Loma on parasta aikaa palautumiselle – näin valmistaudut lähestyvään lomaan

Loma lähestyy, ihanaa! Tauko ja hengähdys työelämästä on kuormittavan vuoden jälkeen tarpeen itse kullekin. Loman suunnittelua ei kuitenkaan kannata liikaa aikatauluttaa, jotta loma pysyy palauttavana.

Suuri osa suomalaisista aloittaa kesälomansa juhannuksen jälkeen. Useimmilla se on vuoden pisin lomajakso, joka tarjoaa tärkeän tauon työstä ja arkirutiineista. Koronatilanteen käännyttyä parempaan suuntaan ja rokotusten mahdollistaessa seurustelun, tapahtumat ja matkustamisen jälleen vapaammin monella odotukset ovat korkealla ja kesälomaan voi kasautua paljon suunnitelmia.

– Lomalla ehtii tehdä sellaisiakin asioita, mihin arjessa ei aina riitä aikaa tai energiaa. Tulevana kesänä meillä vaikuttaa olevan pitkän vuoden jälkeen tähän paljon suuremmat mahdollisuudet kuin edellisinä kesinä. Kesäpuuhien lomaan on kuitenkin tärkeää jättää tilaa ihan vain rentoutumiselle ja palautumiselle, toteaa johtava työterveyspsykologi Kaisu Behm Terveystalosta.

Lomalle siirtymisen riittinä toimii usein maisemanvaihdos, joka auttaa irtautumaan työminästä ja pääsemään palauttavaan tunnelmaan. Työelämän muututtua hybridimalliin monella etätyöläisellä kannettavat tietokoneet ja puhelimet nököttävät kotitoimistolla käden ulottuvilla. Onnistunut lomailu vaatii kuitenkin myös uskallusta irrottautua työstä, vaikka monelle kovin tutuksi tulleessa etätyössä on usein vaikeaa erottaa työ ja vapaa-aika toisistaan.

– Jokaisen on hyvä miettiä hetki sitä kuinka oman kotiympäristön voi muokata lomaympäristöksi. Maisemanvaihdoskaan ei auta, jos työn hälytykset kulkevat puhelimessa mukana kaikkialle. Vähintäänkin on siis hyvä hiljentää Teams puhelimesta ja laittaa tietokone syrjään keittiönpöydän nurkalta, Behm neuvoo.

Täysin ehdoton suhtautuminen työn ja vapaa-ajan erotteluun ei sekään kuitenkaan ole välttämättä hyödyksi.

– Kannustan suhtautumaan työelämään joustavasti – silloin yksittäiseen sähköpostiin tai puheluun vastaaminen ei loman aikana aiheuta kohtuutonta kuormitusta. Lomaa on silti tärkeää kunnioittaa. Se on ensisijaisesti palautumista ja työstä irrottautumista varten, sillä jo lyhytkin loma lisää virtaa ja auttaa jaksamaan, painottaa Behm.

Sano ei suorittamiselle

Tutkimusten mukaan yksi yhtäjaksoinen pidempi loma edistää työhyvinvointia paremmin kuin loman pätkiminen osiin. Kevättä ja syksyä kannattaa lisäksi katkoa pidennetyillä viikonlopuilla, sillä pienet irtiotot tekevät ihmiselle hyvää.

– Omasta palautumisestaan täytyy pitää huolta jatkuvasti. Jos loman alla ahdistuu töissä tai kotona tekemättömistä asioista tai siitä, miten ehtii toteuttaa kaikki suunnitelmat, lomaan kohdistuu kenties liikaa odotuksia. Jos lomastressi purkautuu perheriitoina, on hyvä pysähtyä miettimään, mistä oikeasti on kysymys: liittyykö ahdistus enemmän loma-ajan odotuksiin vai omaan työhön ja sitä kohtaan koettuun tyytymättömyyteen, Behm kehottaa.

Pelkkä oleminen on monelle arjessa vierasta. Nykypäivän työelämä ruokkii vaativuutta itseämme kohtaan ja moni kokee, että vapaa-aikakin täytyy käyttää itsensä kehittämiseen. Kohtuuttomat odotukset ja suomalaisille tyypillinen suorituskeskeisyys saattavat muuttaa mukavan lomanvieton mahdottoman tuntuiseksi tehtäväksi.

– Helposti ajatellaan, että lomailu ja rentoutuminen täytyy ansaita tekemisellä ja suorittamisella. Liian tiukat lomasuunnitelmat aiheuttavat kuitenkin helposti stressiä ja syövät henkisiä voimavaroja sen sijaan, että edistäisivät palautumista, muistuttaa Behm. 

Tee itselle merkityksellisiä asioita

Tietoinen päätös auttaa välttämään loman suorittamista. Itselleen on hyvä antaa lupa olla tekemättä yhtään mitään, jos siltä tuntuu – jos lomapäivien suunnitelmat alkavat näyttää yhtä täydeltä kuin työkalenteri, kannattaa pysähtyä hetkeksi ja miettiä, mitä lomaltaan oikeastaan haluaa.

Behm neuvoo tekemään lomalla mukavia ja itselle merkityksellisiä asioita. Joku nauttii etukäteen tehdyistä suunnitelmista, toiselle taas on tärkeämpää voida unohtaa kello ja kalenteri kokonaan.

