Mistä tiedän, olenko liian ankara tai lempeä vanhempi? Kasvatustyyleissä yksi on tutkitusti ylitse muiden

Ankara ja lempeä kasvatus eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan molemmille on paikkansa lapsen kasvun ja kehityksen tukena.

− Erilaisissa lapsen kehitysvaiheissa painottuvat eri tavoin vanhemmuuden puolet. Vauvan tarpeisiin tulee reagoida herkästi ilman ankaruutta. Taaperoikäisen kohdalla rajojen asettamisen merkitys painottuu, jotta lapsi oppii esimerkiksi jakamaan lelujaan ja toisaalta pitämään puoliaan. Murrosikä on toinen vaihe, jossa rajojen asettaminen on erityisen keskeistä turvallisen itsenäistymisen takaamiseksi, Terveystalon psykologi ja psykoterapeutti Lotta Heiskanen kertoo.

Mitä ankaruus on kasvatuksessa ja milloin se on liiallista? 

Oikeanlainen ankaruus on Heiskasen mukaan lapselle tarpeellista, sillä se auttaa oppimaan rajoja, sääntöjä ja niiden rikkomisen seuraamuksia.

− Parempi termi ankaruuden sijaan mielestäni olisi selkeys rajojen asettamisessa: lapsi tietää, mitä häneltä odotetaan ja säännöissä ollaan johdonmukaisia. Liiallinen ankaruus sen sijaan on eräänlaista mielivaltaisuutta ja esimerkiksi sitä, että sääntöjen rikkomisesta on kohtuuttoman kovia seurauksia. Liiallista ankaruutta on myös se, kun lapselta vaaditaan liikaa ikätasoon nähden. Esimerkiksi kolmevuotiaalta vaaditaan täydellistä siisteyttä ruokapöydässä, Heiskanen kuvailee.

Psykologisessa tutkimuksessa käytetään termiä autoritäärinen vanhemmuus kuvaamaan ankaraa kasvatusta.

− Tällaisessa kasvatustyylissä lapselta vaaditaan paljon, mutta hänelle annetaan vastapainoksi vain vähän lämpöä ja huomiota. Kasvatustyyli voi johtaa siihen, että lapsi oppii noudattamaan sääntöjä hyvin, mutta hänellä voi olla vaikeuksia luottaa itseensä ja toimia itsenäisesti. Lapsi voi myös oppia suhtautumaan itseensä ankarasti. Tämä voi johtaa myös aggressiiviseen kapinointiin.

Liian lempeä kasvatus on lapsivetoista

Hyödyllistä lempeyttä kasvatuksessa on lasta riittävästi ymmärtävä ja kuunteleva, sekä lapsen tarpeisiin ja tunteisiin reagoiva vanhempi.

−  Haitallista lempeyttä kuvaa parhaiten liiallisen salliva kasvatustyyli, jossa lapselta ei vaadita juuri mitään eikä rajoja ole. Vanhemman on vaikea edellyttää lapselta sellaisia asioita, joita tämän ikäiseltä lapselta voisi jo edellyttää, sillä hän pelkää lapsen pettymystä ja reaktioita. Lapsi saattaa myös joutua tekemään päätöksiä, jotka ovat lapselle liian vaikeita. Konkreettisia esimerkkejä tästä on se, että lapsi saa itse päättää, milloin tai mitä syö. Arki on ikään kuin lapsivetoista eikä vanhempi johda tilannetta, Heiskanen kommentoi.

Liiallisen salliva kasvatustyyli voi tutkimusten mukaan johtaa siihen, että lapsi ei ole valmis kohtaamaan perheen ulkopuolista todellisuutta, jossa on säännöt ja normit.

−  Lapsi voi kasvaa luovaksi ja sosiaalisesti taitavaksi, mutta hänellä voi olla vaikeuksia säädellä käyttäytymistään ja impulsiivisuuttaan. Lapselle voi kehittyä heikko itsetunto, mutta samalla taipumusta itsekeskeisyyteen.

Rajoja ja rakkautta sisältävä kasvatustyyli antaa lapselle parhaat eväät elämään

Psykologiassa erilaisia kasvatustyylejä on tutkittu runsaasti. Tutkimuksissa niin kutsuttu autoritatiivinen kasvatus on antanut lapselle parhaat eväät elämään.

− Suomessa meillä on sanonta siitä, että lapsi tarvitsee rajoja ja rakkautta. Tämä sanonta kuvaa hyvin autoritatiivista kasvatustyyliä. Siinä lapselle asetetaan selkeät odotukset ja rajat, mutta samalla lapsi saa lämpöä ja huomiota. Vanhempi esimerkiksi kuuntelee lasta, mutta tekee lopulliset päätökset itse. Tämä kasvatustyyli tukee lapsen itsenäistymistä, hyvää mielenterveyttä ja sosiaalisia taitoja sekä edistää turvallista kiintymystä, Heiskanen kuvailee.

Vanhemmuus ei ole eikä sen tarvitse olla täydellistä

Omaa kasvatustyyliä voi olla hyödyllistä pohtia, mutta Heiskanen muistuttaa, ettei vanhemmuus ole eikä sen tarvitse olla täydellistä.

− Joskus esimerkiksi hermostuminen lapselle on inhimillistä, ja tällöin on tärkeää osata pyytää anteeksi lapselta. Tämä ei heikennä vanhemman auktoriteettia, vaan päinvastoin vahvistaa sitä, ja opettaa lapselle vastuun ottamista sekä anteeksi pyytämistä.

Myötätunto itseä kohtaan on tärkeää, sillä vanhemmuus on haastava tehtävä, jossa riittävän hyvä riittää.

− Jos kasvatukseen liittyvät asiat kuitenkin mietityttävät, tukea voi hakea muilta vanhemmilta tai tarvittaessa ilman lähetettä lasten psykologeilta tai psykiatreilta, Heiskanen päättää.

Tutustu lasten, nuorten ja perheiden mielen hyvinvoinnin palveluihin