Kesäkandina ystävän kanssa – Lääketieteen kandidaatit Kati ja Suvi viettivät ikimuistoisen työkesän Eurassa
Ystävyys vei lääketieteen kandidaatit Kati Kuuselan ja Suvi Kontron töihin Satakuntaan, Euran terveyskeskukseen työskentelemään Terveystalon julkisissa kumppanuusratkaisuissa. Euran-kesästä heille jäi paitsi ihania kesämuistoja, myös ennen kaikkea itsevarma, osaava ja pystyvä olo lääkärinuran alkuun.
Yhdessä uuteen
Suvi ja Kati olivat kiinnostuneet Terveystalon tarjoamista monipuolisista työmahdollisuuksista jo neljäntenä opiskeluvuonnaan. He olivat aiemmin tehneet tahoillaan useampia amanuenssuureja opiskeluiden ohella. Neloskandikesänä Suvi työskenteli keskussairaalassa lastentaudeilla, Kati puolestaan psykiatrisella poliklinikalla. Ystävykset päättivät tiedustella Terveystalolta mahdollisuutta päästä vitoskandikesäksi samaan työpaikkaan.
- Ajattelimme, että kesäkandina olo samassa paikassa tukisi työssä jaksamista. Mietimme myös, että olisi kivaa mennä yhdessä vieraalle paikkakunnalle ja viettää kesää yhdessä töiden ulkopuolella, kertoo Suvi.
Terveystalosta ehdotettiin Suville ja Katille yhteistä työpaikkaa Eurasta, minne he lähtivätkin töihin kesä- ja heinäkuuksi. Terveyskeskuksen kautta Katille ja Suville järjestyi myös sopivan kokoinen kalustettu asunto, joka oli sopivasti kävelymatkan päässä töistä ja Euran palveluista.
Itsevarmuutta ja onnistumisen kokemuksia
Euran terveyskeskuksessa Suvi ja Kati pääsivät tekemään monipuolista vastaanottotyötä: kiireettömiä ajanvarausvastaanottoja ja puolikiireellistä vastaanottoa sekä neuvolatyötä. He pääsivät kokeilemaan muutamina päivinä myös päiväaikaista päivystystä.
- Päivystys oli onneksi suunniteltu meille aina vain aamu- tai iltapäiväksi, jotta päivistä ei muodostuisi liian raskaita, ja uuden oppimiseen jäisi oikeasti aikaa. Tykkäsin tosi paljon siitä, että vastaanotoilla sai paljon toistoa ja varmuutta tekemiseen, Suvi sanoo.
Mieluisia kaksikolle olivat myös erilaiset pientoimenpiteet, joita osui erityisesti Katin työpöydälle mukavasti. Niin ikään potilaiden kiitos saamastaan hoidosta on jäänyt Suvin ja Katin mieleen.
- Potilaat olivat todella välittömiä, ja kyllä se positiivinen palaute kannustaa tekemään vielä paremmin ja panostamaan entistä enemmän ja jatkamaan samalla tavalla. Kaiken kaikkiaan kesästä jäi kyllä osaava ja pystyvä olo, Kati hymyilee.
- Ja nyt kun palattiin opiskeluiden pariin, niin eri tavalla osaa taas opinnoissa poimia niitä olennaisia asioita ja suhteuttaa teoriaa potilaisiin, joita on nyt kesällä tullut hoidettua, sanoo Suvi.
Kesän parhaita juttuja oli ehdottomasti se, että pystyimme jakamaan kokemuksia ja pohtimaan yhdessä työasioita. - Kati Kuusela (kuvassa taka-alalla) “
Kollegiaalista tukea
Euran terveyskeskuksessa kandeilla oli kesän ajan oma tutor-lääkäri, jolla oli kevennetty kalenteri. Näin hän pystyi vastaamaan kysymyksiin ja tarvittaessa tulemaan itse katsomaan potilaita nopeastikin. Tutor-lääkärin huoneeseen saattoi myös vain pistäytyä juttelemaan päivän potilaista. Neuvoja saattoi pyytää helposti niin ikään muulta kandiporukalta, ja nuorten osaajien yhteisö tuki vahvasti toinen toistaan.
- Muut kandit olivat eri yliopistoista, ja se toi myös työhön ja oppimiseen paljon rikkautta, kun pystyttiin jakamaan kokemuksia opiskeluista ja töistä. Kaikilla on oma tyyli ja tapa tehdä työtä, niin on tosi kivaa ja hyödyllistä vaihtaa ajatuksia ja vinkkejä toisten kanssa, Kati kertoo.
Kiitosta saa myös kaikkien Terveystalon lääkäreiden käytössä oleva konsultointipuhelin. Vaikka Suvin tai Katin ei tarvinnutkaan sitä hyödyntää, toi työskentelemiseen henkistä turvaa tieto siitä, että tarpeen vaatiessa siihen voisi soittaa, jos läheltä ei olisikaan konsultointiapua saatavissa. Kaksikon oli helppo konsultoida myös toisiaan, sillä heillä oli terveyskeskuksessa vierekkäiset huoneet, joiden välissä oli ovi. Kun potilaita ei ollut, he saattoivat pitää ovea auki ja vaihtaa ajatuksia työpäivän lomassakin.
- Oli kyllä ihan parhaita juttuja kesässä, että pystyttiin jakamaan kokemuksia ja pohtimaan asioita yhdessä, Kati hymyilee.
- Puhuttiinkin yhdessä, että oli tosi ihanaa, että asiat ei pyörineet mielessä iltaisin ja tulleet uniin, kun pystyi jo puhumaan niitä päivän aikana läpi, jatkaa Suvi.
Hyvät eväät jatkoon
Katilla ja Suvilla on työn ja opiskelun lisäksi monia yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja harrastuksia aina musiikista urheiluun ja käsitöihin. Erityisesti Euran tarjoamat ulkourheilumahdollisuudet saivat heiltä paljon kiitosta, ja työn vastapainona he nauttivat vapaa-ajallaan erityisesti Euran monipuolisesta ulkokuntosalista sekä rikkaan luonnon tarjoamista ulkoilumaastoista. Myös lähellä sijaitsevalta Raumalta ja erityisesti sen vanhan kaupungin tunnelmasta jäi kaksikolle lämpimät muistot.
- Kaiken kaikkiaan oli kyllä tosi positiivinen kokemus. Jäi sellainen fiilis, että Terveystalo on kyllä hyvä työpaikka aloittelevallekin tekijälle. Saatiin hyvät ohjeet kaikista käytännön asioista, ja meiltä kyseltiin paljon kuulumisia kesän aikana. Meistä huolehdittiin kyllä hyvin! sanovat Kati ja Suvi iloisesti.
***
Kiinnostaako työskentely Terveystalossa? Tutustu avoimiin työmahdollisuuksiimme!
Töissä Terveystalossa
Kesäkandina kahdella kotipaikkakunnalla
Kuopiolainen Tanja Lehto yhdisti vitoskandikesänä Terveystalon ura-asiantuntijan ehdotuksesta työt Terveystalon julkisissa palveluissa Kajaanissa sekä työterveydessä Kuopiossa.