– Sopiva lomapuuhastelu voi olla kirjan lukemista riippumatossa, mutta yhtä hyvin vaikka uuden kielen opettelemista. Koska monen työ on nykyään aika abstraktia, voi tuntua hyvältä esimerkiksi hakata halkoja tai leikata ruohoa. Oman työn tuloksen näkeminen tuo tyydytystä, ja fyysinen tekeminen auttaa asettamaan ajatukset uuteen järjestykseen, vinkkaa Behm.

Näin valmistaudut lähestyvään lomaan

  1. Kirjaa ylös keskeneräiset työt. Listan avulla voit huolehtia siitä, että välttämättömät työt tulevat tehdyksi ja loman aikana edistämistä vaativat asiat saa delegoitua eteenpäin. Työn hallinnan tunne vähentää lomalle jäämisen aiheuttamaa stressiä. Loman jälkeen työhön on myös helpompi tarttua uudelleen, kun on merkinnyt muistiin, mihin ennen lomaa jäi.
  2. Mieti, millaiset asiat tuottavat sinulle lomalla mielihyvää.Mitä mielesi ja kehosi tällä hetkellä tarvitsevat? Kirjan lukeminen tai käsillä tekeminen ovat monelle mukavaa ja palauttavaa lomapuuhaa. Tärkeää on löytää positiivinen tunnetila, joka tutkitusti edistää parhaiten palautumista.
  3. Pidä lomasuunnitteluhetki yhdessä läheistesi kanssa. Muista kuunnella muiden toiveita ja miettikää yhdessä mitä voisitte tehdä, jotta jokainen kokisi lomansa onnistuneeksi. Yhteinen loma ei saa olla toiselle työleiri ja toiselle unelmien täyttymys. Kaikkien suunnitelmien toteuttaminen ei välttämättä ole mahdollista. Omat odotukset on hyvä pitää maltillisina, jotta välttyy epärealististen tavoitteiden aiheuttamalta pettymykseltä.
  4. Aloita lomasi maisemanvaihdoksella ja muokkaa kotiympäristö lomatunnelmaan.

Tutustu myös muihin työterveyden sisältöihin

Artikkeli

Ajankohtaista koronaviruksesta työnantajalle

Tältä sivulta löydät kootusti työnantajalle ajankohtaista tietoa koronavirustilanteen huomioimisesta työpaikalla, koronavirustestauksesta ja -rokotuksista sekä siitä, miten poikkeusoloissa kannattaa toimia.

Artikkeli

Luulitko ettei kukaan työpaikallasi koe vähemmistöstressiä – vinkit esihenkilöille vähemmistöstressin minimointiin

Yhdenvertaisuutta juhlistavan Pride-tapahtuman teema tänä vuonna on Kohtaamisia. Teema korostaa Pride-tapahtuman perustehtävää: ihmisten kohtaamisten mahdollistamista ja yhteisöllisyyden tukemista näillä kohtaamisilla. Työpaikalla kohtaamisia syntyy runsaasti ja on esihenkilöiden vastuulla rakentaa kulttuuria, jossa nämä kohtaamiset ovat yhdenvertaisia eivätkä syrji ketään. Terveystalon työterveyspsykologi Anu Harjumaaskola on koonnut vinkit esihenkilöille vähemmistöstressin minimointiin.

Artikkeli

Yhdenvertainen työelämä lisää sujuvuutta, työtehoa ja sitoutuneisuutta

Työn äärellä vietetään iso osa elämästä ja tasa-arvo ja yhdenvertaisuus töissä on siksi erityisen tärkeää. Tuomme koko potentiaalimme töihin vain, jos koemme olevamme turvallisessa ympäristössä ja että töissä saa olla kokonainen oma itsensä. Jos arjessa kokee joutuvansa piilottelemaan itseään se nakertaa myös jaksamista. Yhdenvertaisuudella ja monimuotoisuudella ja näiden edistämisellä on näin suora yhteys henkilöstön hyvinvointiin, suoritukseen, organisaation maineeseen ja tulokseen sekä työnantajakuvaan. Terveystalon työterveyspsykologi Anu Harjumaaskola kertoo, millaisilla teoilla työyhteisöissä voidaan varmistaa ja vaalia yhdenvertaisuutta.

Artikkeli

Vastaanotoillamme voi 1.6. alkaen asioida myös hengitystieoireisena

Terveystalo perusti flunssaklinikat keväällä 2020 äkillisen koronapandemian tarpeisiin. Koronatilanteen ja viranomaisohjeistusten muututtua me Terveystalossa puramme flunssaklinikat ja hoidamme myös hengitystieoireisia asiakkaitamme kaikilla vastaanotoillamme keskiviikosta 1.6.2022 alkaen. Poikkeuksena ovat koronatartuntaa epäilevät ja koronaa sairastavat potilaat, joiden kotona tai laboratoriossa tehdyn koronatestin positiivisesta tuloksesta on alle viisi vuorokautta. Heidät ohjaamme asioimaan etäkanavissamme eli chat-, video- tai puhelinvastaanotoillamme.

Artikkeli

AITO Työterveys on osa Terveystaloa 1.6.2022 alkaen

AITO Työterveys fuusioituu Terveystalon kanssa 1.6.2022. Yhdistymisen myötä AITO Työterveyden toimipisteisiin ja ajanvaraukseen tulee muutoksia 25.5.2022 alkaen.