaminen on tärkeä osa arjen hyvinvointia. THL:n kouluikäisen ruutuaikasuositus on alle 2 tuntia päivässä ja osalle lapsista sekin voi olla liikaa, minkä johdosta mediasääntöjä on aina hyvä sovittaa lapsen yksilölliseen tilanteeseen. Samalla hyvinvointia tukevien arjen palasten, kuten säännöllisen päivärytmin, riittävän unen ja ravinnon sekä liikunnan ja sosiaalisen aktiivisuuden vahvistaminen auttaa. Ruutua ei tulisi käyttää tunnesäätelyn keinona, vaan lapsi tarvitsee tunnepitoisina hetkinä ennen kaikkea rauhallisena pysyvän aikuisen läsnäoloa ja tukea. Lapsen ruudun käytön rajaamista tukee, jos koko perhe sitoutuu yhteisiin sääntöihin, kuten laitteista irtautumiseen silloin, kun vietetään aikaa yhdessä tai kun on aika rauhoittua nukkumaan menoa varten.

Rajaaminen herättää lapsessa usein kiukkua. Esimerkiksi temperamentti, kehitykselliset piirteet ja fysiologinen tila, kuten väsymystaso, vaikuttavat siihen, kuinka voimakkaasti lapsi reagoi rajaamistilanteissa. Koska tunnesäätely vasta kehittyy, tunteet tuntuvat, näkyvät ja kuuluvat. Lapsi tarvitsee vielä aikuisen tukea tunteiden tunnistamiseen, tyyntymiseen ja toiminnan säätelyyn tunnepitoisissa tilanteissa. Kiukkua tai raivareita ei tarvitse varoa eikä lapsen voimakkaan reaktion vuoksi rajoista tarvitse luopua. Kiukku laantuu aikanaan. Tarvittaessa yhdessä voi sopia sallittuja kiukunpurkukeinoja ja harjoitella rauhoittumista jo silloin, kun kiukku alkaa vasta nousta. Johdonmukaisuus ja ennakoitavuus arjessa auttavat lasta sopeutumaan sääntöihin.

Jos lapsen tilanne herättää huolta tai vanhempi kokee tarvitsevansa tukea lasta tukevien toimintamallien löytämiseen haastavissa tilanteissa, kannattaa apua hakea matalalla kynnyksellä esimerkiksi perheneuvolasta tai psykologin vastaanotolta.

Mitä tehdä, jos sovittuja rajoja rikotetaan? Saako laittaa esim. arestiin tai jäähylle?

Seuraamus voi auttaa lasta ymmärtämään oman toiminnan seurauksia ja sopeutumaan yhteisiin sääntöihin. Seuraamusten tulisi kuitenkin aina olla sellaisia, että ne eivät herätä lapsessa häpeän, pelon tai yksin jäämisen kokemusta. Esimerkiksi jos lapsen on tarpeen poistua tilanteesta hetkeksi, voi jäähy toteutua niin, ettei lasta eristetä muista tai jätetä yksin. Aina on tärkeää ensin pysähtyä miettimään, onko tottelemattomuuden taustalla esimerkiksi itsesäätelyn haaste tai vaikeus ilmaista jotakin hankalaa tunnetta rakentavammalla tavalla, jolloin kyseessä ei ole tahallinen ilkeys vaan kehityksellinen asia, johon lapsi tarvitsee vielä tukea. Tällöin seuraamuksesta ei ole oppimisen kannalta apua. Itsetunnon kannalta tärkeää on myös korjaamisen mahdollisuus sekä myönteisen yhteyden palautuminen aikuiseen heti tilanteen jälkeen, jolloin lapsi saa kokemuksen, että on hyväksytty ja rakastettu vaikka toimisi väärin.

Mitä neuvoja antaisit, kun lapsen kavereiden rajat, esim. kotiintuloajat, ovat usein paljon lepsumpia kuin oman lapsen? Lapsi vertailee näihin, ja sanoo meidän rajojamme liian tiukoiksi.

Lapselle voi avata sääntöjen taustalla olevia syitä, jolloin hän saa ymmärrystä siihen, että rajojen tarkoituksena on pitää hänestä huolta. Esimerkiksi voi sanoa, että liiallinen älylaitteella olo ei tee lapselle hyvää ja saa aikaan vaikean olon ja siksi sitä rajoitetaan. Lasta voi myös kutsua itse havainnoimaan, miten erilaiset asiat vaikuttavat häneen, mikä auttaa häntä myöhemmin asettamaan itse hyvinvointia suojaavia rajoja. Lasta auttaa myös, kun aikuinen kuulee hänen kokemuksensa ja osoittaa empatiaa lasta kohtaan, kun jokin asia harmittaa, vaikka se ei johtaisi esimerkiksi rajasta joustamiseen.