Mitä teen, jos punkki puree? Syytä punkkipaniikkiin ei ole
Punkkien määrä on viime vuosina lisääntynyt. Niitä on löydetty jo lähes koko maasta aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Punkkeja tai niiden puremaa ei kannata kuitenkaan liikaa pelätä.

– Punkkipelolle ei kannata antaa valtaa, vaan nauttia ansaitusti Suomen kesästä. Punkeilta kannattaa kuitenkin suojautua hyvissä ajoin punkkirokotteella ja luonnossa liikkuessa esimerkiksi pitkälahkeisillä vaatteilla, Terveystalon yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halonen muistuttaa.
Punkin purema on usein huomaamaton – milloin pitää mennä lääkäriin?
Toisin kun usein luullaan, punkin purema on lähes huomaamaton. Punkki ruiskuttaa puremakohtaan aineita, jotka puuduttavat ja estävät verta hyytymästä. Moni huomaakin punkin kiinnittyneen yleensä vasta sitten, kun punkki on jo ehtinyt imeä verta itseensä.
− Jos punkki on edelleen kiinni ihossa, se pitää poistaa heti.
Pelkkä punkin purema ei normaalisti aiheuta toimenpiteitä. Puremakohtaa on kuitenkin hyvä tarkkailla muutaman viikon ajan pureman jälkeen.
− Jos ihossa punkinpureman kohdalla näkyy vielä viikon kuluttua puremasta läpimitaltaan yli 5 sentin ihottuma tai alueelle ilmestyy kasvavia ihottumia, on syytä ottaa yhteyttä lääkäriin, Jaakko Halonen kertoo.
Lue lisää punkin puremasta ja punkin levittämistä sairauksista.
Toimi näin, jos huomaat punkin tai sen pureman
- Poista punkki ihosta mahdollisimman pian kapeakärkisillä pinseteillä tai punkkipihdeillä. Tartu punkin puruosiin niin läheltä ihoa kuin mahdollista. Vedä suoraan ihosta poispäin.
- Älä purista punkkia tai peitä sitä rasvalla, kynsilakalla tms.
- Puhdista haavakohta desinfiointiaineella tai vedellä ja saippualla.
- Jos et saa poistetuksi punkkia kokonaisena, odota muutama päivä, jolloin punkin jäänteet on helppo poistaa pinseteillä tai puhtaalla neulalla.
- Tarkkaile ihoa, johon punkki on pureutunut. Jos ihoon kehittyy 1–4 viikon kuluttua punoittava alue, jonka läpimitta on yli 5 senttiä, tai jos sinulle tulee kuumetta, päänsärkyä tai muita oireita, ota yhteys lääkäriin.
Tilaa terveysvinkit suoraan sähköpostiisi
Uutiskirjetilaajanamme saat asiantuntijoiden neuvoja ja vinkkejä terveytesi ja hyvinvointisi tueksi sekä vaihtuvia etuja ja tarjouksia palveluistamme.
Uusimmat artikkelit

”Mikä helpotus!” – turkulainen Ritva Salmenoksa sai yleislääkäriltä nopean avun
Valinnanvapauskokeilussa 65 vuotta täyttäneet pääsevät yksityiselle yleislääkärille terveyskeskusmaksun hinnalla. Terveystalossa lääkärillä käynyt Ritva Salmenoksa sai terveyshuoleensa apua ja vinkkaa nyt kokeilusta myös ystävilleen. – Vastaanotoilla hoidetaan sairauksia, jotka olisi jo pitänytkin hoitaa, sanoo useita kymmeniä valinnanvapauskokeilun vastaanottoja pitänyt lääkäri Tapani Strander.

Milloin viimeksi jumppasit silmiäsi? Ota talteen silmälääkärin vinkit
Silmäjumppa ei tee ihmeitä – se ei paranna näköä eikä poista silmälasien tarvetta. Mutta silmien säännöllinen lepuuttaminen ja verryttely voivat kuitenkin tuoda konkreettista helpotusta esimerkiksi kuiviin silmiin. Kokeile silmätautien erikoislääkäri Timo Hellstedtin silmäjumppavinkkejä.

"Kolme korttipakan kokoista kerta-annosta" – saatko sinä riittävästi proteiinia?
Ikääntyessä ravinnolla on entistä suurempi merkitys toimintakyvyn säilyttämisessä. Riittävä proteiininsaanti auttaa ehkäisemään sekä lihasmassan että -voiman heikkenemistä, tukee luuston terveyttä ja edistää palautumista. Ravitsemusterapeutti Kirsi Englund kertoo, miten lisäät helposti proteiinia päivittäiseen ruokavalioosi.

Nälkäkiukku ei katso ikää – näin pidät kiinni ruokarytmistä myös eläkeiässä
Eläkkeellä arjen rakenne usein muuttuu ja tiukat aikataulut väistyvät rennomman rytmin tieltä. Lounastaukoa ei kannata kuitenkaan unohtaa – ravitsemusterapeutti Kirsi Englund kertoo, miksi säännöllisestä ruokarytmistä kannattaa pitää huolta myös eläkeiässä.

"Voiko painoa laskemalla päästä eroon CPAP-laitteesta?"
Unilääkäri ja keuhkosairauksien erikoislääkäri Marja Palomäki vastaa lokakuun Unen uutiskirjeeseen tulleisiin kysymyksiin uniapneasta.

Millaisin keinoin yli 70-vuotias voi huolehtia terveydestään? Tee nämä 9 asiaa joka päivä
Ikääntyessä keho kokee monia luonnollisia muutoksia, jotka saattavat vaikuttaa paitsi sairastumisriskiin myös arjen sujuvuuteen. Elintavoilla on kuitenkin mahdollista jarruttaa muutosta minkä ikäisenä tahansa ja tehdä omista eläkevuosistaan terveempiä.